Katon korjaus Imatra

On helppoa tilata katon korjaus Imatralle: riittää, että otat yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla, niin me hoidamme loput. Olipa kyseessä taloyhtiön – esimerkiksi rivitalon tai kerrostalon – tai kesämökin, piharakennuksen tai vaikka omakotitalon katto, me otamme kopin koko urakasta. Katonkorjauksen hintaa tullaan laskemaan paikan päälle. Tuolloin arvioimme katon vauriot ja sen, miten katonpaikkauksen kanssa on edettävä. Joskus katto on vaurioitunut niin pahoin, että katto on paras uusia. Myös katon korkea ikä voi johtaa siihen, että suosittelemme kattoremonttia kattovuodon korjauksen tai jonkin muun kattokorjauksen sijasta. Esimerkiksi 40-vuotias huopakatto on jo auttamatta matkansa päässä. Vaikka huopakaton korjauksella saataisiinkin väliaikainen apu, tulisi haurastunut katto kohta vaurioitumaan ja vuotamaan uudestaan.

Kattokorjaus-palvelu on huopakattojen ja palahuopakattojen korjaamisen erikoisammattilainen. Meillä piisaa osaamista myös peltikattojen ja tiilikattojen korjaamiseen, joten ota yhteyttä katon materiaalista, rakennuksen käyttötarkoituksesta tai katon ongelmien laadusta riippumatta. Korjaamme niin katon läpivientien vuodot kuin muutkin kattovuodot, lumen ja myrskyn tekemät vauriot (lumi saattaa vaikka irrottaa lumiesteet tai kattotikkaat katosta, mihin jää rumia reikiä), vääntyneet rännit kuin esimerkiksi auenneet saumat. Irronneet peltilistat kiinnitetään takaisin paikoilleen, ja pakkasrapautumisen halkaisemat kattotiilet vaihdetaan uusiin.

Piipun tai antennin juuri, kattoikkuna sekä kattoluukku ovat melko tavallisia paikkoja kattovuodolle. Aika saa läpiviennin tiivisteet haurastumaan ja pettämään, joten läpivientien kuntoa on syytä seurata. Myös aluskate on tarkastettava säännöllisesti siltä varalta, että siinä olisi jotain korjattavaa. Ehjästä aluskatteesta on iso ilo, jos katto alkaa vuotaa saumoista, jiireistä tai vaikka harjalta. Aluskate estää katon vesivahingon ohjaamalla vedet pois yläpohjarakenteista. Näin ollen katon korjaamiseen ei liity yläpohjan korjaustöitä, vaan pelkkä vesikaton tiivistys piisaa. Myös kattotarkastukset saat Imatralla Kattokorjaus-palvelulta. Palvelemme kaikissa kattourakoissa myös Lappeenrannassa sekä Ruokolahdella.

Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Imatralla. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Imatralla löydä.

Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Imatran alueella!