Katon korjaus Asikkala

Katon korjaus Asikkalassa osataan tehdä tarpeeksi aikaisessa vaiheessa, jos katto tarkastetaan kaksi kertaa joka vuosi. Näin katonkorjaus voidaan aloittaa mahdollisimman pian vaurion syntymisen jälkeen, ja katonpaikkaus tulee näin ollen edulliseksi. Jos katossa olevat reiät tai muut pikkuviat jäisivät korjaamatta, voitaisiin pian olla tekemisissä paljon isompien ongelmien kanssa. Myös yläpohjan korjaus voisi olla tarpeen, jos katon alle olisi ehtinyt päästä kosteutta. Kosteus pilaa katon alapuoliset osat, joten tarvetta voisi olla kastuneiden eristeiden uusimiselle ja kostuneiden rakenteiden kunnostamiselle.

Jos omakotitalon, kesämökin tai piharakennuksen katto on peltikatto, voi katto tarvita esimerkiksi ruostevaurioiden kunnostamista ja kattoreikien paikkaamista. Peltikaton korjaus voi olla myös irronneiden kattopeltien kiinnittäminen takaisin kattoon – tällaista urakkaa voidaan tarvita jonkin kattoa riepotelleen myrskyn jälkeen.

Kerrostalojen, rivitalojen ja muiden taloyhtiöiden katot voivat olla huopakattoja. Huopakaton korjaus voi tarkoittaa katon saumojen tiivistämistä. Saumat saattavat aueta sammaleiden takia, siksi sammaleenpoisto katolta on hyvä tapa ehkäistä huopa- ja palahuopakaton korjaustarpeet.

Tiilikaton korjaus auttaa tiilikattoa kestämään jopa 70 vuoden ajan. Tiilikatto on kustannustehokas katto, mikä sietää hyvin erilaisia rasituksia. Satunnainen rikkinäisten tiilien vaihto tai aluskatteen korjaus takaa katon toiminnan ja kattorakenteiden terveyden pitkäksi aikaa.

Joskus tarvitaan kattovuodon korjausta: muista silloinkin Kattokorjaus-palvelu. Ehkä katto vuotaa piipun juuresta, tai kenties kattoikkuna tai kattoluukku on alkanut vuotaa vettä katon alle. Katon läpivientien vuotaminen selittyy sillä, että aika syö niiden tiivisteet. Vuotipa katto antennin juuresta tai olipa kyse siitä, että lumi on irrottanut lumiesteet tai kattotikkaat jättäen kattoon reikiä, ota yhteyttä meihin. Me osaamme korjata niin peltikatot, huopakatot kuin tiilikatotkin, ja estää uusien vaurioiden esiintymisen.

Korjaamme kattosi niin Asikkalassa kuin Asikkalan lähialueilla, kuten Heinolassa, Hollolassa, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Padasjoella sekä Sysmässä.