Katon korjaus Ähtäri
Mikäli tavoitteena on hoitaa katon korjaus Ähtärissä helposti, nopeasti ja asiantuntevasti, kannattaa ottaa yhteyttä Kattokorjaus-palveluun ja antaa urakka meidän kokeneisiin käsiimme. Meiltä sujuvat kaikenlaiset katonkorjaukset myös Ähtärin naapurikunnissa Alajärvellä, Alavudella, Keuruulla, Multialla, Saarijärvellä, Soinissa ja Virroilla. Tarjoamme palveluitamme myös taloyhtiöille, joiden kattoja aika, tuuli ja lumi koettelevat aivan samaan tapaan kuin yksityisasiakkaidenkin kattoja.
Jotta katonpaikkaus voitaisiin hoitaa jo ennen, kuin yläpohja tarvitsee korjaamista sinne päässeen kosteuden takia, kannattaa katot tarkastaa kaksi kertaa vuodessa. Voi olla, että kesämökin katosta paljastuu reikiä, joita ovat jättäneet jälkeensä alas valuvan lumen irrottamat kattotikkaat tai lumiesteet. Omakotitalon kattotarkastus voi paljastaa sen, että nyt tarvitaan kattovuodon korjausta – ja kiireesti. Kyseessä voi olla esimerkiksi vuotava kattoläpivienti. Omakotitalossa kyse on luultavasti vuotavasta piipun tai antennin juuresta, kun taas kerrostalon katolla saattaa vuotaa esimerkiksi kattoikkuna tai kattoluukku. Rivitalon katolta voi löytyä vaikkapa huopakatteen kuivuudesta kertovia halkeamia, tai sammalkasvustojen avaamia saumoja. Nopean toiminnan avulla riittää katon osittainen korjaus, eikä katon alle pääse syntymään laho- ja homevaurioita. Meillä on pitkä kokemus huopa- ja palahuopakattojen korjaamisesta, joten tiedämme aina, miten toimia. Katto voidaan tiivistää esimerkiksi tiivistemassoilla, tai huonokuntoinen huopa voidaan vaihtaa kokonaan.
Peltikaton korjaus voi laajeta kaikkien kattopeltien vaihtamiseksi, jos ruoste- tai muita vaurioita on poikkeuksellisen paljon. Riippuu aluskatteen kunnosta, selvitäänkö pelkällä osittaisella peltikattoremontilla. Jos aluskatettakin on korjattava, on paras uusia katto normaalin kaavan mukaan. Sama juttu tiilikatolla – mikäli rikkinäisiä tiiliä on erittäin runsaasti, kannattanee vaihtaa kaikki tiilet kerralla. Jos aluskatekin on syytä uusia, on lopputulos tiilikattoremontti. Mitä paremmin kattoa huolletaan, sitä paremmassa kunnossa tiilet ja kattopellit pysyvät, joten kattohuollot kannattaa muistaa hoitaa.
Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Ähtärissä. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Ähtärissä löydä.
Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Ähtärin alueella!