Katon korjaus Akaa

Katon korjaus Akaassa voi liittyä vanhojen rakenteiden haurastumiseen ja siitä alkunsa saaviin ongelmiin, tai esimerkiksi lumen aiheuttamiin vaurioihin. Tärkeintä on tilata katonkorjaus nopeasti, ja olla sen tiimoilta yhteydessä asiantuntevaan kattopalveluun. Kattokorjaus-palvelu on katonpaikkauksen vankka ammattilainen, jolta kannattaa tilata kaikki omakotitalon, kesämökin, rivitalon, kerrostalon tai muun taloyhtiön katon korjausurakat. Palvelemme nopeasti, edullisesti ja ammattitaitoisesti, olipa sitten kyseessä se, että katto vuotaa antennin juuresta tai vaikka se, että tuuli kaatoi puun katon päälle.

Kunnostamme talon katon luotettavasti sen materiaalista, koosta tai kaltevuudesta riippumatta. Huopakaton korjaus tarkoittaa usein sitä, että katon saumoja on tiivistettävä. Saumat voivat alkaa irvistää esimerkiksi sammaleiden takia. Huopa- tai palahuopakatteeseen saattaa ilmaantua myös halkeamia, reikiä tai kupruja, mitkä on laitettava pian kuntoon isompien vahinkojen ehkäisemiseksi. Jos huopa- tai palahuopakaton korjaus jää tekemättä, voi katon alle päästä kosteutta, ja se voisi aiheuttaa kalliita katonkorjaustarpeita.

Myös tiili- ja peltikaton korjauksella on aina kiire. Peltikatolle voidaan tarvita irronneiden kattopeltien kiinnittämistä, tai ruostevaurioiden kunnostamista. Tiilikaton korjaus on tyypillisimmillään rikkinäisten tiilien vaihtotyö, mutta kyseeseen voi tulla vaikkapa aluskatteen korjaus tai vuotavan läpiviennin korjaus. On melko yleistä, että katto vuotaa piipun juuresta, tai että kattoikkuna vuotaa. Myös kattoluukku saattaa alkaa vuotaa, sillä aika koettelee läpivientien tiivisteitä. Tilaa kattovuodon korjaus viipymättä, niin yläpohjan korjaustöitä ei ehkä tarvita lainkaan. Palvelemme myös silloin, jos lumi irrotti lumiesteet, ja katossa on reikiä. Myös lumen tai tuulen irrottamat kattotikkaat ja muut kattotarvikkeet aiheuttavat kattoon reikiä, mitkä on pikaisesti tiivistettävä. Kaikki katon ongelmat havaitaan ajoissa, jos katto tarkastetaan kahdesti vuodessa. Älä jätä kattotarkastuksia väliin – näin vältyt monelta isommalta murheelta!

Asustit kattosi alla sitten Akaassa tai sen ympärikunnissa, Hämeenlinnassa, Lempäälässä, Urjalassa, Valkeakoskella tai Vesilahdessa, saat meiltä aina parasta katonkorjauspalvelua.