Huopakattoremontti Tammela

Huopakattoremontti Tammela, meiltä laadukas huopakatto kotisi suojaksi kokeneiden kattoammattilaisten toteuttamana. Kunnon katto on nimittäin turvallisen asunnon perusta. Kukaan tuskin haluaa pelätä hitaasti lahoavien rakenteiden sortuvan lumen painon alla. Kestävin ja laadukkainkaan katto ei nimittäin kaikkia koettelemuksia kestä, joten ammattiapu on toisinaan paikallaan.

jos katto vuotaa jatkuvasti sateilla, sulamisvesien aikaan ja silloin myös huopakaton alla olevat aluslaudoitukset sekä muut puurakenteet pääsevät kastumaan, niin jossakin vaiheessa alkaa myös aluslaudoituksien ja muiden puurakenteiden pehmeneminen eli lahovaurioituminen

Huopakatto eli bitumikatto tai kermikatto voi vaurioitua monestakin syytä, joista yksi tyypillisimpiä lienee jonkin tasoinen asennusvirhe. Huopa on siis alun perin saatettu esimerkiksi kiinnittää kattoon liian lyhyillä huopanauloilla tai hakasilla. Huopakaton asennuksessa tulee esimerkiksi savupiippujen ja seinäliittymien kohdalla tehdä niin kutsutut ylösnostot. Jos ne jäävät kuitenkin tekemättä, on riskinä katon myöhempi vuoto. Samoin, mikäli vanhaa kattoläpivientiä ei ole vaihdettu katon uusimisen yhteydessä tai se on vaihdettu virheellisesti. Tai jos piippu on jäänyt pellittämättä. Toisinaan käy ilmi, että katon tiivistävä aluskatekin (eli alushuopa / aluskermi) on saattanut jäädä kokonaan asentamatta.

Katto pyritään ensisijaisesti aina korjaamaan, mutta mikäli pelkkä paikkailu ei tuota enää mielekkäitä tuloksia, on huopakattoremontti paras ratkaisu. Me toteutamme huopakattoremontit niin Tammelan keskustassa, taajamaan ulkopuolella, keskellä metsää kuin vaikkapa etäisemmällä saarella. Meiltä saavat siis kaipaamansa avun niin Forssa, Jokioinen, Ypäjä, Räyskälä, Koijärvi kuin monet muutkin lähipaikkakunnat – oikeastaan koko Kanta-Häme. Pirauta siis meille, kun vanha huopakattosi kaipaa päivitystä!

Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Tammelassa. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Tammelassa löydä.

Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Tammelan alueella!

Palahuopakattoremontti Tammela – huopakattoremonttipalvelulta, joka priorisoi aina huopakattosi parasta

Palahuopakattoremontti Tammela, kun elämä yllättää, me olemme apunasi. Kukaan tuskin proaktiivisesti suunnitteli palahuopakaton kattovuotoa osaksi vuosiaikatauluaan. Kyse on harvoin siitä, ettei olisi kyennyt pitämään huopakatostaan asianmukaista huolta. Oikeaoppisestikin asennetut palahuopakatotkin tulevat joskus tiensä päähän – ne kun valitettavasti eivät ole ikuisia. Kaikenlaista myös sattuu ja tapahtuu. Palahuopakatto on voinut esimerkiksi jäädä kaatuvan puun alle tai myrsky on saattanut repiä katolta irti huopia. Me saatamme pystyä, korjaamaan tilanteen vuotopaikkauksilla tai myrskyvauriokorjauksilla, mutta mikäli niillä ei kuitenkaan päästä puusta pitkälle, on aika ryhtyä palahuopakattoremonttiin.

Palahuopakattoremontti on aina syytä tehdä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ihan jo pelkästään kulunut huopakate altistaa koko rakennuksen vuotovaurioille. Ja mitä vähemmän kosteutta huopakaton alla oleviin rakenteisiin ehtii kulkeutua, sitä edullisempaa ja helpompaa katon remontoinnistakin tulee, kun huopakaton alla olevia alusrakenteita ei tarvitse uusia.

Viimeistään siis silloin, kun palahuopakatto alkaa näyttää merkkejä vuodoista – huopakaton alla oleviin aluslaudoituksiin ja rakenteisiin alkaa ilmestymään mustia pieniä homepilkkuja, sisällä alkaa haista tunkkaiselta tai eristevillat tuntuvat käsin kokeilemalla kosteilta – on syytä alkaa tuumasta toimeen. Tammelassa asiantuntevat ja kokeneet ammattilaiset katollesi saat meidän kattoremonttipalvelultamme. Me toteutamme palahuopakattoremontin aina laadusta tinkimättä ja ajallaan – huopakattosi parasta priorisoiden. Käänny siis tehotiimimme puoleen ajoissa, niin kukkarokin kiittää!

