Huopakattoremontti Rovaniemi

Huopakattoremontti Rovaniemi, huolellisesti ja katon yksilölliset ominaisuudet huomioiden, kun asialla on meidän ammattilaisemme. Jokainen huopakatto kun on omanlaisensa kokonaisuus uniikkeine piirteineen ja vaivoineen. Ei ole yhtä standardia tapaa kunnostaa kaikkia huopakattoja, joten huopakattoremontti tulee aina kustomoida tilanteen mukaisesti.  

Kaikille huopakaton vaivoille on kuitenkin yhteistä se, ettei niiden kanssa kannata jäädä turhaan viivyttelemään, vaan pyrkiä selvittämään ongelman syy sekä puuttumaan tilanteeseen pikimmiten sen eskaloitumisen välttämiseksi. Mikäli korjauksilla tai paikkauksilla ei päästä enää puusta pitkälle, rakenteista löytyy homepilkkuja tai kosteus ja homeen tunkkainen haju ovat ehtineet tunkeutua aina sisätiloihin asti, osoittautuu huopakattoremontin tarve varsin ilmeiseksi. Toisinaan esimerkiksi jo käyttöikänsä ylittäneellä katolla saattaa ilmetä alkavien vuotojen merkkejä, jolloin suosittelemme ennakoivaa remonttia. Mikäli vaikkapa tällaisessa tapauksessa kosteus ei ole vielä ehtinyt tehdä tuhojaan, ei tarvitse yleensä vaihtaa kuin pintahuopa sekä alushuopa (eli aluskate tai aluskermi), joten hyväkuntoinen aluslaudoitus ja eristeet voidaan jättää palvelemaan uuden katon alle.  

Rovaniemi ja ihan koko muukin Lappi saa kaipaamansa laadukkaimmat huopakattoremontit meidän kattoremonttipalvelultamme. Toimimme myös Rovaniemen lähipaikkakunnilla – Kemijärvi, Sodankylä, Pelkosenniemi, Pello ja Kolari ovat kaikki meille tuttuja paikkoja. Voit kutsua meidän hankalammankin matkan päähän, taajamaan ulkopuolelle, tunturin huipulle, syvälle metsään tai johonkin etäisempään saarikohteeseen ja luottaa siihen, että apu saapuu perille saakka!

Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Rovaniemellä. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Rovaniemellä löydä.

Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Rovaniemen alueella!

Palahuopakattoremontti Rovaniemi – ratkaisut kattosi kaikkiin haasteisiin

Palahuopakattoremontti Rovaniemi, kun keinot ovat vähissä, kutsu meidät apuun. Me selvitämme, miksi palahuopakattosi vuotaa tai oireilee muuten ja puutumme kokeneina kattoalan konkareina vaikeampiinkin vaurioihin vankalla otteella.

Toisinaan kyse on aikanaan asennusvaiheessa sattuneesta asennusvirheestä, joka nyt kostautuu karulla tavalla. Huovat on saatettu kiinnittää laudoitukseen liian lyhyillä huopanauloilla tai vaikkapa niiteillä, jotka ovat päässeet irtoamaan ja jättäneet katteeseen reiät niin tehdessään. Jos taas läpivientiä ei ole tiivistetty kunnolla, huovan ylösnostot ovat jääneet tekemättä tai piippu pellittämättä, saattaa vuoto ilmestyä läpiviennin kohdalle. Ja mikäli alushuopa on jäänyt kokonaan asentamatta, ei kosteudelle alttiita eristeitä suojaa näiltä vuodoilta mikään.

On myös hyvin yleistä, että palahuopakatto on vain kulunut vuosien varrella altistuttuaan Lapin ajoittain varsin haasteellisille olosuhteille. Toisinaan vauriot syntyvät toki äkistikin, esimerkiksi myrskyn kaataessa puun lapetta vasten. Ja kun vuotopaikkaukset tai myrskyvauriokorjaukset eivät enää tilannetta pelasta, on parempi toteuttaa huolellinen palahuopakattoremontti, jonka saat Rovaniemellä meiltä!

Huopakaton uusiminen Rovaniemi säästää ajoissa tehtynä selvää rahaa

Huopakaton uusiminen Rovaniemi, meiltä, jotta et joudu kärvistelemään vuotavan huopakaton alla tai seuraamaan sivusta, miten koko rakennuksen arvo laskee katon vuodon seurauksena. Huopakaton ongelmien myötä kärsii nimittäin usein niin asumismukavuus, kodin energiatehokkuus kuin ulkonäkökin. Kun yläpohjan kosteuden tähden katon eristyskyky ei ole enää entisellään ja lämpö pakenee sen läpi harakoille, alkaa se näkyä jo kukkarossakin. Sisäkattoon ilmestyneet märät läntit ovat nekään harvoin tervetulleita sisustuselementtejä. Sama pätee tietysti tunkkaiseen homeen hajuun, joka ei jätä rauhaan. Ja kun koko katto vielä näyttää ulkoa päin kulahtaneelta, ei ongelmia voi enää edes piilotella esimerkiksi potentiaalisilta ostajilta.

