Huopakattoremontti Kustavi
Huopakattoremontti Kustavi, tilaa meiltä uusi katto, kun vanha ei enää tarjoa riittävää suojaa ympäristön koettelemuksilta. Nimittäin vain ehjä vesikate ehkäisee kosteutta pääsemästä sille alttiisiin rakenteisiin. Yksikin pieni reikä tai repeämä huovassa voi olla ratkaiseva. Kulkeuduttuaan yläpohjan villaeristeisiin, ei home- tai lahovaurioilta aina vältytä. Pahimmillaan pitkään jatkuneet kosteusongelmat saattavat johtaa sisäilmaongelmiin tai jopa koko rakennuksen rapautumiseen.
Katastrofit voi välttää kutsumalla Kustaviin meidät – huopakattoremontteihin erikoistuneet ammattilaiset. Kun korjaukset ja paikkaukset eivät tuota enää mielekkäitä tuloksia tai vauriot ovat ehtineet levitä liian laajalle, me uusimme koko katon aina yläpohjan lahonneita puurakenteita myöten. Kokeneille konkareille vaikeastikin vaurioituneen katon kunnostus on tuttua puuhaa, joten remontit sujuvat aina ennalta sovitussa aikataulussa. Meille asiakastyytyväisyys on myös ensisijaisen tärkeää ja tästä syystä pidämme tiukasti kiinni työmme laadusta. Voit kutsua meidät apuun myös pidemmän matkan päähän, sillä koko Varsinais-Suomi saa uudet huopakattonsa meiltä. Oli kotipaikkakuntasi sitten Uusikaupunki, Mynämäki, Masku, Laitila, Naantali tai vaikkapa jokin kaukaisempi saarikohde, me saavumme takuuvarmasti kunnostamaan kattoasi!
Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Kustavissa. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Kustavissa löydä.
Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Kustavin alueella!
Palahuopakattoremontti Kustavi – luota kattoasioissa aina alan ammattilaiseen
Palahuopakattoremontti Kustavi, meiltä aina laatutyönä. Näin voit olla varma siitä, että lopputulos vastaa odotuksiasi. Ja mikäli katolle jotain moitittavaa jäisikin, voit kutsua meidät veloituksetta takaisin viimeistelemään hommat. Juuri tästä syystä kattoasioissa onkin syytä luottaa aina ammattilaiseen – oli kyseessä sitten kuinka pieni huoltotyö tahansa. Palahuopakaton työstäminen on varsin vaativaa puuhaa. Yksikin huolimattomuusvirhe saattaa osoittautua kohtalokkaaksi koko rakennuksen kannalta. Eikä rakennusmateriaalienkaan takuu jää yleensä voimaan, jos niitä ei ole asennettu asiantuntevan ammattilaisen toimesta.
Meillä voit kustomoida palahuopakattoremontista juuri omannäköisesi ja osallistua uuden kattosi suunnitteluun ilman, että joudut koskaan kiipeämään lappeille vasara kourassa. Voit tilata kauttamme katolle niin uudet kattotuotteet kuin vaikkapa läpivienninkin valmiiksi asennettuina. Nyt saat siis ne kaipaamasi lumiesteet tai sen kattoikkunan, josta olet aina haaveillutkin. Itse katteen värin sekä kuvioinninkin pääset valitsemaan – ainakin siinä määrin, missä rakennusmääräykset sen sallivat. Tilaa siis kokonaisvaltainen palahuopakattoremontti Kustavissa meiltä, niin et varmasti pety!
Huopakaton uusiminen Kustavi, kun on aika päivittää vanha katto uuteen uskoon
Huopakaton uusiminen Kustavi, meiltä, kun vanhan ja uskollisesti palvelleen katon kunto alkaa huolettamaan. Avullamme kattosi saa uuden mahdollisuuden sekä monta laadukasta vuosikymmentä lisää elinaikaa. Mutta muistathan pitää siitä huolta myös jatkossa. Huopakaton säännölliset huollot ovat ehdottoman tärkeässä roolissa erilaisten vuotojen sekä muiden vaurioiden ehkäisemisessä. Kun katto pidetään puhtaana, kattotuotteiden kiinnitys tarkastetaan ja läpivientien tiiveys varmistetaan, ei pääse muodostumaan sellaisia olosuhteita, joissa ongelmat pääsisivät valloilleen. Tarkkaavainen silmäpari usein myös tapaa löytää mahdolliset alkavat vaivat varhaisessa vaiheessa, kun katolla käydään esimerkiksi puolivuosittain. Katon huoltotöiden avulla voidaan myös ennakoida sekä ennaltaehkäistä tiettyjä tilanteita. Jos katolle on vaikkapa kertynyt komea kinos lunta, on se syytä pudottaa turvallisesti ennen kuin se lähtee itse vyörymään alas lappeita pitkin tai romauttaa koko katon altaan.
