Kattohuolto Salo

Omakotitalon, kerrostalon, rivitalon tai kesämökin katon elinkaari voi jopa tuplaantua, kun asiakas tai taloyhtiö pitää kiinni siitä, että katon huollot Salossa tehdään katon oman huolto-ohjelman mukaan. Säännöllisyys on tärkeää, varsinkin katon puhdistuksen suhteen. Yhtä tärkeää on se, että kattoa huolletaan katemateriaalille sopivimmilla otteilla ja aineilla. Esimerkiksi: tiilikattoa, peltikattoa, huopakattoa ja palahuopakattoa ei voi puhdistaa ja maalata samalla lailla. Kaikki katot ja niiden sadevesikourut on puhdistettava yhtä usein (eli kaksi kertaa vuodessa), mutta metodit eroavat keskenään. Koska huopakatto voi vaurioitua helposti, se kannattaa harjaamisen sijaan puhdistaa ilmapuhaltamalla.

Sammaleiden poisto kuuluu sekä huopa- että tiilikattojen huolto-ohjelmaan. Tämän lisäksi katto voi tarvita lumenpudotusta, ja kertaalleen se on hyvä suojata uusimalla suojapinnoite. Peltikaton liukas pinta hylkii likaa, lunta ja kasvustoja. Sen suurin uhka on ruoste, ja siksi peltikatot on hyvä maalata heti, kun vanha maalipinta alkaa osoittaa kulumisen merkkejä. Mitä kattohuoltoja tarvitsetkaan, ota yhteyttä myös Koski Tl:ssä, Lohjalla, Kemiönsaaressa, Marttilassa, Paimiossa, Raaseporissa, Sauvossa ja Somerolla.

Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Salossa. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Salossa löydä.

Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Salon alueella!