Katon korjaus Joutsa
Katon korjaus Joutsassa alkaa siitä, että tarkastamme katon ja suunnittelemme, miten kattovuodon korjaus tai muu katonkorjaus kuuluu suorittaa. Jotta osaamme tulla tekemään tarjousta taloyhtiön tai kesämökin katonpaikkauksesta, on aivan ensimmäinen askel tietenkin se, että otat yhteyttä ja kerrot kattovuodosta, myrskyvaurioista tai esimerkiksi siitä, että lumi on repinyt irti lumiesteet tai lapetikkaat, ja että kattoreiät tulisi saada pian tiivistettyä.
Kun kerrostalon, rivitalon tai omakotitalon katto on tarkastettu, olemme valmiit esittämään kilpailukykyisen tarjouksen katon kunnostamisesta. Meiltä kuulet parhaat ratkaisut varsinkin huopakattojen ja palahuopakattojen korjaamiseen, mutta taidamme mainiosti myös peltikattojen ja tiilikattojen korjaustyöt. Kun olemme laatineet kanssasi sopimuksen, alkaa katonkorjausurakka välittömästi. Katon korjaus hoidetaan loppuun asti, eli hintaan kuuluvat myös lopputarkastus ja -siivous.
Katon vuodot liittyvät usein vuotaviin läpivienteihin, sillä kattoikkunan tai kattoluukun tiivisteet voivat haurastua, ja se johtaa kattovuotoon. Myös piipun tai antennin juuresta voi alkaa vuotaa vettä katon alle. Koska kattovuotojen todennäköisyys on sitä suurempi, mitä vanhempi katto on kyseessä, kannattaa katon aluskate pitää kunnossa. Jos aluskatteeseen tulee vaikka reikä, on se viipymättä tiivistettävä – ja tämä tapahtuu tekemällä aluskatteen uusiminen. Ehjä aluskate ei anna yläpohjan rakenteiden kastua, vaikka katto vuotaisi esimerkiksi piipun juuren tai vaikkapa harjatiilen kohdalta.
Jos aluskate olisi rikki tai se puuttuisi kokonaan, kattovuoto kastelisi esteettä niin yläpohjan eristeet, kattoristikot kuin muutkin katon alapuoliset puurakenteet. Yläpohjan korjaustyöt, eli eristeiden vaihto ja kattorakenteiden uusiminen, nostaisivat kattokorjauksen hintaa. Vaikka katon alla olisikin lahoa tai hometta, ota yhteys kilpailukykyisistä hinnoista ja aukottomasta ammattiosaamisesta tunnettuun Kattokorjaus-palveluun – paitsi Joutsassa, myös Jyväskylässä, Luhangalla, Toivakassa, Hirvensalmella, Kangasniemellä, Pertunmaalla ja Hartolassa. Avullamme rakennuksesi saadaan taas suojaan sateilta ja kosteudelta!
Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää löydä.
Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme!