Huopakattoremontti Punkalaidun

Huopakattoremontti Punkalaidun – viimeisen päälle osaamista ja taitoa huopakatesaneerauksien saralla. Uusi katto piristää koko rakennuksen yleisilmettä – oli kyseessä minkä ikäinen kohde tahansa. Meiltä saat haalistuneen, painuneen tai sammaleen syömän katon tilalle uudenkarhean ja näyttävän huopakatteen. Ero voi olla varsin huomattava ja muutoksen monesti jopa nostavat koko rakennuksen arvoa.

Huopakattoremontin hyödyt eivät kuitenkaan ole vain kosmeettisia. Mikäli katto on niin vaikeasti vaurioitunut tai kauttaaltaan kulunut, ettei pelkkä paikkailu enää riitä, on kosteus ehtinyt todennäköisesti tehdä tuhojaan jo rakenteissa. Esimerkiksi yläpohjan kastuneet villat tai lahoavat puurakenteet vaikuttavat paitsi lämmöneristykseen sekä kestävyyteen, myös asumismukavuuteen. Pahimmillaan rapistuva katto ja vaikeat sisäilmaongelmat ajavat koko rakennuksen täysin asuinkelvottomaan kuntoon, jos ongelmat lakaistaan maton alle. Anna meidän siis tehdä taikojamme ja jätä kaikenlaiset ikävät vaivat historiaan.

Toisin sanoen meidän toteuttamamme huopakattoremontin avulla saat suojaksesi uuden, kestävämmän sekä komeamman katon. Kokeneina kattoalan ammattilaisina toteutamme kaikki kattotyöt aina sovitussa ajassa – oli kyseessä minkä suuruinen projekti tahansa. Ei siis ihmekään, että Punkalaitumen lisäksi koko muu Pirkanmaa tuntee meidät hyvästä työotteestamme sekä laadukkaasta jäljestämme. Kutsu meidät apuun muillekin lähipaikkakunnille – laadukkaasta palvelustamme nauttivat myös esimerkiksi Sastamala, Urjala, Toijala, Lempäälä, Nokia sekä erilaiset saarikohteet!

Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Punkalaitumella. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Punkalaitumella löydä.

Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Punkalaitumen alueella!

Palahuopakattoremontti Punkalaidun – asiantuntevat ammattilaiset ovat apunasi kaikessa

Palahuopakattoremontti Punkalaidun, oli katon tilanne millainen hyvänsä, meidän omistautunut kattofirma on palveluksessasi. Tehotiimimme rautaisten moniosaajien avulla kattovuotojen syyt jäljitetään ja tilanne saadaan kuriin nopeasti sekä tehokkaasti. Näin estetään kosteusvaurioiden eteneminen entisestään.

Vaikka olisikin varsin kätevä käsistään ja valmis uhraamaan aikaansa katon kunnostuspuuhaan, ei palahuopakattoremonttia kannata lähteä kokeilemaan itse. Huovan ja palahuovan käsittely vaatii nimittäin runsaasti osaamista sekä tietotaitoa onnistuakseen. Palahuovasta saa vesitiiviin katteen, jos sen osaa asentaa oikein – mutta vain jos sen osaa asentaa oikein. Muussa tapauksessa esimerkiksi läpiviennin puutteellinen tiivistys tai jokin pieni huolimattomuusvirhe saattaa aiheuttaa kattovuodon, joka voi pahimmillaan johtaa kokonaisvaltaisempaan kattokatastrofiin. Älä siis lähde kiipeilemään tikkaille itseksesi, vaikka olisitkin opiskellut palahuopakaton remonttiin liittyvät asiat netistä, vaan käänny suosiolla meidän puoleemme.

Meidän ammattilaisemme ovat apunasi tilanteessa kuin tilanteessa ja toteuttavat palahuopakattoremontin sujuvasti. Asiakkaanamme saat vaikuttaa uuden kattosi ulkonäköön sekä varusteluun, sillä palahuopaa on tarjolla eri väreissä, kattolaattoja eri mallisia ja kattotuotteitakin joka lähtöön. Meidän kauttamme saat siis niin uuden palahuopakatteen kuin sille asennetut kattotikkaat, vesikourut, lumiesteet tai vaikkapa valokuvut. Ota yhteyttä, kun palahuopakattoremontti Punkalaitumella kiinnostaa!

Huopakaton uusiminen Punkalaidun voi parhaimmillaan jopa maksaa itsensä takaisin

Huopakaton uusiminen Punkalaidun, tee palvelus sekä katollesi että kukkarollesi ja kilauta meille. Huopakaton uusiminen voi parhaimmillaan jopa maksaa itsensä takaisin pitkässä juoksussa. Uusi, Pirkanmaan ilmasto-olosuhteisiin sopeutettu katto nimittäin kestää paremmin koettelemuksia, joten monet aikaisemmin välttämättömät kunnostustyöt jäävät historiaan. Lämmityskuluissa syntyy säästöä, kun lämpö ei jatkossa enää katoa rikkinäisen aluskatteen ja kosteiden eristeiden kautta yläilmoihin. Sähkölaskun suuruuteen voi vaikuttaa esimerkiksi asennuttamalla uudelle katolleen sarjan aurinkopaneeleita.

