Katon korjaus Suomussalmi

Kattokorjaus-palvelun pitkän linjan ammattilaisiin voit luottaa kaikissa katon korjauksissa Suomussalmella. Me korjaamme teidän tai taloyhtiönne katon riippumatta siitä, mikä kattoa vaivaa. Kenties lumi on painanut omakotitalon katon luokalle, tai saanut kesämökin saumat vuotamaan? Piharakennuksen kevytrakenteinen katto on jopa saattanut romahtaa lumen painon alla. Rivitalon katolta lumi on mahtanut pyyhkäistä kattotikkaat ja lumiesteet irti, ja nyt katossa on reikiä. Kerrostalon katolta saattaa kevättarkastuksen yhteydessä löytyä vuotava läpivienti, sillä lumen aiheuttama rasitus on voinut saada katon vuotamaan kattoikkunan, kattoluukun, piipun juuren tai antennin juuren kohdalta. Kattovuodon korjaamisella on aina kiire, jotta vauriot eivät ala laajeta.

Katon voi lumen lisäksi rikkoa myös kova tuuli. Huopakatto – joiden korjaamisesta meille on ehtinyt kertyä pitkä ja monipuolinen kokemus – saattaa lähteä jopa kokonaan irti kovalla rajuilmalla, mutta yleisempää toki on, että tuuli irrottaa katosta kattoturvatuotteita, viemärintuuletusputkia ja muita varusteita. Tuuli saattaa myös kaataa puun katolle, esimerkiksi palahuopakatolle, ja tästäkin syntyy isomman kokoluokan korjaustarpeita.

Korjaamme Suomussalmella, Taivalkoskella, Puolangalla, Hyrynsalmella, Kuusamossa, Pudasjärvellä ja Kuhmossa myös ajan hampaan aiheuttamat viat ja vauriot. Annamme myös neuvoja uusien katonkorjauksien ehkäisemiseksi. Aika, lika ja kosteus saa peltikaton ruostumaan. Jotta peltikatosta ei tarvitsisi korjailla niin paljoa ruosteen tekemiä vaurioita, kannattaa katto suojata maalaamalla. Katonpaikkaus on tyypillisimmillään rikkinäisten tiilien vaihto, jos kyseessä on tiilikatto. Tiilien pinnoittaminen hidastaa ja ehkäisee tiilien hajoamista. Vara ei venettä kaada – aluskate kannattaa korjata aina tarvittaessa, jotta mahdollinen kattovuoto ei aiheuttaisi yläpohjan korjaustarpeita. Aluskate estää katon vesivahingot, jos katto vuotaa rikkinäisten tiilien tai ruosteen tekemien reikien kohdalta, tai jos sen alapuoliset osat tuulettuvat kehnosti.

Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Suomussalmella. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Suomussalmella löydä.

Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Suomussalmen alueella!