Katto vuotaa Hämeenlinna – Kattovuoto on vanha pulma

Kattovuoto on suorastaan ikiaikainen pulma, sillä kattovuotoja on esiintynyt niin kauan kuin kattoja on ollut olemassa. Tuotekehittely on toki edennyt hurjasti, ja tämän päivän katot ovat todella tiiviitä. Esimerkiksi huopakatot ovat kehittyneet valtavin harppauksin 1900-luvun alusta, jolloin huopakatot valmistettiin raakahuovasta. Kuten kuvitella saattaa, raakahuopa imi runsaasti vettä, eikä se ollut muutenkaan järin kestävä. Tämän päivän kumibitumikatteet ovat todella tiiviitä ja kestäviä kattoja, mutta esimerkiksi katolle jäävä vesi voi saada tällaisenkin katon vuotamaan.

Myös tiilikatot ja peltikatot ovat nykyään hyvin tiiviitä, ja niiden alle asennetaan laadukas aluskate siltä varalta, että jokin odottamaton sattuma saisi katon jonain päivänä vuotamaan. Aluskate ohjaa mahdolliset vuotovedet pois katon alta, ennen kuin mitään isompaa vahinkoa ehtii syntymään. Aluskate voi pelastaa pulasta esimerkiksi silloin, jos katto vuotaa savupiipun kohdalta, tai jos tiiliä menee talven mittaan rikki.

Katto voi vuotaa myös kattoluukun, kattovalokuvun tai kattoikkunan kohdalta Hämeenlinnassa. Toki läheskään aina ei ole kyse kattoläpivienneistä, jos autotallin, taloyhtiön (kerrostalon tai rivitalon), omakotitalon, paritalon, kesämökin tai jonkin muun kiinteistön katto vuotaa, sillä kyse voi olla myös kattorei’istä tai esimerkiksi huonokuntoisista saumoista. Olipa kattovuodon aiheuttaja mikä hyvänsä, tulee vuotava katto korjata mahdollisimman pian, jotta aluskate ei rasittuisi liikaa. Jos aluskate pettää, pääsee kosteus katon alle, ja siitä koituvat kosteusvauriot on kiire kunnostaa. Jos kattorakenteet ovat pitkään märkinä, alkavat ne lahota. Kastuneisiin villoihin voi kasvaa ällistyttävän nopeasti hometta.

Myrskyn, talven aikaisten rasitusten, sammaleiden, pieleen menneiden kattohuoltojen tai esimerkiksi auringossa tapahtuneen kuivumisen aiheuttamat kattovuodot havaitaan pikaisesti, jos katto tarkastetaan kaksi kertaa vuodessa. Suosittelemmekin, että kaikki katot – katon koosta ja katemateriaalista riippumatta – tarkastettaisiin kahdesti vuodessa. Jos tilaat katon kevät- ja syyshuollot tästä osoitteesta, saat katon yleistarkastuksen kaupan päälle, mutta kattosi kunto silmäillään ilmaiseksi kaikkien muidenkin pelti-, tiili- ja huopakattotöidemme yhteydessä.

Löydämme parhaat ratkaisut vuotavan katon korjaamiseen niin Hämeenlinnassa, Valkeakoskella, Pälkäneellä, Janakkalassa, Hollolassa kuin vaikkapa Akaassakin, ja hintakin on varmasti kohdillaan. Kuulet sen, mitä vuotavan katon korjaus avaimet käteen -pakettina maksaa, pian tekemämme alkutarkastuksen jälkeen. Alkukatselmus on suorastaan välttämättömyys, emmehän muuten tiedä, mitä meillä on edessämme. Yksityisasiakas voi hakea kattokorjauksesta ja muista kattokorjauksista kotitalousvähennystä, ja kaiken voi maksaa yhteistyökumppanimme tarjoamalla rahoituksella.

Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Hämeenlinnassa. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Hämeenlinnassa löydä.

Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Hämeenlinnan alueella!

Huopakatto, peltikatto tai tiilikatto vuotaa – Miten välttää katon vaurioituminen ja kattovuoto?

Jos katto jo vuotaa, on se syytä korjata nopeasti, sillä näin korjattavana on mahdollisimman vähän erilaisia vaurioita. Kattokorjauksen voi siis saada edullisemmin, kun toimii nopeasti. Vieläkin parempi olisi voida estää kattovuodot jo ennalta. Kaikki kattovuodot eivät ole estettävissä, mutta säännöllisten kattotarkastusten, asianmukaisten kattohuoltojen ja ennakoivien kattopaikkauksien avulla voidaan estää monet pulmat Hämeenlinnassa. Kattotarkastuksen jälkeen saat henkilökohtaista neuvontaa ja yksilöllisiä tarjouksia oman kattosi kunnossapitoon. Tässä yhteydessä annamme yleispäteviä vinkkejä siitä, miten voidaan estää se, että tiilikatto, peltikatto tai huopakatto vuotaa Hämeenlinnassa.