Ennen kuin pistät siis rakkaan kotisi tai kesämökkisi myyntiin, kutsu meidän kattoremonttipalvelumme uusimaan huonokuntoinen huopakatto. Ja etenkin jos olet asettumassa taloksi pidemmäksi aikaa, kannattaa sinun investoida huopakaton kunnostukseen, jotta kykenet säästämään lämmityskuluissa sekä välttämään jatkuvan paikkailun jatkossa – sekään kun ei ihan ilmaista ole. Meiltä saat huopakaton uusimisen reiluun, projektikohtaisesti kustomoituun hintaan, jossa huomioidaan niin katon yksilölliset ominaisuudet kuin sinun tarpeesi. Verkkosivujemme kautta voit hakea myös rahoitusta kaikille tarjoamillemme kattotöille, jotka ovat vieläpä kotitalousvähennyskelpoisia. Investoi siis omaan ja kattosi hyvinvointiin ja tilaa huopakaton uusiminen Rovaniemellä meiltä!

Palahuopakaton uusiminen Rovaniemi ja uuden palahuopakatoon varustelu samalla

Palahuopakaton uusiminen Rovaniemi – uusi avullamme muutakin, kuin pelkät lappeet.  Voimme nimittäin asentaa palahuopakaton uusimisen yhteydessä laajan kirjon erilaisia kattotuotteita ja läpivientejä, jotka tekevät katostasi sekä toimivamman että turvallisemman. Meiltä löydät niin lumiesteet pidättelemään valuvia kinoksia sekä pieneläinesteet ehkäisemään oravien katonvaltausta. Jos toivot aurinkoenergian hyödyntämistä, pyydä meitä asentamaan uudelle palahuopakatollesi aurinkopaneelit. Mikäli taas toivot enemmän luonnonvaloa sisätiloihin, tilaa uusi kattoikkuna tai kattovalokupu. Uusimme vaikkapa koko sadevesijärjestelmän kerralla ja kiinnitämme lapetikkaat sekä kattosillat asianmukaisesti lappeille.

Meidän kokeneilta kivesmiehen, peltisepän ja puusepän töihin erikoistuneilta ammattilaisiltamme voit kysyä myös muista lisätoimenpiteistä. Palahuopakaton uusimisen ohessa onnistuu esimerkiksi piipun pellitys, yläpohjan lisäeristys, lahovaurioiden korjaus tai vaikkapa TV-antennin sijainnin muutos. Kaiken lisäksi saat myös valita vapaasti uuden palahuopakattosi värin ja kuvioinnin.

Tartu siis tilaisuuteen ja kustomoi uudesta palahuopakatostasi juuri omannäköisesi kokonaisuus. Rovaniemellä palahuopakaton uusiminen kaikilla lisämausteilla hoituu sujuvasti sekä aina aikataulussa meidän kattoremonttipalvelultamme!

Rovaniemen autotallien, kesäkeittiöiden ja pihasaunojen huopakattojen ongelmat saavat nekin kyytiä

Huopakattojen lukuisia loistavia ominaisuuksia ei käy kiistäminen. Huopa on kestävää, pitkäikäistä, elastista, edullista, helppohoitoista, ruostumatonta sekä vieläpä kevyttä. Väri- ja kuviovaihtoehtoja riittää, minkä lisäksi huovasta saa muotoilta eri mallisia kattoja aina mansardikatoista pulpettikattoihin ja harja- sekä satulakatoista jopa vesitiiviisiin tasakattoihin. Rakennusten koosta ja käyttötarkoituksesta riippumatta tietysti.

Rovaniemeltäkin löytyy erilaisia huopakattoja, jotka koristavat asuinrakennusten lisäksi myös erilaisia piharakennuksia. Pihapiiristä saattaa löytyä nukkuma-aitta, pihasauna, grillikatos, autotalli tai vaikkapa varasto, jota suojaa yksi tai useampi uskollinen huopalape. Ja kun näillä lappeilla alkaa näkyä merkkejä reunojen repsotuksesta, rei’istä, repeämistä, ilmataskuista tai muista vaivoista, kannattaa kutsua apuun meidän tehotiimimme. Me nimittäin toteutamme Rovaniemellä myös piharakennusten huopakattoremontit. Sekä tietysti kaikenlaiset muut huopakattojen kaipaamat toimenpiteet aina huolloista vuotopaikkauksiin tai myrskyvauriokorjauksista kuntotarkastuksiin. Kysy siis reippaasti lisää palvelutarjonnastamme, olipa kyseessä millainen huopakatto tahansa!