Katon korjaus Rantasalmi

Tärkeintä on tilata oman tai taloyhtiön katon korjaus Rantasalmelle nopeasti, sillä siten katonkorjaus voidaan suorittaa mahdollisimman edullisesti. Jos katonpaikkaus alkaa jo ennen, kuin kosteus pääsee katon alle, vältytään yläpohjan korjauksilta. Yläpohjan korjaukset voivat tarkoittaa esimerkiksi homeisten eristeiden uusimista ja lahonneiden kattorakenteiden vaihtamista. Joskus pitkään jatkuneen kattovuodon korjaus edellyttää kattoremonttia, mutta ensin käymme läpi kaikki muut ratkaisut omakotitalon, kerrostalon, rivitalon tai kesämökin katon kunnostamiseksi. Ota yhteyttä laadukkaiden katonkorjausten tiimoilta myös Rantasalmen naapurikunnissa Joroisissa, Juvalla, Savonlinnassa, Sulkavalla ja Varkaudessa.

Meillä on runsaasti potentiaalia varsinkin huopakattojen ja palahuopakattojen korjaamiseen, sillä tällaisia kattoja on tullut korjattua ja paikattua jo lukemattoman monta kertaa. Korjaamme ammattitaidolla myös ruosteiset peltikatot tai tiilikatot, joilla on rikkinäisiä tiiliä. Peltikatolla voi olla myös myrsky- tai lumivaurioita, sillä kova tuulenpuuskaa saattaa irrottaa kattopeltejä tai peltilistoja. Lumen paino voi saada peltikaton painumaan luokalle, tai irrottaa kattotikkaat tai kattoluukut valuessaan alas katolta. Kattoon syntyneet reiät on paikattava pikaisesti, ja tietenkin peltikaton varustelutaso on palautettava entiselleen.

Yksityisasiakkaan tai taloyhtiön tiilikatto saattaa olla vailla uutta aluskatetta. Reikiintynyt aluskate on korjattava heti, jotta kosteus ei pääse yläpohjaan. Käytännössä tämä tarkoittaa aina aluskatteen uusimista. Myös läpivientivuodot ovat kattopaikkauksia, joita meiltä tilataan usein (katon materiaalista riippumatta). Kattoikkuna, kattoluukku, piipun juuri tai antennin läpivienti voi alkaa vuotaa millä katolla tahansa, ja sen korjaukseen voi liittyä myös aluskatteen korjaus läpiviennin kohdalta.

Ota yhteyttä myös harvinaisimmissa katon korjauksissa, kuten silloin, jos tuuli on vienyt koko katon mennessään tai kaatanut puun katolle. Me saamme katon kerralla kuntoon, ja teemme aivan kaikki kattopaikkaukset otsalautojen vaihtamisesta vuotavien rännien saumaamiseen.