Huopakattovuoto voi johtua vaikkapa sammaleista tai auringosta. Huopakaton kuntoa voidaan pitää yllä puhdistamalla se puolen vuoden välein (mieluiten ilmapuhaltamalla!) ja poistamalla mahdolliset sammaleet. Sammaleenpoistoaineemme avulla kasvustot saadaan pois juuria ja itiöitä myöten. Pinnoite voidaan uusia, jotta katto ei kovettuisi liikaa, sillä elastisuutensa menettänyt bitumikatto saattaa halkeilla ja vuotaa.

Jotta katon päälle ei jäisi seisovaa vettä, tulee tasakaton kattokaivot puhdistaa joka kevät ja syksy. Mikäli kattokaivo pääsee jäätymään, on se sulatettava kuumalla vesihöyryllä. Höyrysulatusta voi tarvita myös satulakatto, sillä huopakaton, peltikaton tai tiilikaton reunalle saattaa muodostua jäävalli, minkä taakse voi patoutua sulamisvettä.

Myrskytuuli voi repiä huopia, mutta tämä on vähemmän todennäköistä, jos saumojen tiiviys tarkastetaan katon kevät- ja syyshuollon yhteydessä. Saumojen tiivistäminen ehkäisee myös saumavuotoja, joita voi esiintyä kaikkina vuodenaikoina.

Tiilikaton huolto-ohjelma muistuttaa paljon huopakaton vastaavaa. Tiilikattokin tulee puhdistaa säännöllisesti, mutta roskat poistetaan harjaamalla. Roskien poisto katolta ehkäisee lian pinttymistä ja sammalkasvustojen muodostumista. Jos sammaleita kuitenkin tavataan eikä kyse ole enää pintasammaleista (mitkä saisi irrotettua harjaamalla), tarvitaan sammaleentuhokäsittelyä.

Vanhat tiilet ovat täynnä vettä kerääviä huokosia, ja epätasainen pinta tarjoaa liiankin hyvän kasvualustan sammaleille. Ehkäiset pakkasrapautumista, kun tilaat meiltä tiilikaton pinnoituksen. Samalla kohenee myös omakotitalon, paritalon tai muun rakennuksen tiilikaton ulkonäkö.

Vaikka tiilet eivät imisi kohtuuttoman paljon vettä, voi tiiliä mennä rikki talvella. Lumen paino voi rikkoa tiiliä etenkin katon sisätaitteen kohdalta. Me teemme tiilikattojen lumenpudotukset turvallisesti, rakenteita rikkomatta ja tietenkin varsin kilpailukykyisellä hinnalla.

Koska kovalla tuulella katolle voi paiskautua oksia, saattaa rajuilman jälkeen katolla olla rikkinäinen tiili jos toinenkin. Tiiliä voi myös puuttua, joten katon kunto on hyvä tarkastaa kaikkien isompien rajuilmojen päätteeksi.

Peltikattokin voi vaurioitua myrskysäällä, ja tätä voidaan estää vaihtamalla paikoiltaan irronneet peltikattonaulat ruuveiksi. Koska ilmankosteuden vaihteleminen saa naulat törröttämään, on ruuvi naulaa parempi vaihtoehto peltikaton asentamiseen. Törröttävät naulat kannattaa korvata ruuveilla myös peltikattovuotojen ehkäisemiseksi. Voimme vaihtaa vaikka kaikki naulat ruuveiksi.

Yksi vaihtoehto myrskyvaurioiden ehkäisemiseksi on lisäkiinnitysten asentaminen.

Myös ruuvin voi joutua uusimaan, sillä vanhojen ruuvien tiivisteet voivat olla niin kuluneita, että katon alle pääsee – tai ainakin uhkaa päästä – kosteutta.

Talvisia peltikattovuotoja voi ehkäistä esimerkiksi lumiesteillä, mitkä ovatkin pakolliset kaikille kalteville katoille katemateriaalista riippumatta. Lumiesteet tulee asentaa turvallisuussyistä ainakin kaikkien kulkureittien ja oleskelualueiden yläpuolelle, mutta me suosittelemme asentamaan ne koko lappeen mitalle. Näin lumimassat saadaan pidettyä katolla siihen asti, että ne sulavat ja poistuvat vetenä rännien ja alastuloputkien kautta.

