Kattoremontti & Kattotyöt Salo
Mikään katto ei pärjää pitkään oman onnensa nojaan jätettynä, joten kattoremonteille ja kattotöille Salossa on todellakin tarvetta. Ota yhteyttä Kattokorjaus-palveluun kaikkien omakotitalon, kerrostalon, kesämökin tai rivitalon kattotöiden tiimoilta, niin saat parasta ja asiakaslähtöisintä palvelua. Yksityisasiakkaan tai taloyhtiön katto pitää uusia kenties vasta 40 vuoden päästä, jos kyseessä on huopakatto. Kokeneet huopakattoammattilaisemme osaavat suositella parhaita tapoja huopakaton elinkaaren pidentämiseen, esimerkiksi katon pinnoittamista tai jotain vuotavien kattoikkunoiden uusimisen tapaista kattokorjausta.
Kattoremontti on edessä ehkä vasta 50 vuoden päästä, jos puhumme peltikatosta. Tiilikatolle saattaa kertyä ikää 70 vuoden edestä, kun tilaat sammaleenpoistot ja aluskatteen paikkaukset tästä osoitteesta. Kun katto on lopulta uusittava, saat parasta palvelua meiltä myös sen suhteen. Peltisepäntyöt ja oravaesteiden asentaminen viimeistelevät uuden katon, ja koko urakan voi maksaa kotisivujemme kautta haettavalla rahoituksella. Muistathan myös kotitalousvähennyksen! Anna meidän pitää huolta katostasi myös Salon naapurikunnissa Koski Tl:ssä, Lohjalla, Kemiönsaaressa, Marttilassa, Paimiossa, Raaseporissa, Sauvossa ja Somerolla.
Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Salossa. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Salossa löydä.
Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Salon alueella!