Katon korjaus Ruotsinpyhtää
Kauaa ei tarvitse miettiä syitä sille, miksi katon korjaus Ruotsinpyhtäällä kannattaa tilata juuri Kattokorjaus-palvelulta. Meidät on opittu tuntemaan tasokkaista huopakattokorjauksista, mutta korjaamme erinomaisella ammattitaidolla kaikki muutkin katot. Meillä eivät mene pasmat sekaisin, vaikka kyse olisi kaatuneen puun alle jääneestä katosta tai lumen alla notkolle painuneesta katosta. Korjaamme myös sellaiset kattovuodot, mitkä ovat ehtineet aiheuttaa isompia korjaustarpeita yläpohjaan. Taloyhtiö tai yksityisasiakas saa katonkorjauksen meiltä aina hyvällä hinnalla. Katonpaikkauksesta ei siis tarvitse maksaa hunajaa, vaikka se toteutetaan erittäin ammattitaitoisella, kokonaisvaltaisella ja huolellisella otteella.
Omakotitalon, kerrostalon, rivitalon tai kesämökin katon korjauksen yhteydessä saat arvokkaita vinkkejä katon kunnossapitoon. Jos huomaamme, että katto hyötyisi jostain kattohuollosta, kerromme tästä asiakkaalle. Tarjoamme tietenkin myös niitä kattokorjauksia, joita katolla liikkuessamme saatamme havaita tarpeellisiksi.
Esimerkiksi huopakattoa ja palahuopakattoa on korjattava vähemmän, kun katolta poistetaan sammalet ja kun se pinnoitetaan kerran uudestaan. Sammalten juuret tapaavat avata katon saumoja, jolloin kosteutta pääsee katon alle. Suosittelemme tarkastamaan kaikki katot kaksi kertaa vuodessa, sillä läpivientivuodot ovat hyvin tavallisia. Piipun juuri, antennin juuri, kattoikkuna tai kattoluukku ei ala vuotaa niin helposti, jos läpiviennin tiivisteet uusitaan tarvittaessa.
Maalaamalla peltikaton voi estää monet ruosteesta johtuvat korjaustarpeet. Kannattaa harkita myös vanhojen peltikattonaulojen vaihtamista kateruuveiksi, sillä ruuvit pitävät kattopellit paremmin paikoillaan myös rajuilman aikana. Kaikki tiilikaton korjaukset kannattaa tilata heti tarpeen tultua ilmi, mutta varsinkin aluskatteen korjaamisen kanssa kannattaa kiirehtiä, sillä aluskate pitää yläpohjarakenteet kuivina, vaikka katto vuotaisi rikkinäisen tiilen kohdalta. Jos tiilet pinnoitetaan uudestaan, ne lakkaavat imemästä vettä, ja rapautuvat huomattavasti vähemmän.
Teemme aivan kaikki kattokorjaukset Ruotsinpyhtäällä, Kouvolassa, Lapinjärvellä, Loviisassa, Pernajassa ja Pyhtäällä, joten ota yhteyttä myös silloin, jos lumi tai tuuli repi katolta kattotarvikkeita. Korjaamme katon vauriot ja kiinnitämme rännit, lumiesteet tai esimerkiksi lapetikkaat takaisin paikoilleen.
Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Ruotsinpyhtäällä. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Ruotsinpyhtäällä löydä.
Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Ruotsinpyhtään alueella!