Katon korjaus Pielavesi

Kun haluat kaiken menevän putkeen, tilaa katon korjaus Pielavedellä meiltä. Meille työskentelee paljon huopakattoammattilaisia, joilta saat kerrassaan erinomaista palvelua vuotavan huopakaton korjaamiseen, palahuopakaton jiirien tiivistämiseen ja huopakerniin syntyneiden reikien paikkaamiseen. Asiantuntemusta löytyy roppakaupalla myös konesaumakattojen, muiden peltikattojen ja tiilikattojen korjauksiin. Meillä ei mene sormi suuhun, vaikka kyse olisi sellaisen kattovuodon korjaamisesta, mikä on jo ehtinyt aiheuttaa katon vesivahingon. Korjaamme aluskatteen, paikkaamme ulkokaton, vaihdamme märät eristeet ja uusimme lahon vaurioittamat puurakenteet. Jos katolla on jo runsain mitoin ikää tai on olemassa jokin muu syy sille, että katonkorjauksella ei saada pidennettyä katon elinkaarta tarpeeksi hintaansa nähden, tarjoamme kattoremonttia. Kattoremontti tarkoittaa uutta kattoa, mikä pitää vedet poissa rakenteista seuraavat 40 tai jopa 100 vuotta. Huopakatto kestää noin neljä vuosikymmentä, mutta esimerkiksi konesaumakatto palvelee säännöllisesti huollettuna ja tarpeen mukaan korjattuna jopa sadan vuoden ajan.

Vaikka kattoa huoltaisi kuinka hyvin, on omakotitalon, kerrostalon, rivitalon tai kesämökin kattoa silloin tällöin korjattava. Tällainen satunnainen katonkorjaus voi tarkoittaa esimerkiksi rikkinäisten tiilien vaihtamista tai vuotamaan ruvenneen kattoläpiviennin korjaamista. Aika haurastuttaa kattoikkunan, kattoluukun, piipun juuren tai antennin juuren tiivisteet, ja ne voivat alkaa vuotaa. Läpivientivuoto voi johtua myös lumen painosta. Lumi saattaa tehdä yksityisasiakkaan tai taloyhtiön kattoon myös reikiä repimällä kattotikkaat, ilmanvaihtohormit tai esimerkiksi lumiesteet mukaansa. Katonpaikkaus on helppo suorittaa, jos se havaitaan ajoissa, ja katon alla oleva aluskate on estänyt katon rakenteiden ja eristeiden kastumisen. Kaikki paikkaustarpeet voidaan havaita ja hoitaa kuntoon ajallaan, jos katto tarkastetaan kahdesti vuodessa. Kattotarkastuksen yhteydessä on syytä varmistaa myös aluskatteen kunto siltä varalta, että sekin tarvitsisi korjausta. Ota yhteyttä kaikkien kattotöiden tiimoilta myös Iisalmella, Keiteleellä, Kiuruvedellä, Kuopiossa, Pihtiputaalla, Pyhäjärvellä sekä Tervossa.

Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Pielavedellä. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Pielavedellä löydä.

Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Pielaveden alueella!