Tiilikaton pesu ja puhdistus muodostavat katon tärkeimmät huoltorutiinit

Tiilikaton pesu ja puhdistus muodostavat yhdet tärkeimmistä kyseisen katetyypin huoltorutiineista. Katon puhdistusta vähätellään tai se vain jää tekemättä, kun ei oikein ymmärretä sitä, kuinka suuri merkitys katon puhtaanapidolla on suhteessa sen käyttöikään. Kaikki katot vaativat puhdistusta, mutta tiilikatto hyötyy puhtaanapidosta varmasti eniten verrattuna kaikkiin katteisiin. Tavallisia tiilikaton ongelmia ovat katteen pinnan eroosio ja sammal. Ne usein kulkevatkin yhtä matkaa pahentaen toinen toisiaan ja heikentäen katteen kuntoa kiihtyvällä tahdilla, ellei asiaan puututa ja kierrettä saada katkaistua.

Kaiken kaikkiaan tiilikatto joutuu alttiiksi irtoroskille ja lialle, sammaleelle, jäkälälle ja muulle kasvimassalle. Aivan liian usein käy niin, että puutteellinen katonhoito rappeuttaa tiilikatteen paljon keskimääräistä nopeammin. Tällöin kattoremonttiin onkin ryhdyttävä aiemmin kuin olisit toivonut. Tämä kaikki on lykättävissä tiilikaton säännöllisellä pesulla ja puhdistuksella sekä yleisellä huollolla. Ammattilaisina osaamme valita oikeat pesu- ja sammaleentuhoaineet. Lisäksi katto voi tarvita asianmukaiset katon suoja-aineet ja pinnoitteet, riippuen sen kunnosta ja sitä vaivanneista ongelmista, joita lähdemme ratkomaan. On tärkeää hoitaa kutakin kattoa juuri sille tarkoitetuilla aineilla ja työmenetelmillä, tällaisissa asioissa saatkin huomattavan edun siitä, että käytät ammattilaisia, kuten meitä työn tekemiseen. Osaamme myös toimia katolla vaurioittamatta tiilikatetta, on yhtä tärkeää työskennellä kattoa kunnioittaen, kuin käyttää oikeita työvälineitä katon puhdistuksiin ja kunnostukseen. Kun puhdistamme kattoa muuten, käymme myös rännit läpi ja tarkistamme niiden toimivuuden, sillä ne ovat tärkeä osa toimivaa kattoa.

Meillä tiilikaton pesu sisältää aina katon tarkistamisen, näin vältytään ihan amatööritason virheeltä, eli vesivahingolta pesua tehdessä. Meillä katto tarkistetaan yksityiskohtaisesti ennen pesun aloittamista, näin siellä ei ole vuotavia jiirejä tai läpivientejä tai puuttuvia tiiliä, kun pesu lähtee käyntiin. Me suoritamme pesun tiettyä työtapaa noudattaen. Siinä kiinnitämme huomioita muun muassa pesusuuntaan, saumausten ja tiivisteiden kohdalla oikeaan veden kohdistamiseen ja niin edelleen. Tutkimme myös aluskatteen aina, kun sinne millään keinolla vain pääsemme kurkkimaan. Aluskate on tiilikatolla hyvin tärkeä, yhdessä vesikatteen kanssa se suojaa rakennusta tehokkaasti. Mikäli aluskatetta ei pääse tutkimaan, teemme suojauksen suhteen hieman varotoimenpiteitä katon pesun ajaksi. Jos tarkistuksessa käy ilmi, että aluskate on päässyt huonoon kuntoon, keskustelemme kanssasi katon hieman laajemmasta saneeraamisesta.

Katon yleinen kuntokatsaus kuuluu Kattokorjauspalvelun jokaiseen käyntiin katolla. Katolle kiipeämisen syyhyn katsomatta kuntokartoitus kuuluu töiden hintaan. Jos tilaan meidät tekemään tiilikaton pesua tai räystäskourujen kiinnitystä, tarkistamme katon kokonaistilanteen ja raportoimme siitä sinulle käynnin yhteydessä. Mikäli jotain kunnostettavaa löytyy eikä sen korjauksesta ole vielä kanssasi sovittu, annamme myös tarjouksemme korjausten hoitamisesta samalla. Pysyt hyvin selvillä siitä, missä kunnossa kattosi on ja mitä korjattavaa siellä mahdollisesti on. Tarvittaessa voit hakea kauttamme rahoitusta kattotöihin. Kun teetät työt meillä, voit hakea myös kotitalousvähennystä omassa henkilöverotuksessasi.

