Kattotiilien vaihto uudistaa katon ilmeen ja kunnon
Kattotiilien vaihto on hyvä tapa kunnostaa katto uuteen kukoistukseen sekä ulkonäköä, että katon kestoa ajatellen. Tiilikattohan on ylväs ja kestävä kateratkaisu, mutta vain niin pitkään kuin tiilet ovat ehjät ja hyvännäköiset. Kattotiilien vaihto palauttaa kattosi täyteen loistoon ja takaa talollesi suojan taas vuosikymmeniksi eteenpäin.
Kattotiilien vaihto voi tulla eteen, jos tiilikate on päässyt sen verran kulumaan ja ikääntymään, ettei huoltotoimilla ole odotettavissa enää pitkäaikaista ratkaisua katon tilanteeseen. Kattotiiliä on voinut hajota tai pudota katolta myrskyn, katolta tippuvan lumen tai vaikka harjaantumattoman kattotyöntekijän toimesta. Tiilet voivat rapautua ja vaurioitua myös iän myötä yhä huokoisemmaksi muuttuvien tiilten imiessä vettä sisäänsä. Vesi sitten jäätyy ja sulaa vuoron perään tiilen sisälläkin esimerkiksi keväällä, kun yöt ovat vielä kylmiä ja päivät plussan puolella. Sammalkasvusto voi vielä tehostaa tiilikaton eroosiota. Vaurioituneet kohdat vesikatteessa kannattaa pyrkiä korjauttamaan mahdollisimman pian, ettei lisävaurioita synny esimerkiksi vesikatteen alle pääsevän vesivahingon muodossa. Tiilikatolla hajonneet tiilet muodostavatkin sangen usein yhden pahimmista kattovuodon riskeistä erilaisten läpivienteihin liittyvien vuotojen ohessa.
Kun tulemme vaihtamaan hajonneet kattotiilet uusiin tai tekemään mitä tahansa muutakin katon kunnostustyötä, tarkistamme kattosi kunnon kokonaisvaltaisesti. Kattotarkistus kuuluu meillä kaikkien töiden hintaan ilman erillistä maksua. Käymme tarkistuksessa läpi katon vesikatteen, kaikki läpiviennit, erilaiset saumaukset ja sisätaitteet eli jiirit. Sitten tarkistamme sadevesijärjestelmän ja kattotuotteet. Aina kun on mahdollista, käymme tutkimassa katon kuntoa myös yläpohjasta käsin, jolloin ehkä saamme vihiä aluskatteen kunnosta, mahdollisista vuodoista ja eristeiden riittävyydestä. Saat kattosi tämänhetkisestä tilanteesta hyvän kuvan, kuntoraporttimme ohessa annamme aina myös tarjouksemme mahdollisten vikojen korjaamisesta, jos niitä löytyy. Näin tiedät melko hyvin myös sen, mitä työ maksaisi. Mikäli rikkoutuneita kattotiiliä löytyy muun työn ohessa, suosittelemme tietysti niiden vaihtoa pikimmiten ja yleensä voimmekin auttaa hyvin nopealla aikataululla.
Meillä palvelu toimii avaimet käteen -periaatteella, eli pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme täyden palvelun kokonaisuuksia ilman että he joutuvat etsimään tekijöitä eri töille tai työvaiheille. Kattokorjauspalvelussa työhön kuuluu aina se katon tarkistaminen ja työsuunnitelma. Tarvittaessa autamme lupa-asioissa. Lisäksi autamme esimerkiksi katemateriaalin ja kattotuotteiden valinnassa, sillä tiedämme etteivät nämä aina ole niin helppoja juttuja, ellei kattotöistä ole hyvää kokemusta, kuten meillä. Annamme kattoasioissa kokemuksemme ja asiantuntijuutemme mielellämme käyttöösi. Tuomme työmaalle kaikki tarvittavat osaajat kattoasentajista kirvesmiehiin, riippuen aina siitä, kuinka laaja kattosi kunnostustyö on ja millaista osaamista juuri sinun katollasi tarvitaan. Työvoiman lisäksi meiltä tulevat kaikki tarvittavat työkalut, työkoneet, telineet ja tarvikkeet. Hoidamme myös sovitut materiaalihankinnat puolestasi.
Varsinainen työ alkaa työmaan kattavalla suojauksella. Sinun katollesi räätälöidyt työt hoidetaan vakaalla ammattitaidolla ja saat meiltä laadukkaasti toteutetun katon järkevään hintaan. Lopuksi teemme lopputarkistuksen ja -siivouksen sekä kuskaamme purku- ja rakennusjätteetkin asianmukaisesti hävitettäväksi. Vaikka et olisi ikinä teettänyt minkäänlaista urakkaa tai korjaustyötä kanssamme on helppoa ja turvallista asioida. Mikäli tarvitset rahoitusta, voit hakea sen kauttamme. Voit hakea meillä teetetystä työstä myös kotitalousvähennyksiä omassa henkilöverotuksessasi, kun seuraavan veroilmoituksen aika koittaa.
