Huopakattoremontti Pohjois-Karjala
Huopakattoremontti Pohjois-Karjala, me laitamme kokeneina kattoalan konkareina vaikeastikin vaurioituneen huopakaton kerralla kuntoon. Älä siis jää värjöttelemään vetävän katon suojiin tai haistelemaan tunkkaista huoneilmaa, vaan kutsu kattoremonttipalvelumme apuun ensimmäisten vuodon merkkien ilmaantuessa. Tai mahdollisesti jo ihan vain kuntotarkastuskäynnille, vaikkei huopakatto olisikaan vielä vaurioitunut – jos tarkastuksen yhteydessä jotain huolestuttavaa havaitaan, on siihen helppo puuttua jo ennakoivasti. Ja mitä nopeammin huopakattoremonttia päästään toteuttamaan, sitä parempi. Jos yläpohjan eristeet eivät ole vielä ehtineet kastua, eikä aluslaudoituksesta löydy hometta, saattaa riittää pelkkä pintahuovan ja alushuovan (eli aluskatteen tai aluskermin) vaihto. Ja jos vaurio on niin paikallinen, ettei huopakattoremonttia vielä tarvita, voimme suorittaa katteen paikkauksen.
Tilanteessa, jossa huopakattoremontin tarve kuitenkin nostaa päätään, kutsu meidät minne tahansa päin Pohjois-Karjalaa. Toiminta-alueeseemme kuuluvat niin Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi, Eno, Kesälahti, Kiihtelysvaara, Pielisensuu, Pielisjärvi, Pyhäselkä, Pälkjärvi, Tuupovaara, Valtimo kuin Värtsilä. Jokaista saarikohdetta, peltotietä ja metsämökkiä myöten. Joten voit luottaa siihen, että apu saapuu kyllä perille!
Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Pohjois-Karjalassa. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Pohjois-Karjalassa löydä.
Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Pohjois-Karjalan alueella!
Palahuopakattoremontti Pohjois-Karjala – me selvitämme vuodon syyn ja ratkaisemme vaikeammankin tilanteen
Palahuopakattoremontti Pohjois-Karjala, on syytä jättää aina osaavan ammattilaisen huoleksi. Älä siis lähde itse kiipeilemään palahuopakatollesi, kun remontin aika koittaa tai palkkaa ketään puolituttuakaan siihen hommaan. Kokemattomalle sattuu vaativissa palahuopakattotöissä helposti huolimattomuusvirheitä, joilla voi olla ikävätkin seuraamukset. Esimerkiksi jos katteen ylösnostot on toteutettu puutteellisesti, kattoikkuna asennettu väärää asennussarjaa hyödyntäen tai palahuopien asennukseen käytetty vaikkapa hakasia, voi myöhemmin syntyä vuotokohtia eri puolille kattoa. Katolla työskentely vaatii myös jo tietynlaisia turvavarusteita, joita ilman ei onneaan kannata koettaa.
Asennusvirheet ovat valitettavasti varsin yleinen palahuopakattoremonttiin johtava kattovuodon syy. Toki usein katto vaurioituu ihan jo korkean ikänsäkin puolesta – ikääntynyt palahuopakatto kun ei ole enää yhtä joustava ja kestävä kuin uudempi. Joskus sattuu niinkin, että lapetta vasten kaatuu myrskyssä puu, joka aiheuttaa ikävät vauriot, joita ei enää myrskyvauriokorjauksilla saadakaan kuntoon.
Olipa syy katon vuotoon tai vaurioon mikä tahansa, me selvitämme sen ja toteutamme laadukkaan palahuopakattoremontin, jonka myötä voit sanoa hyvästit kerralla kaikille vaivoille. Kutsu meidät siis käymään kotipaikkakunnallesi Pohjois-Karjalaan, niin saat asiantuntevaa palvelua kaikissa kattoasioissa!
Huopakaton uusiminen Pohjois-Karjala, meillä laatu ja hinta kulkevat käsikkäin
Huopakaton uusiminen Pohjois-Karjala, meidän kattoremonttipalvelultamme saat vanhan ja kuluneen huopakaton tilalle uuden sekä laadukkaan version edullisen hintaan. Huopa on jo lähtökohtaisesti edullinen katemateriaali verrattuna moniin. Kun vielä tilaat uuden huopakattosi meidän kauttamme, vältät piilokulut sekä pakettihinnat ja saat sen räätälöityyn hintaan. Huopakaton uusiminen hinnoitellaan meillä aina katon koon, kaltevuuden, kunnon, sen tarvitsemien muutosten sekä muiden kuluihin vaikuttavien tekijöiden mukaan. Halutessasi voit myös hakea rahoitusta huopakaton uusimistöihin helposti, meidän verkkosivujemme kautta ja helpottaa näin budjetointiasi. Ethän unohda myöskään kotitalousvähennystä!
