Huopakattoremontti Taivassalo
Huopakattoremontti Taivassalo, uudet huopakatteet kokeneilta kattoalan ammattilaisilta suunnittelusta toteutukseen. Huopakatot eli bitumikatot, bitumikermikatot tai kermikatot, kuten niitä tavataan myös kutsua, ovat tulleet meille hyvinkin tutuiksi ajan saatossa. Tiedämme, miten upeita kattoja huovasta saa rakennettua, miten niistä tulee huolehtia ja millaisia vaurioita ne mahdollisesti kärsivät. Kattoalan moniosaajina osaamme myös paikata, korjata sekä jopa remontoida vaurioituneen huopakaton.
Huopakatto vaurioituu tyypillisesti asennusvirheen seurauksena. Toisinaan huovan kiinnitykseen käytetään liian lyhyitä nauloja. Joskus vanhaa kattoläpivientiä ei ole vaihdettu ajallaan tai piippu on jäänyt pellittämättä. Ei ole myöskään täysin epätavallista, että joistain vanhemmista kohteista puuttuu aluskate, eli alushuopa/aluskermi, joka ehkäisee mahdollisia vuotoja leviämästä enää laajemmalle. Katto saattaa myös jäädä kaatuvan puun alle. Ja tietysti sen käyttöikäkin ylittyy jossain vaiheessa.
Me olemme se taho, johon kannattaa olla yhteydessä, kun kaipaa huopakattoremonttia Taivassalossa. Toki kattoremonttipalvelumme toiminta-alueeseen kuuluvat myös lähipaikkakunnat, kuten Kustavi, Mynämäki, Masku, Naantali, Uusikaupunki ja Laitila – oikeastaan niin koko Satakunta kuin muukin Suomi. Aina tuntureista, taajamaahan, ja keskeltä metsää saarikohteisiin saakka!
Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Taivassalossa. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Taivassalossa löydä.
Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Taivassalon alueella!
Palahuopakattoremontti Taivassalo – koska laadukkainkin katto on ajoittain uusittava
Palahuopakattoremontti Taivassalo, anna meidän tehdä se ajoissa. Oli kyse sitten kuluneesta katteesta, joka altistaa koko rakennuksen vuodoille tai suuremmasta, jo pidemmälle edenneestä kosteusvauriosta, ei palahuopakattoremontin kanssa kannata jäädä odottelemaan. Se on suositeltavaa toteuttaa ennen kuin vuotoja on ehtinyt ilmestyä. Tällöin säästää nimittäin kustannuksissa, kun palahuopakaton alusrakenteita ei tarvitse uusia.
Ensimmäiset merkit palahuopakaton vaurioista voivat olla esimerkiksi pienet homepilkut palahuopakaton alla olevissa puurakenteissa tai vesivuodon jäljet räystäslaudoituksessa. Toisinaan palahuopakaton vuoto voidaan havaita ihan sisältäkin käsin. Sisäkatto on saattanut tummua mahdollisesta vuotokohdasta tai olohuoneessa leijailla tunkkainen haju. Se voi olla peräisin esimerkiksi kastuneista eristevilloista, jotka tietysti samalla päästävät lämpöäkin lävitseen. Palahuopakatto saattaa jopa alkaa lahoamaan, mikäli palahuopakatto vuotaa ja palahuopakaton alla olevat aluslaudoitukset sekä muut puurakenteet pääsevät jatkuvasti kastumaan, jolloin puurakenteet alkavat ajansaatossa pehmenemään eli lahoamaa… joskin siihen menee usein vuosia. Yhtä kaikki ongelmat kuitenkin alentavat katon rahallista arvoa ja vaikuttavat asumismukavuuteen.
Älä siis jää katsomaan vierestä, kun palahuopakattosi kunto rapistuu, vaan tilaa laadukas palahuopakattoremontti Taivassalossa meiltä. Huolehdimme myös palahuopakaton alla olevien mahdollisten huonokuntoisten tai kastuneiden tai lahovaurioituneiden puuosien uusimisesta samalla palahuopakattoremontin yhteydessä. Hoidamme homman huolellisesti alusta loppuun ja jokaista työvaihetta myöten. Onhan kattosi meidän käyntikorttimme!
Huopakaton uusiminen Taivassalo takaa sen, ettei yksikään katto jää sään armoille
Huopakaton uusiminen Taivassalo, meidän avullamme pääset hyötymään huovan monista huippuominaisuuksista. Tyylikäs ja ajaton huopa on hyvä valinta niin perinteisiin kuin uudempiinkin kohteisiin niiden sijainnista riippumatta. Erilaisia malli- ja värivaihtoehtoja on tarjolla ylivoimaisesti eniten muihin kattomateriaaleihin verrattuna – voit valita halutessasi vaikkapa tummansinistä, hehkuvan punaista tai klassista mustaa.
