Huopakattoremontti Pieksämäki

Huopakattoremontti Pieksämäki, meiltä aina korkean tason toteutuksena ja sovitussa aikataulussa. Unohda siis kauhukuvat ikuisuusprojekteista, jotka venyvät venymistään koskaan valmistumatta. Meidän kokeneet konkarimme tietävät, mitä tekevät ja tekevät kaiken ripeästi, mutta kuitenkin huolellisesti.

Erilaiset huopakatot ja niiden vauriot ovat tulleet meille vuosin saatossa varsin tutuiksi, joten harva tilanne tulee enää yllätyksenä, eikä vaikeampikaan vaurio meitä säikäytä. Vasara pysyy kädessä tiukemmassakin tilanteessa, eikä työn laadusta jousteta. Me kunnostamme kattosi silloinkin, kun toivo sen elpymisestä tuntuu jo hiipuvan. Periksiantamattomuutemme ansiosta Pieksämäen lisäksi myös koko muu Etelä-Savo tuntee meidät huopakattoremonteistamme sekä muista laadukkaista kattotöistämme, jotka hoidamme aina kympin arvosanoilla. Mikäli olet siis pohtinut huopakattoremontin ajankohtaisuutta omalle katollesi ja kaipaat asiantuntevaa palvelua, käänny meidän puoleemme!

Avullamme vanha ja kulunut huopakatto katto saa näyttävämmän ilmeen sekä kaikki kaipaamansa lisävarustelut. Jatkossa se kestää paremmin kovempiakin koettelemuksia. Kaiken kaikkiaan huopakattoremontti on siis kokonaisvaltainen parannus niin katon kuntoon kuin sinun asumismukavuuteesikin. Tilaa se meiltä Pieksämäellä tai muilla lähipaikkakunnilla – Hankasalmi, Suonenjoki, Rantalampi, Varkaus, Joroinen sekä esimerkiksi monet saarikohteetkin saavat uudet huopakatot meiltä!

Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Pieksämäellä. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Pieksämäellä löydä.

Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Pieksämäen alueella!

Palahuopakattoremontti Pieksämäki – apu yllättäviin tilanteisiin

Palahuopakattoremontti Pieksämäki, koska elämässä ei voi välttyä ikäviltä yllätyksiltä, kannattaa niihin varautua kaikin mahdollisin keinoin – me autamme, kun kyse on katon ongelmasta. Katon ikävimpiin ongelmiin lukeutuvat ehdottomasti kosteusongelmat. Kosteus on kurja kuokkavieras, joka voi saada aikaan varsinaista tuhoa. Monien vanhempien rakennusten kohdalla törmätään toimimattomaan aluskatteeseen. Ja kun yläpohjan puutteellisen tuuletuksen takia kosteus ei pääse kuivumaan, on käsillä pian varsinainen katastrofi. Yleisiä ovat myös klassiset vesikaton reiät, repeämät ja puutteellisesti tiivistetyt saumat, joiden kautta vesi vuotaa yläpohjaan. Ja johtaa jopa mittaviin sisäilmaongelmiin puurakenteiden lahotessa sekä villaeristeiden homehtuessa. Pahimmillaan vaikeasti vaurioitunut katto saattaa jopa romahtaa.

Älä siis jää aikailemaan, kun palahuopakattoremontti tulee ajankohtaiseksi. Me toteutamme Pieksämäellä kaiken katon kunnostukseen liittyvän aina tarvittavista pohjatöistä uuden aluskatteen asennukseen sekä homeisten eristeiden vaihtoon ja lahovaurioiden korjaamiseen. Asiakkaanamme voit valita uuden vesikatteen värin ja tilata myös värisuoran erilaisia kattotuotteita sekä läpivientejä osana remonttiprojektia. Kustomoi siis palahuopakattoremontista omannäköisesi palvelukokonaisuus, niin saat juuri sellaisen katon, josta olet aina unelmoinutkin!

Huopakaton uusiminen Pieksämäki, sitoutuneilta kattoalan ammattilaisilta

Huopakaton uusiminen Pieksämäki, on paras tapa vaikuttaa katon arvoon – meidän avullamme katosta saa niin näyttävän ja toimivan kokonaisuuden, että koko rakennuksen voi sen jälkeen myydä jopa kalliimpaan hintaan. Huopakaton uusimisen yhteydessä voidaan toteuttaa myös monia toimenpiteitä, joiden avulla arjessa syntyy selvää säästöä. Kun yläpohjan märät eristeet vaihdetaan kuiviin, lämpö ei enää jatkossa karkaa harakoille, joten lämmityksen tarve laskee. Lappeille asennettavien aurinkopaneelien avulla tuotetun sähkön tuoma säästö sähkökuluissa on parhaimpina kuukausina sekin huomattavaa. 