Jos lumimassa pääsee putoamaan itsekseen, se voi johtaa monenlaisiin vahinkoihin, kuten katolle asennettujen kattovarusteiden irtoamiseen.

Koska peltikattovuoto voi johtua myös ruostevaurioista, suosittelemme pitämään peltikaton mahdollisimman puhtaana, ja huolehtimaan sen maalipinnan kunnosta. Me teemme sekä naarmujen paikkamaalaukset että koko katon huoltomaalaukset, joista jälkimmäisiä voidaan tarvita vaikkapa 15 vuoden välein. Kattotarkastus kertoo, mitä peltikatto tarvitsee, ja mitä sille ei tarvitse tehdä.

Kattotarkastus voi kertoa myös huonokuntoisista läpivienneistä, mitkä voivat saada katon vuotamaan. Seuraavaksi kerromme lisää esimerkiksi kattoikkunan kohdalta alkavista kattovuodoista ja niiden ehkäisemisestä.

Katto vuotaa piipun juuresta – Kattovuoto savupiipun kohdalla huomataan kattoa tarkastaessa

Jos kesämökin, paritalon tai esimerkiksi rivitalon kattoa ei tarkasteta säännöllisesti, voi katon alle syntyä kosteusvaurioita, ennen kuin esimerkiksi savupiipun kohdalta alkanut kattovuoto havaitaan. Kosteusvauriot voivat edetä muihinkin rakenteisiin. Sisäkattokin voi alkaa vuotaa Hämeenlinnassa, ja siitä tipahtelevat vesipisarat voivat kastella myös lattian alla olevat rakenteet.

Osaamme toki korjata kattovuodon katon alapuolisiin rakenteisiin aiheuttamat kosteusvauriot, eikä esimerkiksi laho- tai homevaurioiden korjaaminen maksa hunajaa, kun asioit meidän kanssamme. Suosittelemme silti säännöllisiä kattotarkastuksia, joiden avulla niin piipunjuurivuodot, saumavuodot kuin muutkin kattovuodot voidaan havaita jo aikaisessa vaiheessa. Kun tiilikatto, huopakatto tai peltikatto on tarkastettu säännöllisesti, voidaan moniin ongelmiin puuttua jo ennen kattovuoto.

Se, että katto vuotaa piipun juuresta tai jonkin muun läpiviennin kohdalta, johtuu usein ajan hampaasta. Rakenteet kuluvat, ja kun kuluminen etenee tarpeeksi, voi syntyä kattovuotoja. Kevät- ja syystarkastusten ansiosta piipun ja vesikaton liitoskohta osataan tiivistää ajoissa. Myös juuripellitys voi tarvita kunnostamista, aluskatteesta puhumattakaan.

Aluskate on olemassa siksi, että jos katto alkaisi vuotaa piipun juuresta tai jostain muusta kohdasta, saataisiin vuotovedet ohjattua ulos, ennen kuin rakenteet kastuisivat. Aluskatteet ovat todella kestäviä, mutta aluskatteen kuntoa ei silti kannata jättää tarkastamatta katon kuntotarkastuksen yhteydessä, mikäli katon alle suinkin pääsee.

Jos olet harkinnut piipun pellittämistä, ota yhteyttä meihin, niin lahjakkaat kattopeltiseppämme tulevat pellittämään piippusi mittojen mukaan. Ai miksi piippu kannattaa pellittää? Tähän on monta syytä. Ensinnäkin: piipun pellitys antaa paremman suojan savupiipun kohdalta alkavilta kattovuodoilta kuin pelkkä juuripellitys. Toisekseen: piipun pellitys suojaa piipun ulkopuolta rapautumiselta, mihin pelkkä juuripellitys ei luonnollisestikaan pysty.

Kolmannekseen: piipun pellitys tekee suorastaan ihmeitä koko katon ulkonäölle, ja katon ulkonäöllä on suuri vaikutus sille, miltä koko rakennus näyttää – kattoa ei suotta kutsuta talon viidenneksi julkisivuksi.

Vaikka päättäisit vielä siirtää piipun pellitystä, kannattaa varmistaa ainakin piipunhatun kunto. Jos piipunhattu vielä puuttuu, anna meidän asentaa se paikoilleen, sillä näin voidaan vähentää hormin rapautumista ja parantaa rakennuksen paloturvallisuutta. Hormi vetääkin paremmin, kun se ei ole märkä sateiden jäljiltä.