Oikein asennettuna huopa on myös kestävä sekä pitkäikäinen katemateriaali, joka soveltuu haastaviinkin olosuhteisiin ja elastisuutensa ansiosta on helppo muotoilla eri muotoisille katoille – sisätaitteet, kattolyhdyt ja seinäliittymät eivät aiheuta ongelmia. Huopakatosta saa rakennettua hyvin loiviakin lappeita sekä jopa täysin vesitiiviin tasakaton. Toki se sopii myös mansardikaton, pulpettikaton, harjakaton sekä satulakaton muotoon. Ei siis ihmekään, että huopaa suositaan paitsi omakotitalojen ja kesämökkien kattoina, myös suojaamaan erilaisia piharakennuksia aina autotalleista rantasaunoihin ja pyörävarastoista grillikatoksiin.
Kattohuovan pinta on karheaa, joten sillä on turvallista liikkua, eikä loivemmille lappeille tarvitse asentaa lumiesteitä, sillä sirote jarruttaa kinoksia. Pinta ei myöskään ruostu tai menetä väriään, kuten monien muiden materiaalien kohdalla käy usein ajan saatossa. Huopakatto on siis kaikin puolin oiva valinta. Huopakaton uusiminen Taivassalossa hoituu luotettavimmin meidän tehotiimiltämme – ota siis yhteyttä kattoremonttipalveluumme, kun haluat päivittää kattosi uuteen uskoon!
Palahuopakaton uusiminen Taivassalo jokaista kattotuotetta myöten
Palahuopakaton uusiminen Taivassalo, voi olla meidän käsissämme paljon muutakin, kuin vain vanhan kattohuovan vaihtamista uuteen. Meillä jokainen kattoprojekti on nimittäin kustomoitavissa täysin kunkin yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Meiltä saat niin kattotuotteet, läpiviennit kuin esimerkiksi yläpohjan lisäeristeetkin.
Asennamme vanhan sadevesijärjestelmän tilalle uudet ja tarjoamme mahdollisuutta tilata esimerkiksi uudet lapetikkaat, kattotikkaat, aurinkopaneelit tai lumiesteet laajasta tuotevalikoimastamme. Kun kerran palahuopakatollasi jo kiipeilemme, voimme asentaa samalla visiitillä vaikkapa uuden kattoikkunan tai valokuvun, mikäli olet haaveillut luonnonvalosta. Tuuletusventtiili on hyvä lisäys parantamaan yläpohjan tuuletusta, kun taas asentamamme pieneläinesteet pitävät nimensä mukaisesti pieneläimet poissa rakenteista. Jotta katosta saadaan kaikin puolin sään kestävä, voimme myös toteuttaa piipun pellityksen ja asentaa loppusilauksena sen piipunhatun.
Meillä palahuopakaton uusiminen toteutetaan avaimet käteen -palveluna, joten hoidamme kaiken alusta loppuun aina ympäristön suojaamisesta vanhan katon purkuun ja uuden asentamisesta kattotuotteiden kiinnittämiseen, läpivientien rakentamiseen, loppusiivoukseen sekä purkujätteiden oikeaoppiseen hävittämiseen. Tilaa siis palahuopakaton uusiminen Taivassalossa meiltä, niin et joudu huolehtimaan yksityiskohdista!
Kaikki huopakattopalvelut edullisesti ja kattokohtaisesti räätälöityyn hintaan
Ei riitä, että huopakaton remontoi silloin tällöin ja jättää sitten omilleen, vaan kattoa tulee myös huoltaa säännöllisesti, mikäli toivoo sen pysyvän kunnossa. Puolivuosittain on suositeltavaa puhdistaa lappeet sekä rännit roskista, jotta sammal ei ehdi vallat itselleen liikaa elintilaa. Ja tietysti tarkistaa katon pinnan kunto, läpivientien tiiveys sekä kattotuotteiden riittävä kiinnityskin. Myös yläpohjaan kannattaa kurkistaa, mikäli se on mahdollista.
Me teemme kaiken tämän puolestasi Taivassalossa. Alkavia huopakaton vuotoja etsimään harjaantuneet silmämme huomaavat, jos jokin on vialla. Näin tilanne ei ehdi karata käsistä, vaan siihen päästään puuttumaan ajoissa.
Toki ennakointi ei pelasta ihan jokaiselta yllätykseltä. Kun myrsky repii irti huopakaton huopia tai kaataa puun katon päälle, kannattaa toimia nopeasti. Kutsu meidät toteuttamaan myrskyvauriokorjaukset ajoissa, niin katto ei jää sään armoille.
Kaikki kattotyöt aina vuotopaikkauksista huopakattoremontteihin hinnoitellaan kattokohtaisesti. Ennen kuin teemme siis tarjousta huopakaton kunnostuksesta, määrittelemme sen koon ja huomioimme esimerkiksi läpivientien määrän sekä muut seikat, jotka vaikuttavat kuluihin. Ei kuitenkaan huolta, vaikka budjetti olisi tiukalla, sillä voit hakea kaikkiin toteuttamiimme huopakattotöihin rahoitusta nettisivujemme kautta. Äläkä unohda myöskään kotitalousvähennystä! Kun siis olet kyllästynyt piilokuluihin ja toivot edullisia sekä kilpailukykyisiä hintoja, valitse meidät – Taivassalon tehokkaimmat huopakattoalan osaajat!