Huopakattoremontti Savonlinna

Huopakattoremontti Savonlinna, anna meidän uusia kattosi varmalla tietotaidolla. Monipuolisen ja kattavan palvelutarjontamme sekä asiantuntevien kattoalan ammattilaistemme ansiosta kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa. Kokeneina kavereina päivitämme uuteen niin sen ajan kuluttaman sekä auringon haalistaman katon kuin jopa kauttaaltaan repaleisetkin lappeet.

Mikäli huopakaton ongelmia ei oteta tarpeeksi vakavasti, saattaa edessä olla kovat paikat. Vaikeat kattovauriot tapaavat nimittäin heikentää koko rakennuksen arvoa asuntomarkkinoilla. Sisäilmaongelmat vaikuttavat asumismukavuuteen ja lahovauriot jopa turvallisuuteen. Huopakattoremonttiin onkin syytä ryhtyä viimeistään silloin, kun katolla huomataan vakavia vaurioita, joiden korjaaminen tai paikkaaminen ei ole mahdollista.

Meiltä saat katon uusimiset kaikkine töineen alusta loppuun. Ensin puramme vanhan katon ja kurkkaamme yläpohjaan. Mikäli löydämme kastuneita eristeitä, lahoja puurakenteita tai huonokuntoisia aluslaudoituksia, uusimme ne.  Puurakenteiden lahovauriokorjaukset ovat tehotiimillemme tuttua kauraa. Varmistamme ettei uuden katon alle jää mitään muhimaan, ennekuin asennamme uuden aluskatteen, eli aluskermin ja toteutamme läpivientien ylösnostot kaikkien taiteen ja sääntöjen mukaan. Uusi kate valmistuu varmaotteisesti ja ripeästi, jonka jälkeen asennamme kattotuotteet paikalleen. Siivoustakaan emme unohda ja jälkeemme jätämme vain uuden upean katon ja tyytyväisen asiakkaan.

Tilaa meiltä ajallaan toteutetut huopakattoremontit niin Savonlinnassa kuin lähipaikkakunnillakin – toiminta-alueeseemme kuuluvat sekä Sulkava, Rantasalmi, Juva, Heinävesi, Särkisalmi että koko muu Etelä-Savo – jokaista etäistä saarikohdetta myöten.

Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Savonlinnassa. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Savonlinnassa löydä.

Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Savonlinnan alueella!

Palahuopakattoremontti Savonlinna, meiltä aina laatu etusijalla

Palahuopakattoremontti Savonlinna, meiltä, kun kaipaat laadukasta palvelua sekä mahdollisuuden räätälöidä uudesta katostasi juuri omiin tarpeisiisi sopivan kokonaisuuden. Meidän asiakkaanamme voit nimittäin valita vesikatteesi värin mielesi mukaan – valinnanvaraa riittää niin monien maanläheisten kuin räväkämpienkin sävyjen välillä. Laattojen koko ja muotokin vaihtelee, joten tule rohkeasti tutustumaan valikoimaamme.

Tarjoamme myös monia muita palveluita, joiden avulla katosta luodaan entistä käytännöllisempi, turvallisempi sekä toimivampi kokonaisuus. Voit tilata meiltä palahuopakattoremontin ohessa kaikki kaipaamasi kattotuotteet aina lumiesteistä palotikkaisiin ja kattosilloista aurinkopaneeleihin. Päivitämme myös tarvittaessa koko sadevesijärjestelmän jokaista ruostunutta tai kiinnikkeiltään irronnutta ränniä myöten. Näin sade- ja sulamisvedet pääsevät poistumaan lappeilta jouhevasti. Taitavat ammattilaisemme huolehtivat myös läpivientien – kuten huoltoluukkujen ja kattoikkunoiden – rakentamisesta. Toisin sanoen kaikki kattosi kaipaamat palvelut Savonlinnassa saat siis yhden ja saman katon alta, osana meidän tarjoamaamme palahuopakattoremonttia. Tee siis katollesi palvelus ja kutsu tiimimme paikalle, kun kaipaat uutta, tyylikkäämpää sekä kaikin puolin toimivaa kattoa pääsi päälle!

Huopakaton uusiminen Savonlinna, jotta katto kestäisi vielä tulevatkin rajuilmat

Huopakaton uusiminen Savonlinna, koska kunnollinen katto on kotisi paras vakuutus. Savonlinnassa nautitaan oopperajuhlien lisäksi myös jokaisesta neljästä vuodenajasta – joskus jopa yhden vuorokauden aikana. Tutuksi tulevat niin lumimyräkät, rankkasateet, rakeet, loskakelit, porottava kesäaurinko kuin puuskainen tuulikin. Kaiken tämä huopakatto kestää, kunnes raja tulee vain yksinkertaisesti vastaan. Kun katto ei enää tarjoa rakenteille suojaa kosteudelta, ovat katastrofin ainekset koossa. Pidä siis katostasi huolta ja varmista, että se pysyy ehjänä – huonokuntoinen huopakatto on syytä uusia mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta monilta ikäviltä yllätyksiltä välttyy. Vain ehjä katto tarjoaa kaivatun suojan.