Tiilikatto puhdistus harjaamalla ja huuhtelemalla

Hoidamme tiilikaton tehokkaimman pesun ihan yksinkertaisesti vain vedellä ja harjalla. Tietysti harjan kovuus ja muut yksityiskohdat täytyy olla kunnossa, ettei kate vahingoitu sen parhaaksi tarkoitetusta rutiinityöstä. Meidän on helppo poistaa irtoroskat harjalla ja tämä on tärkeä huoltotoimi. Vaikka irtoroska itsessään ei jäisikään ensin tiukasti kiinni alustaan, voi se kosteuden myötä liimaantua kuin tarra. Lopulta kaikki kosteutta sitova ja pikkuhiljaa maatuva roskamassa katolla luo ihanteellisen kasvualusta sammaleelle tai jäkälälle, joiden irrotus ajan mittaan voikin olla paljon työläämpää.

Oikean harjan valinnan lisäksi pesussa käytettävän veden paine on tärkeä säätää tiilikatolle sopivaksi, ettemme vahingossa vaurioita kattoa ja riko tiiliä. Harjaus on kuitenkin tehokas tapa puhdistaa katteeseen pinttynyttä likaa ja sammalta. Erityisesti siinä vaiheessa, kun sammalta on vielä vähän eikä se ole päässyt kunnolla pureutumaan katteeseen, suorittamamme pesu ja harjaus ovat vielä hyvä tapa pitää katto puhtaana ja saada sammaltilanne katolla aisoihin. Samalla saamme pestyä myös likaa, kuten siitepölyä ja lintujen jätöksiä pois katetta rasittamasta. Pesun näkyvin ja suorin hyöty on tietysti se, että saamme katon siistittyä melko nopeasti ja yksinkertaisesti puhdistamalla sen. Mutta tiilikatolla puhdistuksella on myös katon kestävyyteen vaikuttava funktionsa. Katon puhtaanapito ehkäisee katon sammaloitumista, joka kuluttaa ja lopulta hajottaa kattotiiltä voimalla. Kattoa puhdistaessamme me myös tutkimme sen kunnon yksityiskohtaisesti ja asiakkaan suomien valtuuksien mukaisesti myös huollamme kattoa, jolloin sen toimivuus pysyy hyvänä ja varmana.

Joskus sammaleen mekaaninen poisto eli harjaus ei kuitenkaan riitä ja on tehtävä tiilikatolle sammaleentuhokäsittely. Saat meiltä Kattokorjauspalvelusta kaikki tiilikaton pesut ja huollot, myös sammaleentuhokäsittelyt ja pinnoitukset, jos niiden aika on koittanut ja kate vaatii astetta järeämpiä toimenpiteitä.

Sammal on tiilikaton vihollinen, joka kannattaa kitkeä ajoissa

Tiilikatto voi pysyä pitkään sammaleettomana ja hyvin siistin oloisena. Tämä johtuu siitä, että kattotiili pinnoitetaan tekovaiheessa, sen pinta on alun perin siis tiivis ja ehjä. Siihen on ylipäätään vaikeaa päästä sammaleen tai jäkälän tarttumaan. Lisäksi nämä kasvustot lähtevät liikkeelle hyvin hitaasti, eivätkä ne ole nopeimpia kasvajia muutenkaan. Katon kannalta tämä voi kuitenkin olla petollista, ellei kattoa suhteellisen säännöllisesti käydä esimerkiksi tarkistamassa. Kate kuluu vuosi vuodelta, niin käy kaikille mahdollisille katemateriaaleille, kun ne ovat jatkuvasti erilaisten rasitteiden, kuten säiden ja lämpötilavaihteluiden alaisuudessa.

Tiilikatteen kova, vettä ja sammalta hylkivä pinnoite kuluu pikkuhiljaa ja tiilen pinta muuttuu yhä huokoisemmaksi. Mitä huokoisempi se on, sitä helpommin sammal ja jäkälä pystyvät siihen tarttumaan ja sitä enemmän kate myös imee vettä. Sammaltilanne voi yllättää pahasti, sillä sen kehittyminen katolle vie yleensäkin vuosia, jopa vuosikymmeniä ja yhtäkkiä katto onkin kasvuston peitossa. Kasvutahti kiihtyy, kun kasvusto on päässyt kunnolla kiinnittymään kattoon. Se tulee myös yhä helpommin ja nopeammin takaisin, jos se on kerran päässyt valtaamaan alaa kunnolla. Asiaan kannattaa suhtautua vakavasti, vaikka sammal voi helposti tuntua melko harmittomalta.

