Vesikourujen puhdistus Lapinjärvi – rännirykmenttimme pitää sadevesijärjestelmäsi puolia ruostetta ja tukoksia vastaan

Tänä päivänä moni Lapinjärvellä tietääkin jo, kuinka tärkeää vesikourujen puhdistus on. Niin ruoste kuin tukoksetkin pysyvät paremmin loitolla.

Samalla tukosten aiheuttamat haitatkin pysyvät minimissään. Tukokset voivat poikia paljon riesaa, sillä ne pakottavat sade- ja sulamisvedet kulkemaan maahan epätarkoituksenmukaisia reittejä pitkin – pahimmillaan katon eristekerroksen kautta.

Nykypäivän lapinjärveläinen on kuitenkin kiireinen. Vapaa-aikaa ei haluta käyttää sadevesijärjestelmän kunnossapitoon, eikä se ole kovin järkevääkään.

Juuri siksi kattopalvelumme on olemassa. Meiltä voit tilata rännien puhdistustyöt ja muut kattotyöt Lapinjärvellä ja lähialueilla (esimerkiksi Iitissä, Kouvolassa, Loviisassa, Myrskylässä ja Orimattilassa) helposti ja hyvään hintaan!

Tiimillämme on rännien puhdistuksesta pitkä ja monipuolinen kokemus, joten työt sujuvat sutjakasti kohteessa kuin kohteessa. Edes monikerroksisen kohteen, kuten vaikkapa kaksikerroksisen omakotitalon vesikourujen puhdistus ei tuota meille ongelmia.

Sitä paitsi tekemästämme työ kelpaa kotitalousvähennykseenkin – toisin kuin itse tehty työ.

Toimenpiteen yhteydessä asiantuntijamme saattavat havaita muitakin huollon tai jopa korjauksen tarpeita. Arvioimme samalla myös katon yleiskunnon.

Mikäli huomautettavaa löytyy, voimme tehdä hyvän tarjouksen vikojen ja puutteiden vaatimista toimenpiteistä. Katonkorjauspalvelustamme saat asiansa osaavat ammattilaiset kaikkiin kattotöihin Lapinjärvellä ja lähialueilla!

Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää löydä.

Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme!

Lapinjärven luonto ei pääse yllättämään, kun rännien puhdistus tehdään pari kertaa vuodessa

Suosittelemme rännien puhdistusta Lapinjärvellä kaksi kertaa vuodessa. Luonnollisesti puhdistuskerrat kannattaa ajoittaa noin kuuden kuukauden päähän toisistaan.

Tyypillisesti poistamme roskat ränneistä joka kevät ja syksy tehtävän kausihuollon yhteydessä. Kausihuollon ajatuksena on valmistella katto kattotuotteineen käsillä olevien vuodenaikojen haasteisiin. Samalla voidaan korjata menneiden vuodenaikojen aiheuttamat vauriot.

Kausihuollon yhteydessä rännien puhdistus hoituu helposti. Lisäksi toimenpiteestä on pitkäkestoisempaa iloa, sillä kausihuollon merkeissä myös katto puhdistetaan.

Kaikesta huolimatta tilannetta kannattaa pitää silmällä pitkin vuotta ja tilata rännien puhdistus tarpeen vaatiessa useamminkin. Lapinjärvellä maisema on pääsääntöisesti melko vehreää, joten roskia kertyy ränneihin huomattavasti enemmän kuin kaupunkikohteissa.

Rännien puhdistustarvetta lisäävät etenkin aivan rakennuksen tuntumassa kasvavat lehtipuut. Jos sadevesijärjestelmän maalipinta tai pinnoite on kovin kulunut tai vaikkapa kaato väärässä kulmassa, voi roskaa silloinkin kertyä ränneihin normaalia enemmän.

Meiltä voit kuitenkin tilata rännien puhdistuksen juuri niin usein – tai harvoin – kuin on tarpeen. Olemme käytettävissäsi läpi kasvukauden, emmekä painele talviunille vielä marraskuussakaan!

Mitä paremmin rännien puhdistus tehdään, sen enemmän siitä on iloa. Siksi ammattilaisen tuntipalkka maksaa itsensä yleensä takaisin paremmin kuin tee-se-itse-henkeen huhkiminen.

Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus tulee pitkässä juoksussa kalliimmaksi kuin rännien säännöllinen puhdistus

Tiesitkö, että tukkeutuneiden syöksy- ja alastuloputkien avaus tulee pitkässä juoksussa kalliimmaksi kuin säännöllinen roskien poisto ränneistä? Tukoksilla on nimittäin taipumus lyhentää sadevesijärjestelmän elinkaarta tuntuvasti.

Tukokset ovat omiaan keräämään esimerkiksi ruostetta. Tukoksen vuoksi sadevesijärjestelmässä lilluu alituiseen kosteaa biomassaa, ja kosteus taas on ruosteelle elinehto.

Tukokset voivat tehdä hallaa myös painollaan. Etenkin jäätukokset painavat paljon, sillä jää on tiheämpää materiaa kuin vesi. Lievimmillään kaato vääntyy väärään kulmaan, mutta voipa vesikouru revetä kokonaan irtikin.

Kaiken kukkuraksi tukos saattaa sairastuttaa muutkin talon rakenteet. Räystäälle ja julkisivuun voi ilmaantua homekasvustoa tai vaikkapa pakkasrapautumaa, jos kyseessä on kiviseinä. Jos vesi jää katolle, voi katto alkaa vuotaa.

Sitä paitsi rännien puhdistus Lapinjärvellä ei ole kallista. Pienituloisellakin lapinjärveläisellä on siihen varaa, ja tiukassa taloustilanteessa laskumme voi maksaa aina myös osissa kauttamme saatavilla olevalla rahoituksella.

Miksi siis laiminlöisit sadevesijärjestelmän puhdistustarpeet? Pyydä tarjous jo tänään, niin varmistat käyttöösi maineikkaan rännirykmenttimme!

Jos sadevesijärjestelmä kuitenkin pääsee tukkeutumaan, voit kääntyä siinäkin tapauksessa meidän puolemme. Selätämme tukoksen kuin tukoksen nopeasti ja jälkiä jättämättä!