Kattohuolto Uurainen

Katon huollot Uuraisilla saa aina yhtä hyvään hintaan, kun teettää ne meillä. Lisää kustannussäästöjä voi saavuttaa teettämällä useita katonhuoltoja yhtä aikaa, tai yhdistämällä omakotitalon, kesämökin, kerrostalon tai rivitalon kattohuollot katon korjauksiin. Jos katolla on reikä, voidaan kattokorjaukseen yhdistää peltikaton, tiilikaton, huopakaton tai palahuopakaton puhdistus. Katto tulee joka tapauksessa tarkastaa ja puhdistaa kaksi kertaa vuodessa, ja samalla räystäskourut kuuluu puhdistaa.

Joskus kattohuoltoja kuuluukin teettää useita yhtä aikaa. Esimerkiksi tiilikaton pinnoitus alkaa sillä, että katto tarkastetaan katonpaikkaustarpeiden varalta. Seuraavaksi karkea lika poistetaan harjaamalla, ja sitten on vuorossa sammaleiden poisto. Kun sammaleentuhoaine on saanut vaikuttaa tarpeeksi pitkään, katto pestään, ja vasta täysin puhdas ja kuiva katto pinnoitetaan. Näin saavutetaan erinomainen ja pitkäkestoisen lopputulos, ja muu ei meille riitäkään.

Teemme Jyväskylässä, Laukaassa, Multialla, Petäjävedellä, Saarijärvellä sekä Äänekoskella aivan kaikki kotitalouksien tai taloyhtiöiden kattohuollot, myös lumenpudotukset. Liika lumi rasittaa tarpeettomasti kattorakenteita ja katon yksityiskohtia, joten se kannattaa pudottaa alas hallitusti.

Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Uuraisilla. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Uuraisilla löydä.

Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Uuraisten alueella!