Paras tapa pitää jatkossa huolta vasta uusitusta huopakatosta on huolehtia riittävän säännöllisistä kattohuolloista. Pelkästään jo lappeet sekä rännit puhdistamalla sekä läpivientien tiiveyden varmistamalla päästään pitkälle. Toisinaan sammaleen valtaama katto on syytä harjata puhtaaksi ja uudelleen pinnoittaa. Talvisin kannattaa huolehtia siitä, ettei lumikinosten paino väännä lappeita mutkalle. Meiltä saat Savonlinnassa niin huopakaton uusimisen kuin turvalliset lumenpudotukset sekä muut säännöllisetkin kattohuollot, joiden avulla voi välttyä monilta ongelmilta!

Palahuopakaton uusiminen Savonlinna laatupalvelu katon koosta tai rakennuksen käyttötarkoituksesta riippumatta

Palahuopakaton uusiminen Savonlinna, meiltä laadukkaana avaimet käteen -palveluna oli kyseessä millainen katto tahansa. Me kunnostamme nimittäin asuinrakennusten kattojen lisäksi myös erilaisten piharakennusten vuotavat lappeet. Palahuopaa on lukuisien hyvien ominaisuuksiensa ansiosta suosittu katemateriaalina niin autotallien, pihasaunojen, nukkuma-aittojen kuin varastojenkin suojana. Kevyt ja kestävä katemateriaali mahdollistaa niin jyrkät kuin loivemmatkin kattorakennelmat kaikilla herkuilla. Ehkä sinunkin pihapiiristäsi Savonlinnassa löytyy jokin pulpettikattoinen tai harjakattoinen piharakennus.

Oli kyse kuinka pienen palahuopakaton uusimisesta tahansa, on homma syytä jättää aina ammattilaisen huoleksi. Palahuovan työstäminen on nimittäin varsin haasteellista ja tarkkuutta vaativaa puuhaa, jossa mennään helposti metsään. Pienikin huolimattomuusvirhe voi osoittautua katastrofaaliseksi. Jo ihan vain pelkkä lämpimällä huovalla kävely saattaa venyttää sitä tavalla, josta se ei enää palaudu. Unohda siis tikkailla kiipeily ja kutsu meidät paikalle, niin historiaan jäävät sekä sen vuotavat tiivisteet kuin lahonnut läpivientikin! Me hoidamme koko homman alusta loppuun, jokaista yksityiskohtaa myöten ja poistumme paikalta vasta kun purkujätteet on hävitetty, loppusiivous tehty sekä asiakkaan kasvoilla tyytyväinen hymy!

Edulliset huopakattoremontit ja huopakaton saneeraukset Savonlinnassa meiltä

Meidän omistautuneen kattoremonttifirmamme palvelu on paitsi laadukasta, myös edullista. Kaikki kattotyöt hinnoitellaan aina reiluuden nimissä sen mukaan, millaisesta remonttiprojektista on kyse. On jo sanomattakin selvää, että piharakennuksen myrskyvauriokorjaukset tulevat edullisemmiksi kuin kartanon katon kokonaisvaltainen remontti – materiaaleja sekä aikaa kuluu enemmän suuremman katon kunnostukseen. Myös läpivientien määrä, katon vaikeakulkuisuus sekä esimerkiksi kunto vaikuttavat hintaan. Tarkemman summan saat selville, kun kutsut meidät Savonlinnaan toteuttamaan katon kuntoarviota sekä kuulemaan toiveistasi. Oli lopullinen hinta huopakattotöille millainen tahansa, siitä voit kuitenkin olla ihan varma, että ilmasta et meillä maksa!

Mikäli huoli koituvista kuluista aiheuttaa reilusta hinnoittelupolitiikastamme huolimatta kuitenkin harmaita hiuksia, voit olla huoleti. Meidän asiakkaanamme voit nimittäin hakea joustavaa rahoitusta helposti verkkosivujemme kautta. Kaikki kattotyömme ovat vieläpä kotitalousvähennyskelpoisia. Jos siis kaipaat Savonlinnassa kattotöitä kilpailukykyisellä hinnalla, ota reippaasti yhteyttä meihin ja pyydä tarjousta!