Kattohuolto Kuhmo

Kattokorjaus-palvelu hoitaa kaikki kattohuollot Kuhmossa, joten ota yhteyttä esimerkiksi rivitalojen, kesämökkien, kerrostalojen, omakotitalojen huoltotarpeessa. Huollamme katot myös Hyrynsalmella, Lieksassa, Nurmeksessa, Ristijärvellä, Sotkamossa sekä Suomussalmella.

Katon puhdistus harjaamalla tai ilmapuhaltamalla on joka vuosi kaksi kertaa toistuva kattohuolto. Tiilikaton, peltikaton, huopakaton ja palahuopakaton puhdistamisella ehkäistään lian pinttyminen ja sammaleiden tai ruosteen muodostuminen. Jos sammaleita kuitenkin katolta löytyy, tilaa sammaleentuhokäsittely, niin ratkaiset ongelman kerralla.

Myös rännit tulee puhdistaa kaksi kertaa vuodessa, jotta sade- ja sulamisvedet saataisiin tarpeeksi kauas rakennuksesta. Jos rännien puhdistus laiminlyödään, voi ränneihin syntyä tukoksia. Myös jäätä voi esiintyä. Teemme myös jäänsulatukset Kuhmossa – lumenpudotuksista puhumattakaan! Kaikkien kattojen kattolumityöt onnistuvat meiltä turvallisesti, mutta tehokkaasti.

Harvemmin tarvittuja kattohuoltoja ovat kattopesut, kattomaalaukset ja katon pinnoitukset. Riippuu katosta, kuinka usein se on maalattava tai pinnoitettava – vai pinnoitetaanko sitä lainkaan. Esimerkiksi savitiilikattoa ei pinnoiteta lainkaan, kun taas peltikatot maalataan esimerkiksi 10 vuoden välein. Ota yhteyttä, niin kuulet lisää juuri sinun kattosi tarvitsemista kattohuolloista!

Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Kuhmossa. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Kuhmossa löydä.

Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Kuhmon alueella!