Ihan kaikilta vaivoilta ei voida kuitenkaan välttyä edes varhaisella puuttumisella. Naapurustoa riepotteleva myrsky saattaa esimerkiksi kaataa puun lapetta vasten ja näin aiheuttaa ikäviäkin vaurioita. Kustavissa kaikenlaiset huopakaton myrskyvauriokorjauksetkin saat onneksi meiltä, joten apu on lähellä akuuteissakin tilanteissa!
Palahuopakaton uusiminen Kustavi – meillä asioidessasi saat kattotöille poikkeuksetta reilun hinnan
Palahuopakaton uusiminen Kustavi, hoituu meiltä reiluun hintaan ja on varsin kannattavakin investointi. Me nimittäin kustomoimme tarjouksemme aina sen mukaan, millaisia palveluita meiltä tilaat ja minkälaisesta katosta on kyse. Esimerkiksi valtavan kartanon palahuopakaton uusimistöiden laskun loppusumma ei siis ole sama kuin vaikkapa kesämökin uuden katon asennuksen – paitsi jos olet niin onnekas, että kesämökkisi on kartanon kokoinen. Kutsu siis tiimimme käymään Kustaviin tekemään katon kuntotarkastusta, niin saat tarkan arvion työn kuluista.
Vaikka kattotyöt harvoin lukeutuvat niihin kotitalouden edullisimpiin investointeihin, on palahuopakaton uusiminen usein kuitenkin varsin kannattavaa toteuttaa ajallaan. Moni kehuu asumismukavuuden parantuneen, kun esimerkiksi kosteista eristeistä peräisin oleva ikävä homeen katku jää historiaan. Samalla syntyy säästöä myös lämmityskuluissa, kun lämpö ei karkaakaan enää harakoille. Sähkölaskun suuruuteen voi vaikuttaa esimerkiksi asennuttamalla lappeille rykelmän aurinkopaneeleita. Yhtä kaikki, uusi katto on käytännöllisempi ja näyttävämpi, minkä johdosta sen arvo asuntomarkkinoillakin tapaa nousta remontin myötä.
Mikäli talousbudjetti ei parhaista yrityksistä huolimatta kuitenkaan tunnu venyvän edes kriittisten toimenpiteiden kustantamiseen, voit hakea asiakkaanamme toteuttamillemme kattotöille rahoitusta helposti nettisivujemme kautta. Sekä tietysti kotitalousvähennystä!
Meidän ammattilaisemme muovailevat toinen toistaan upeampia huopakattoja erilaisten rakennusten ylle
Katto kruunaa rakennuksen kuin rakennuksen. Siksi siihen onkin syytä panostaa. Huopa on katemateriaalina kerännyt runsaasti suosiota viimeisten vuosisatojen sekä vuosikymmenten ajan, eikä syyttä. Se sopii niin moderniin kuin klassisempaankin tyyliin, sillä siitä voi rakentaa kaiken muotoisia kattoja. Huopa on nimittäin kevyt eikä näin ollen tarvitse raskaita rakenteita sitä kannattelemaan. Se on myös vesitiivis, joten toisin kuin esimerkiksi tietyn minimikaltevuuden vaativista tiili- sekä peltikatoista, siitä saa rakennettua vaikkapa tasakaton. Oli haaveissasi siis tyylikäs mansardikatto, yksilappeinen pulpettikatto tai klassinen harjakatto, huopa on oiva vaihtoehto.
Hiljainen ja edullinen huopakatto sopii asuinrakennusten lisäksi myös erilaisten piharakennusten katoksi, minkä monet Kustavissa ovatkin jo todenneet. Sinunkin pihapiiristäsi voi löytyä esimerkiksi huopakattoinen autotalli, varastorakennus, pihavaja tai sauna, joka saattaa kaivata kunnostusta – ja varmasti kaipaakin, ellei kukaan ole sitä huoltanut tai korjaillut viimevuosina. Meidän kattoremonttipalvelumme ammattilaiset kunnostavat mieluusti kaikan kokoiset ja näköiset huopakatot Kustavissa, joten kutsu meidät apuun kaikenlaisten katto-ongelmien yllättäessä!