Sammal ja jäkälä nimittäin tuhoavat ja murentavat tehokkaasti kattotiiliä. Sammaleen juuret tunkeutuvat tiilien sisään. Talvella sammaleen aiheuttamiin kanaviin päässyt vesi jäätyy, jäätyessään vesi luonnostaan laajenee ja pakkasrapauttaa tiilen. Erityisesti keväisin edestakaisin vuorokauden lämpötilavaihteluiden mukaan sulava ja jäätyvä vesi tekee ikääntyvillä katteilla tuhoja. Säännöllinen sammaleen poistaminen harjaamalla on usein tehokas ensiapu, mutta se ei tuhoa sammaleen juuria. Erityisesti silloin, kun sammal on päässyt kasvamaan pidempään rauhassa katolla, juuria on oikeastaan mahdotonta enää mekaanisesti saada katteesta poistettua. Sammal kasvaa pian takaisin, koska sillä on jo juuret valmiina eikä katonvalloitusta tarvitse aloittaa enää alusta. Tähän väliin tarvitaan sitten hieman tehokkaampi, ammattilaisen tekemä sammaleentuhokäsittely, jonka teemme erityisellä tiilikatolle suunnitelulla aineella. Käsittely on ekologinen, eikä aiheuta vaaraa talon ympäristössä muille kasveille tai kotieläimille. Silloin kun tiilikate ollaan aikeissa pinnoittaa uudestaan noin puolivälissä sen käyttöikää, on sammaleentuhokäsittely erittäin hyvä pohjatyö, jos katolla sammalta on ollut. Näin voimme taata maksimaalisen hyöty uudesta pinnoitteesta. Me mielellämme huollamme katon muutenkin ennen pinnoitusta, esimerkiksi erilaiset jiirit ja läpivientien tiivisteet ja vastaavat yksityiskohdat on hyvä pistää kuntoon niin että katolla on taas runsaasti huolettomia käyttövuosia edessään.

Säännöllinen tiilikaton puhdistus takaa toimivan ja varman katon

Tiilikaton pesu- sekä puhdistustarve vaihtelee katon iän, kunnon ja ympäristön mukaan. Kaikkia kattoja ei siis tarvitse pestä jonkin tietyn kaavan mukaan, vaan pesutarve olisi hyvä arvioida kattokohtaisesti. Ihan vastaavasti muun muassa katon pinnoitustarve ja muutkin korjaukset ja kunnossapito toimii parhaiten niin, että kattoon kohdistettavat toimenpiteet mitoitetaan aina kyseessä olevan katon tarpeiden mukaisesti. Yleisesti ottaen tiilikatto hyötyy erityisen paljon säännöllisestä puhdistuksesta, mutta puhdistustarve voi vaihdella esimerkiksi rakennuksen ympäristön mukaan.

Mikäli ympäristössä on esimerkiksi paljon puustoa, on suositeltavaa pesettää kattoa meillä useammin. Katolle kertyvä bioroska rapauttaa katetta, sitoo vettä ja edesauttaa varsinkin tiilikatolle kohtalokasta sammaloitumista. Kattoa on hyvä tarkkailla ympäri vuoden ja perusteellisempi tarkistus on paikallaan minimissään kaksi kertaa vuodessa –sekä syksyisin ennen lumia että keväällä niiden sulettua katolta pois. Tietysti muun muassa myrskyjen jälkeen on hyvä vilkaista myös mitä katolle kuuluu. Meidät voi tilata tekemään ihan rutiinipuhdistuksiakin katolle.

Kattoa likaavat muun muassa puista tippuvat lehdet, hakoneulaset, siitepöly sekä ilmansaasteet, joka on tärkeä saada pois. Kaikenlainen lika katolla estää katon kuivumista ja edesauttaa katteen pinnan eroosioita sekä veden pääsyä katteen sisään. Roskamassat muodostuvat sekä katolla että vesikouruissa lopulta kunnon padoiksi, jotka ohjaavat sadevesiä ja sulamisvesiä mahdollisesti vääriin paikkoihin. Myös rännit on pidettävä roskavapaina, sillä niihin roskaa kertyy yleensä vielä kattoa herkemmin. Räystäskourujen roskatilannetta voi olla mahdoton havaita maasta käsin, katolla käynti voikin paljastaa melkoisia lehtikomposteja, jotka estävät veden esteettömän poistumisen katolta. Pahimmillaan vesi sitten pakkasen myötä jäätyy ja hajottaa sadevesijärjestelmää, mutta johtaa myös sulamisvedet vääriin paikkoihin, talon rakenteisiin tai pitkin seiniä, jolloin julkisivu vaurioituu. Pahimmillaan seurauksena on kosteusvaurioita ja hometta.

Moni nopeastikin laajoiksi ja vakaviksi ongelmiksi kehittyviä vaivoja on helppoa ehkäistä ennalta ihan yksinkertaisin keinoin. Pidämme katon ja sadevesikourut puhtaina ja roskattomina. Sitten pidämme katon ja sadevesijärjestelmän kuntoa säännöllisesti silmällä niin, ettei mitään suurempia vaurioita pääse huomaamatta syntymään. Kun esimerkiksi rikkinäiset tiilet vaihdetaan ja hajonneet tiivisteet korjataan aina kun niitä ilmenee, ei vesi ehdi tehdä vahinkoa katon rakenteissa ja aiheuttaa moninkertaista työmaata –ja kuluja.