Kattoikkuna, kattovalokupu tai kattoluukku vuotaa? Tiedämme konstit katon vesivahingon välttämiseen

Meihin kannattaa luottaa kaikissa kattoläpivientejä koskevissa kysymyksissä ja toimenpiteissä, sillä me tiedämme konstit katon vesivahinkojen välttämiseen. Tarkoitamme tällä montaa eri asiaa.

Tarkoitamme sitä, että tiedämme, miten kattoläpiviennit kuuluu asentaa erilaisille katoille. Voimme asentaa kattoikkunan, kattoluukun tai jonkin muun läpiviennin jo ulkokaton asentamisen yhteydessä, mutta osaamme asentaa ne myös jälkikäteen esimerkiksi konesaumakatoille, bitumipaanukatoille tai betonitiilikatoille. Oikein asennettu läpivienti on tiivis, ja aluskatetta on nostettu sitä vasten niin, ettei aikoinaan mahdollisesti alkava kattovuoto pääse kastelemaan katon alla olevia rakenteita.

Katto kaikkine läpivienteineen tulee kuitenkin tarkastaa säännöllisesti, sillä kuluminen ja haurastuminen voivat johtaa kattovuotoihin. Aluskatekin voi kulua ja pettää, joten sen kunnon tarkastaminen on yhtä tärkeää kuin vesikatteen tiiviyden arvioiminen.

Jos kaikki ei ole reilassa, annamme kattotarkastuksen jälkeen tarjouksen kattoikkunan tiivistämisestä, kattovalokuvun eristeiden ja/tai höyrynsulkujen uusimisesta, aluskatteen korjaamisesta kattoluukun kohdalta tai vaikka kattoikkunan uusimisesta Hämeenlinnassa.

Meidän avullamme läpivientisi pysyvät hyväkuntoisina aina kattoremonttiin saakka, ja sitähän voi joutua odottelemaan – katemateriaalista riippuen – jopa 70–100 vuotta.

Tarkoitamme myös sitä, että jos kattoikkuna, kattovalokupu tai kattoluukku alkaa vuotaa, tiedämme, miten kosteusvaurioilta voidaan välttyä. Yksi avaintekijä on nopeus. Kun otat yhteyttä meihin, tiedät saavasi nopeaa ja ammattitaitoista kattopalvelua. Kiiruhdamme paikalle, paikallistamme kattovuodon ja suojaamme vuotavan kohdan esimerkiksi rakennuspeitteellä. Näin minimoidaan katon vesivahingon todennäköisyys. Sitten annamme tarjouksen kattovuodon korjaamisesta avaimet käteen -pakettina, ja kohta olemmekin jo urakan kimpussa.

Korjaamamme katto ei vuoda sen paremmin kattoläpiviennin kohdalta kuin mistään muustakaan kohtaa. Jos katto tarvitsee jotain huoltotoimenpidettä, minkä avulla se voi pysyä hyvässä kunnossa myös jatkossa, voimme tehdä sen yhtä aikaa katon korjauksen ja paikkauksen kanssa.

Katon läpivienti vuotaa – Kattovuoto antennin, ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken kohdalla ja samalla tehtävät kattohuollot

Kuten edellä todetaan, katon korjaukseen voidaan yhdistää kattohuoltoja, joiden avulla tasakatto, pulpettikatto, mansardikatto tai vaikkapa harjakatto voi pysyä paremmassa kunnossa. Ensin katto on tietenkin korjattava, koska kattokorjaus voittaa kiireellisyydessä kattohuollon. Voi olla, että kattokorjaus on tehtävä ennen kattohuoltoa myös sen takia, ettei kattohuolto johtaisi kattovuotoon. Esimerkiksi katon pesu voi johtaa kattovuotoon ja katon vesivahinkoon, jos talon kattoa ei ole ensin tiivistetty.

Se, mitä katto tarvitsee, missä järjestyksessä eri toimenpiteet tulee tehdä ja mitä katon kunnostaminen avaimet käteen -pakettina maksaa, selviää alkutarkastuksen yhteydessä. Esimerkiksi silloin, jos katto vuotaa antennin kohdalta Hämeenlinnassa, on ensisijaista tiivistää katto antennin kohdalta ja kunnostaa ympäröiviin rakenteisiin mahdollisesti syntyneet kosteusvauriot. Kun katto on tiivistetty, voidaan se vaikka pestä ja maalata (jos kyseessä on peltikatto).