Myös itse huopakaton uusiminen toteutetaan meillä reiluun, kattokohtaisesti räätälöityyn hintaan. Mikäli siis kuluarvio juuri sinun kattosi kunnostustöistä kiinnostaa, kutsu tiimimme arviointikäynnille Punkalaitumelle. Vasta kartoitettuamme katon kunnon, koon, läpivientien määrän sekä muut kuluihin vaikuttavat ominaisuudet, voimme puhua realistisista luvuista.

Reilusta hinnoitteluperiaatteestamme huolimatta saattaa huopakaton uusimisen hinta silti herättää huolta. Meille on kuitenkin tärkeää, että jokainen saa budjettinsa joustavuudesta huolimatta päänsä päälle ehjän sekä turvallisen katon. Voitkin siis asiakkaanamme hakea rahoitusta kaikille toteuttamillemme kattotöille helposti verkkosivujemme kautta. Ja muistathan myös kotitalousvähennyksen mahdollisuuden. Kun siis haluat vastinetta rahoillesi sekä helpotusta kulujen kattamiseen, valitse meidät!

Palahuopakaton uusiminen Punkalaidun, jotta saat nauttia yhteiselosta kattosi kanssa vielä tulevaisuudessa

Palahuopakaton uusiminen Punkalaidun, meidän ansiostamme saat nauttia yhteiselosta kattosi kanssa vielä monen vuosikymmenen ajan – kunhan vain muistat huoltaa sitä. Helppohoitoisen palahuopakaton ylläpitoon kuuluvat esimerkiksi säännölliset katon puhdistukset, läpivientien tiiveyden varmistukset, yläpohjan kunnon tarkistukset sekä kattotuotteiden kiinnikkeiden testaus – lumenpudotuksia sekä muita kausihuoltoja tietenkään unohtamatta. Kattohuollot ovat paras tapa ennaltaehkäistä ongelmia jatkossa ja lykätä kattoremonttia hamaan tulevaan.

Palahuopakaton uusimisen yhteydessä voimme myös muokata kattoa niin, että jatkossa tietyt vaivat eivät enää aiheuta kiusaa samalla tavoin. Esimerkiksi puutteellisesti tuuletetun yläpohjan ilmanvaihtoa voidaan parantaa. Uudesta palahuopakaton kallistuskulmaa lisääminen taas edesauttaa sulamisvesien poistumista.

Toki ikäviltä yllätyksiltä ei aina voi välttyä kovastakaan yrityksestä huolimatta. Esimerkiksi kaatuva puu saattaa osua katetta vasten ja epäonnisesti rikkoa sen. Tällöin kosteudelle alttiit rakenteet ovat jälleen rajuilman armoilla. Voit kuitenkin huokaista helpotuksesta katonomistajana, sillä meiltä saat Punkalaitumella uuden palahuopakaton lisäksi vieläpä kaikki sen kaipaamat huolto- ja kunnostustoimenpiteet. Jopa ne myrskyvauriokorjaukset. 

Huopakattojen monet hyvät ominaisuudet

Nyt kun olemme käyneet läpi syitä sille, miksi huopakatto kannattaa remontoida tai uusia, on syytä vielä mainita itse katetyypin hyvistä ominaisuuksista. Huopa- eli bitumikatolla on pitkä historia, ja niitä näkee tänäkin päivänä niin Punkalaitumella kuin muuallakin Suomessa. Huovan suosio on ansaittua, sillä se ovat kestävä, edullinen, hiljainen sekä varsin kevytkin katemateriaali. Koska huopakaton tueksi ei tarvita raskaita tukirakenteita ja siitä saa jopa täysin vesitiiviin, ovat mahdollisuudet eri muotoisten kattojen luomiseen jopa rajattomat. Huovasta saa rakennettua niin tyylikkäitä tasakattoja kuin näyttäviä mansardikattoja tai jyrkkiä pulpettikattojakin. Uusi huopakatto voidaan joskus jopa asentaa suoraan vanhan päälle, joten kattoa päivittäessään säästyy esimerkiksi vanhan katon purkuun liittyviltä kuluilta.

Monipuolinen huopa sopii paitsi asuinrakennusten, myös erilaisten piharakennusten katoksi. Mikäli siis pihapiiristäsi löytyy jokin autotallin, vajan, nukkuma-aitan, pihasaunan tai grillikatoksen katto, joka kaipaa uusimista, voimme suositella huopaa. Itse asiassa voimme toteuttaa koko huopakattoremontin. Mikäli siis haaveet huopakatosta ovat heränneet, käänny Punkalaitumella meidän huopakattojen uusimiseen sekä asennukseen erikoistuneiden ammattilaistemme puoleen!