Huopakaton uusiminen Tammela huopakaton uusimiseen erikoistuneilta ammattilaisilta

Huopakaton uusiminen Tammela, on tärkeä tilata joltain asiaan erikoistuneelta – unohda siis Youtuben tee-se-itse -videot ja valitse meidät. Me asennamme kotisi ja kesämökkisi suojaksi tyylikkään, moneen ympäristöön sopivan ja ajattoman huopakaton, jonka värin sekä muodon saat valita vapaasti laajasta valikoimastamme. Huovasta saa rakennettua kaiken mallisia kattoja aina mansardikatoista pulpettikattoihin ja harjakatoista satulakattoihin sekä hitsaamalla jopa vesitiiviisiin tasakattoihin. Voit siis olla varma, että saat juuri kotisi ja kesämökkisi, piharakennuksen tai autotallisi henkeen sopivan katon.

Huopakaton uusiminen kannattaa, sillä kunnon huopakatto kestää pitkään ja suojaa rakenteita haasteellisimmiltakin olosuhteilta. Huovan sirotepinnan karheuden ansiosta loiville lappeille ei edes tarvitse asentaa lumiesteitä – kitka jarruttaa kinoksia niin, etteivät ne vyöry alas holtittomasti. Samaisen pinnoitteen ansiosta huovalla liikkuminenkin on turvallisempaa kuin esimerkiksi liukkaalla peltikatolla. Ei kuitenkaan niin turvallista, että lappeille kannattaisi kiivetä ilman asianmukaisia turvavälineitä. Pinta ei myöskään ruostu tai menetä väriään.

Me toteutamme niin omakotitalosi, kesämökkisi, piha-aittasi, autotallisi, varastosi kuin pihasaunasikin huopakaton uusimisen Tammelassa. Oli kyse millaisesta katosta tai katon ongelmasta, meiltä löytyy tarvittava osaaminen sekä varustelu kattotöitä varten.

Palahuopakaton uusiminen Tammela kokonaisvaltaisena palveluna

Palahuopakaton uusiminen Tammela – meiltä kokonaisvaltainen ja vaivaton avaimet käteen -palvelu. Me kannamme vastuun koko projektista aina pihasi suojaamisesta pressulla vanhan palahuopakaton purkuun ja katon alla olevien mahdollisten kastuneiden tai huonokuntoisten aluslaudoituksien uusimiseen sekä loppusiivouksesta purkujätteiden oikeaoppiseen hävittämiseen. Mutta koska tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden kustomoida palahuopakaton uusimisesta juuri omannäköisensä projektikokonaisuus, voit pyytää meitä tekemään katollasi vielä monenlaisia muitakin toimenpiteitä, kun kerran sille olemme kiivenneet.

Kattoremonttipalvelumme palveluntarjontaan kuuluvat niin erilaisten kattotuotteiden kuin läpivientienkin asennustyöt. Voit siis tilata meiltä kaiken aina ränneistä kattotikkaisiin ja aurinkopaneeleista lumiesteisiin valmiiksi lappeillesi asennettuna. Me teemme kodistasi energiatehokkaamman lisäeristämällä yläpohjaa ja ehkäisemme vastaavien kosteusongelmien syntyä jatkossa uusilla tuuletusventtiileillä. Piipunkin pellitämme niin, että sen juuresta ei tihku vettä läpi eristeisiin – piipunhatun asennusta unohtamatta. Ja mikäli olet aina haaveillut kattoikkunan tuomasta luonnonvalosta, voit tilata sellaisen nyt meiltä.

Kun siis haluat panostaa kattosi laadukkaaseen varusteluun palahuopakaton uusimisen yhteydessä ja luoda siitä käytännöllisemmän kokonaisuuden, käänny meidän puoleemme. Meidän kattomme alta löydät Tammelan – ja samalla koko Suomen – parhaat kattoalan moniosaajat, jotka taitavat niin peltisepän kuin kirvesmiehenkin työt!

Miten huopakattoremontit ja palahuopakaton saneeraus hinnoitellaan?

Hinnoittelemme kaikki kattotyömme aina huolloista remontteihin ja vuotopaikkauksiin kattokohtaisesti – mitään kiinteitä pakettihintoja ei ole tarjolla. Käytännössä me siis saavumme yhteydenottosi jälkeen paikan päälle Tammelaan ja kiipeämme katollesi toteuttamaan katon yleistarkastusta. Sen aikana määrittelemme niin katon koon, läpivientien määrän, kunnon kuin muutkin sen ominaisuudet, jotka vaikuttavat suoraan kuluihin. Tämän arvion pohjalta teemme yksilökohtaisen tarjouksemme, johon sisältyy kaikki aina työvälineistä materiaaleihin, koneiden käyttöön sekä tietysti ammattiosaajiin.

Kattotyöt harvoin lukeutuvat niihin kotitalouden edullisimpiin investointeihin, vaikka me pyrimmekin aina tarjoamaan mahdollisimman edullisen hinnan. Mikäli budjetin riittävyys kuitenkin huolettaa, voit hakea kaikkiin toteuttamiimme kattotöihin rahoitusta nettisivujemme kautta. Äläkä unohda myöskään kotitalousvähennystä! Vältä siis piilokulut ja tilaa huopakattoremontti, palahuopakaton saneeraus tai mikä tahansa muu kattotyö Tammelassa meiltä!