Huopakaton uusiminen on syytä jättää aina asiansa osaavalle, huopakaton työstämiseen tottuneille ammattilaiselle, vaikka sitä ajattelisi suoriutuvansa siitä varsin mallikkaasti aiemman nikkarointikokemuksensa avulla. Huovan käsittely on kuitenkin varsin haastavaa puuhaa, ja kokemattoman kaverin voi olla vaikea saada katosta vesitiivistä. Myös virheitä sattuu helposti ja niillä saattaa olla katastrofaalisia seurauksia jopa koko rakennuksen kannalta. Ihan vain jo pelkkä auringon kuumentamalla huopakatolla kävely voi venyttää huopaa. Suosittelemmekin, että huopakaton uusimista varten kutsutaan aina apuun kokeneempi kattoalan asiantuntija. Pieksämäellä sellaisen löydät meidän kattomme alta!

Palahuopakaton uusiminen Pieksämäki, hintaan, joka sisältää kaiken

Palahuopakaton uusiminen Pieksämäki, meiltä, kun haluat kattotyöt hintaan, joka sisältää kaiken. Toteutamme kaikki projektimme avaimet käteen -palveluna sekä tietysti takuuvarmojen ammattilaistemme voimin. Hoidamme kaiken alusta loppuun – hankinnat, asennustyöt, purkujätteiden hävityksen sekä loppusiivouksen mukaan lukien.

Hinta tälle laatupalvelullemme muodostetaan aina projektikohtaisesti – kutsu siis meidät alkajaisiksi käymään Pieksämäelle toteuttamaan katon kuntotarkastusta. Huomioimme katon yksilölliset ominaisuudet, kuten kunnon, koon ja läpivientien määrän arviotamme tehdessä. Tarjouksen muodostamme tämän arvion pohjalta.

Vaikka hintamme ovat edulliset, voi budjetin rajallisuus silti laittaa kapuloita rattaisiin. Jotta kaikilla olisi kuitenkin mahdollisuus kunnostaa ränsistynyt katto taloudellisesta tilanteestaan huolimatta, olemmekin pohtineet tapoja helpottaa kustannusten kattamista. Asiakkaanamme voit nyt hakea palahuopakaton uusimista sekä muita tarjoamiamme kattotöitä varten rahoitusta helposti nettisivujemme kautta. Sekä tietysti kotitalousvähennystä remontin jälkeen. Muista siis meidät, kun kotisi tai kesämökkisi katto Pieksämäellä kaipaa kunnostusta!

Laadukkaat huopakatot myös piharakennuksille

Koska huopa on vesitiivis, kevyt, edullinen sekä kestävä katemateriaali, monet suosivat sitä kaikenlaisessa rakentamisessa. Pieksämäelläkin saatetaan tavata monia eri mallisia huopakattoja aina tyylikkäästä tasakatosta näyttävään mansardikattoon ja jyrkästä pulpettikatosta klassiseen harjakattoon. Huovan monipuolisuus mahdollistaa sen hyödyntämisen myös esimerkiksi pienempien piharakennusten kattona. Ja koska Etelä-Savossa pihakatotkaan eivät ole suojassa luontoäidin ajoittaisilta koettelemuksilta, myös niiden katot kärsivät toisinaan erinäisiä vaurioita.

Meiltä saat avun silloinkin, kun kyseessä on lumen painon alla vääntynyt pihasaunan huopakatto, vuotava piha-aitan piipunjuuri tai myrskyn kaataman puun turmelema autotallin lape. Toteutamme nimittäin niin asuinrakennusten kuin piharakennustenkin vuotopaikkaukset, myrskyvauriokorjaukset, huoltotoimenpiteet sekä tarvittaessa jopa koko huopakaton uusimisen. Piharakennusten kattojen vaivat eivät juuri eroa asuinrakennusten katto-ongelmista. Tästä syystä ne tulisi myös ottaa ihan yhtä vakavasti – seuraukset kun voivat olla varsin karmeat. Käänny siis meidän puoleemme kaikissa pihapiirisi huopakattojen kunnostusta koskevissa asioissa Pieksämäellä!