Katon korjaus Parikkala
Vaikka oman tai taloyhtiön kattoa olisi huollettu kuinka hyvin tahansa, katon korjauksia Parikkalassa ei voida kokonaan estää. Ajan hammas ja erilaiset mekaaniset sekä kemialliset rasitukset aiheuttavat varmasti satunnaisia katonpaikkauksia. Katonkorjaus on osa normaalia elämää, ja ottamalla yhteyttä Kattokorjaus-palveluun se on varsin helppoa hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Rikkinäisen tiilen vaihto tai muu täsmäpaikkaus on äkkiä tehty, eikä siitä todellakaan synny suuria kustannuksia. Tilanne olisi toinen, jos katto olisi saanut vuotaa pidempään. Kattovuodon korjauksen yhteydessä olisi tuolloin ehkä vaihdettava märät eristeet, ja mahdollisesti myös uusittava lahon vaurioittamia puurakenteita. Tarve paikata kattoon tullut reikä – esimerkiksi alas valuneen lumen irrottamista lumiesteistä tai tikkaista kattoon syntynyt – huomataan ajoissa, kun omakotitalon, rivitalon, kesämökin ja kerrostalon katto tarkastetaan kaksi kertaa vuodessa.
Olemme varsinainen timantti kaikissa palahuopakaton ja huopakaton korjaustöissä. Tiivistämämme sauma ei ala vuotaa uudestaan, ja reiän päälle liimattu paikkapala pitää vedet poissa katon alta myös jatkossa. Luota meihin myös peltikattojen ja tiilikattojen korjaamisessa. Peltikatolta saattaa puuttua kattopeltejä, tai ruoste on voinut tehdä katteeseen reikiä. Meidän toimestamme peltikatto tulee korjattua luotettavalla tavalla. Tiilikatolla voidaan tarvita huonokuntoisten tiilien vaihtoa, aluskatteen korjaamista tai vuotavien läpivientien korjaamista. Kevättarkastus saattaa paljastaa, että katto vuotaa piipun juuresta. Vettä voi tulla katon alle myös antennin, kattoluukun tai kattoikkunan läpiviennistä. Syy siihen, että mikä tahansa katto vuotaa läpiviennin kohdalta, voi liittyä esimerkiksi lumeen. Lumen paino saattaa rasittaa läpivientiä ja saada aikaan kattovuodon. Kyse voi olla myös tiivisteiden haurastumisesta. Siksi joka katto läpivienteineen päivineen kannattaa tarkastaa usein.
Tilaa kattovuodon korjaus, kattotarkastus tai vaikka katon varusteiden korjaus meiltä myös Kiteellä, Rautjärvellä, Ruokolahdella sekä Savonlinnassa.
Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Parikkalassa. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Parikkalassa löydä.
Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Parikkalan alueella!