Sen lisäksi, että huopakatot tapaavat olla verrattain edullisia, ovat ne myös kestäviä, monipuolisia ja pitkäikäisiä. Elastisesta huovasta saa rakennettua niin jyrkkiä kuin loivempiakin rakennelmia – jopa vesitiiviitä tasakattoja oikealla asennustekniikalla. Mansardikatto, harjakatto, satulakatto ja pulpettikatto ovat kaikki varsin suosittuja malleja. Helppohoitoinen, haalistumaton sekä ruostumaton huopakatto sietää hyvin myös Pohjois-Karjalan ajoittain vaihtelevia ilmasto-olosuhteita ja on helposti sovitettavissa moneen naapurustoon lukuisten tarjolla olevien eri värivaihtoehtojen ansiosta. Niin modernimpi kuin perinteisempikin tyyli on helposti saavutettavissa valitsemalla oikeanlaisen sävyn ja kuvioinnin.
Anna siis meidän hoitaa huopakaton uusiminen Pohjois-Karjalassa, niin saat varmasti laadukkaan katon ennalta sovittuun hintaan! Kattoammattilaisemme huolehtivat kaikista huopakattoremontin vaiheista kokonaisvaltaisesti. Työt aloitetaan purkamalla vanha katto ja tarvittaessa korjaamalla tai uusimalla alusrakenteet, kuten huonokuntoiset ja lahonneet aluslaudoitukset ja muut puurakenteet. Kastuneiden eristevillojen vaihto kuuluu myös remontin yhteydessä tehtäviin töihin. Eristystöitä saatetaan tarvittaessa tehdä lisää.
Kattohuopien asennus, ylösnosto- ja läpivientityöt suoritetaan huolellisesti, minkä jälkeen peltisepäntyöt, kuten reunapellitykset ja piipunpellitys, tehdään ammattitaidolla. Lopuksi asennetaan kattotuotteet, kuten vesikourut, lumiesteet ja kattotikkaat, jotta katto toimii tehokkaasti ja turvallisesti.
Palahuopakaton uusiminen Pohjois-Karjala ja kaikki muu siihen liittyvä yhden katon alta
Palahuopakaton uusiminen Pohjois-Karjala, sekä monet muut kattosi kaipaamat palvelut ja lisävarusteet helposti yhden katon alta. Moniosaajamme taitavat niin peltisepän, puusepän kuin kirvesmiehenkin työt sekä tietysti katon lisävarustelut. Voit siis tilata kauttamme niin piipun pellityksen, yläpohjan lisäeristyksen, uuden läpiviennin kuin vaikkapa värisuoran erilaisia kattotuotteita valmiiksi uudelle palahuopakatollesi asennettuna.
Nyt jos koskaan kannattaa siis harkita vanhana sadevesijärjestelmän päivitystä uuteen. Ja tilata se kauan haaveissa ollut kattoikkuna tai kattovalokupu. Talvella kinokset pysyvät aidoissa lumiesteillä ja kesällä auringosta saa kaiken ilon irti aurinkopaneeleilla. Pieneläinten aiheuttaessa päänvaivaa, voi katolle asentaa esimerkiksi pieneläinesteet. Kulkemista lappeilla saa helpotettua puolestaan erilaisin kattosilloin ja kattotikkain. Ja yläpohjan ilmanvaihdon pettäessä apua saa uusista tuuletusventtiileistä.
Meiltä saat tilattua uudelle palahuopakatolle Pohjois-Karjalassa oikeastaan mitä tahansa. Vieläpä lujasti ja oikeaoppisesti lappeille asennettuna. Helpota siis elämääsi ja luo palahuopakaton uusimisessa katostasi kokonaisuudessaan toimivampi kattoremonttipalvelumme avulla!
Avaimet käteen -palvelu jokaisen piharakennuksenkin huopakattoremontin kohdalla
Meidän kauttamme saat Pohjois-Karjalassa kaikki palvelut aina huopakattoremonteista palahuopakattojen uusimistöihin ja vuotopaikkauksista, myrskyvauriokorjauksiin sekä kattohuoltoihin poikkeuksetta avaimet käteen -palveluna. Edes katon koolla ei ole väliä, vaan jokaisen piharakennuksenkin huopakaton kunnostuksessa panostetaan nimenomaan asiakastyytyväisyyteen ja projektin sujuvuuteen. Kutsu meidät apuusi, olipa kyseessä sitten autotallin, pihasaunan, grillikatoksen tai pihavaraston huopakatto, joka kaipaa kuumeisesti osittaista tai kokonaisvaltaista kunnostusta.
Avaimet käteen -palvelu tarkoittaa käytännössä sitä, että huolehdimme koko remonttiprojektista sen jokaista työvaihetta ja yksityiskohtaa myöten. Hankimme siis tarvittavat rakennusmateriaalit ja huolehdimme niin tarvittavien rakennustelineiden paikalle kuljetuksesta kuin esimerkiksi piha-alueen suojaamisesta suojapressulla ennen töiden aloitusta. Puramme myös vanhat huopakerrokset uusien tieltä ja toteutamme tarvittavat pohjatyöt, jotta remontoidun huopakaton alle ei jäisi kytemään kosteutta. Kun uusi kate on paikallaan, läpiviennit tiiviit ja kattotuotteet asennettu, toteutamme huolellisen loppusiivouksen ja hävitämme työn touhussa syntyneet purkujätteet. Kun siis haluat aidosti laadukasta ja huoletonta palvelua, luota huopakattoremonttisi meidän osaaviin käsiimme Pohjois-Karjalassa!