Kattovuoto ilmanvaihtoputken kohdalta voi johtaa niin vesikaton korjaamiseen, aluskatteen tiivistämiseen kuin märkien eristeidenkin uusimiseen. Seuraavaksi voidaan toteuttaa vaikka sammaleenpoisto tiilikatolta – se nuorentaa katon ilmettä, minkä lisäksi se voi vähentää tiilien rapautumista ja uusien tiilikattovuotojen riskiä.

Kun kattovuoto viemärintuuletusputken kohdalta on korjattu, on aika suorittaa vaikka katon harjaus, minkä yhteydessä puhdistetaan myös rännit. Ränneihin jäävät roskat voisivat johtaa vesikourujen tukkeutumiseen, ja siitä voisi seurata kosteusvaurioita. Tasakaton reunalla ei ole rännejä, joten tasakaton puolivuosittaiseen puhdistushuoltoon kuuluu kattokaivojen puhdistaminen.

Katto vuotaa jiirin, eli sisätaitteen kohdalta? Jääpuikot voivat viitata myös kondenssiveteen

Katon kevät- ja syystarkastuksen yhteydessä on hyvä käydä myös katon alla, sillä aluskatekin tulisi tarkastaa puolen vuoden välein, eikä aluskatetta voi tarkastaa muuten kuin välikatolta käsin. Samalla tulee tarkastettua myös se, ovatko eristeet kuivat, toimiiko yläpohjan tuuletus ja ovatko kattorakenteet terveet. Ilman tulisi olla raikas ja hajuton.

Jos välikatolta lemahtaa vastaan tunkkaista ilmaa, on syytä epäillä kosteusvaurioita. Myös jääpuikot, valumajäljet, home ja lahot puuosat ovat merkkejä siitä, ettei kaikki ole kunnossa.

Edellä kerroimme paljon läpivientivuodoista. Onkin mahdollista, että kosteuden aiheuttaja on vuotava kattoläpivienti. Katto voi vuotaa myös jiirin eli sisätaitteen kohdalta. Se kohta, missä kaksi lapetta kohtaa, rasittuu etenkin talvisin. Seuraus voi olla kattovuoto, ja jos aluskatekin pettää, voivat sisätaitteen kohdalta katon läpi tihkuvat vedet johtaa katon vesivahinkoon niin Hämeenlinnassa kuin muuallakin.

Jos katto on tiivis myös harjalta ja kaikki muutkin kohdat ovat hyvässä kunnossa, voi jääpuikkojen ja muiden kosteudesta kielivien merkkien takana olla kondenssivesi. Kevättalvella katon alle voi päästä paljon lämmintä ja kosteaa ilmaa, mikä saattaa tiivistyä (eli kondensoitua) vedeksi kylmille pinnoille. Kondensoitumista ehkäistään huolehtimalla siitä, että ilma vaihtuu katon alla tehokkaasti, ja että aluskate on ehjä sekä oikein asennettu. Myös yläpohjan lisäeristys tai höyrynsulkujen korjaus voi olla tarpeen.

Joissain tapauksissa päädytään kattoremonttiin, mutta silloin mukana on jotain muutakin kuin jiirivuoto tai se, että heikosti toimiva tuuletus on johtanut joihinkin kosteusvaurioihin. Kattoremonttiin voi johtaa esimerkiksi katon iäkkyys, sillä esimerkiksi miltei 50-vuotiasta peltikattoa ei kannata korjauttaa ainakaan kovin mittavalla tavalla, koska peltikaton tekninen käyttöikä on noin 50 vuotta.

Katon uusimiseen voidaan päätyä myös muiden vaurioiden takia, sillä jos katon yleiskunto on erityisen heikko, voi kattokorjaus maksaa suurin piirtein saman verran kuin kattoremontti. Kattoremontilla saavutetaan kuitenkin suurempi ja pitkäaikaisempi hyöty: kauttaaltaan hyväkuntoinen katto, millä on edessään monta vuosikymmentä.

Asiakas voi toivoa katon vaihtoa jo ennen katon teknisen käyttöiän loppumista, sillä kattoremontilla voidaan kohentaa kiinteistön arvoa sekä toteuttaa haluttuja muutoksia. Asiakas voi toivoa esimerkiksi kaltevampaa kattoa, mikä on loivaa helppohoitoisempi, tai katemateriaalin korvaamista toisella. Kattosaneeraukseen voisi liittyä myös katon korotus, minkä myötä kylmä ullakko voidaan eristää ja ottaa asuinkäyttöön.