Kattoremontti & Kattotyöt Ylöjärvi

Olipa kyseessä omakotitalon, kerrostalon tai vaikkapa rivitalon katto, emme tarjoa kattoremonttia aivan ensimmäiseksi, vaan tutkimme, voidaanko katto laittaa kuntoon muilla tavoin. Katon korjaaminen on aina edullisempaa kuin katon uusiminen. Varsinkin huopakatoille voimme keksiä monia muitakin kunnostustapoja, kuten esimerkiksi katon pinnoittamisen, millä kulahtanut katto voidaan saada kestämään vielä kaksikymmentäkin vuotta. Myös tiilikatto ja peltikatto voidaan monessa tapauksessa paikata ja huoltaa hintavan kattoremontin sijaan.

Kattoremontit ja muut kattotyöt Ylöjärvellä voivat tulla eteen yllättäenkin, siksi kotisivujemme kautta pääsee hakemaan joustavaa rahoitusta kaikille kattotöille vuotavien kattoikkunoiden uusimisesta koko katon purkamiseen ja uusimiseen. Hintamme on muutenkin jo valmiiksi tingitty, mutta omakotitalon tai kesämökin kattotyöt voi lisäksi vähentää verotuksessaan – nyt puhumme kotitalousvähennyksestä.

Hyvin vanha katto on paras uusia, sillä ikääntyneiden rakenteiden vedenpitävyyteen ei voi luottaa. Uusi katto voidaan viimeistellä asentamalla lintuverkot ja sarja aurinkopaneeleita. Samassa yhteydessä piippu kannattaa pellittää peltisepäntyönä. Ota yhteyttä kattotöiden tiimoilta myös Hämeenkyrössä, Ikaalisissa, Kihniössä, Nokialla, Parkanossa, Ruovedellä, Tampereella ja Virroilla!

Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Ylöjärvellä. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Ylöjärvellä löydä.

Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Ylöjärven alueella!