Mitä kattotiilien vaihto maksaa?
Kattotiilien vaihdon hinta on täysin projektikohtainen. On hyvin vaikeaa antaa tarkkaa hintaa sille, mitä kattotiilien vaihto maksaa tutustumatta kohteeseen edes hieman. Me teemme aina kun mahdollista, tutustumiskäynnin korjattavan katon pariin, jolloin pyrimme kartoittamaan myös sinun ajatuksiasi ja toiveitasi katon suhteen. Kartoitamme katon korjaustarvetta ihan syystä, sillä realistinen tarjous ja korjaussuunnitelma perustuvat aina kyseessä olevan katon kuntoon ja korjaustarpeisiin sekä asiakkaan toiveisiin. Selvitämme, kuinka laajaa kunnostusta katto vaatii ollakseen jälleen kunnossa.
Hintaan siis vaikuttaa muun muassa se, vaihdetaanko katolle vain osa tiilistä, vai vaihdetaanko kaikki eli tehdäänkö katteen vaihto. Myös se vaikuttaa työn määrään, onko katossa jiirejä, eli sisätaitteita, tai muita kohteita, joihin täytyy tiiliä linjata ja leikata. Tämän kuitenkin kattoammattilaisemme tekevät kokemuksensa ansiosta sutjakkaasti ja näyttävästi.
Hintaan vaikuttaa myös se, onko asiakkaalla tiilet omasta takaa vai hommaammeko ne asiakkaan puolesta. Silloin kun vaihdamme kattoon vain huonokuntoisimmat tiilet, löytyy monien varastoista yhä riittävästi katon asennuksen yhteydessä korjauksia varten talteen otettuja tiiliä. Jos lähdemme uusimaan koko katetta, tarvitsee tiilet yleensä tilata kattoa varten koska hyvin harvoilla on varastossaan kylliksi tiiliä koko katteen vaihtamiseen. Ellei sitten ole ehtinyt jo itse hankkia tarvikkeita uutta katetta varten.
Arvioimme myös sen, vaatiiko tiilien vaihto esimerkiksi kattotuotteiden irrottamista ja uudelleen kiinnitystä. Sekä sen, uusitaanko kattotuotteita, kuten erilaisia tikkaita, kulkusiltoja tai lumiesteitä vai ovatko vanhat käyttökelpoisia vielä kunnostetullakin katolla. Sama koskee myös vapaavalintaisia tuotteita, kuten vaikkapa kattoikkunoita tai kattovalokupuja. Kaikkea ei ole pakko pistää uusiksi, jos vanhat tuotteet ovat ehjiä ja käyttökelpoisia.
Talon korkeudella ja jyrkkyydellä on oma vaikutuksensa kustannuspolitiikkaan, sillä se vaikuttaa erityisesti työskentelyn sujuvuuteen ja apuvälineiden, kuten nostureiden ja telineiden käyttötarpeeseen. Hintaan vaikuttaa tietysti myös se, onko katolla muuta korjattavaa. Jos esimerkiksi katon puurakenteita, aluskatetta, eristeitä tai vaikkapa savupiippua kunnostetaan, saat meiltä tietysti kaiken samaan urakkaan laskettuna ja aikataulutettuna pakettina.
Yksi erityisen tärkeä seikka tarkistaa ja huomioida katon kunnostustyössä on se, että onko tiilien vaurioituminen aiheuttanut vuotoa katon alapuolisiin rakenteisiin tuhoten siellä jotain? Tiilikaton aluskate yleensä pelastaa vuototilanteilta, mutta aluskatteen pitää olla hyvin toimiva. Jos vesikate ja aluskate ovat samaa ikäluokkaa, kuten ne yleensä ovat, niin kyllä ne usein myös ikääntyvät yhtä matkaa. Kun vesikate kuluu ja alkaa hajota, voi aluskatekin elää samat vaiheet samaan aikaan. Tutkimme erittäin mielellämme aluskatteen kunnon kaikissa kattotarkistuksissa ja -kunnostuksissa. Se on vesikatteen ohessa tärkeimpiä tekijöitä veden pitämiseksi pois rakenteista. Meiltä saat paikkaansa pitävän tarjouksen tarjouspyynnön kautta täyttämällä tarjouspyyntölomakkeen. Palaamme pikimmiten asiaan ja ryhdymme hoitamaan tarjouslaskelmaasi kuntoon.
Tehdäänkö kattoremontti, pinnoitus vai vaihdetaanko uudet kattotiilet?
Voimme uudistaa kattoa monella tavalla, riippuen katon nykyisestä kunnosta. Voimme pinnoittaa tiilet uudelleen, vaihtaa ne uusiin, tai voimme toteuttaa täydellisen kattoremontin joko katteenvaihdolla tai katteen ja aluskatteen vaihdoilla. Kattosi tarpeiden ja sinun toiveidesi mukaan voimme sitten uusia rakenteita, eristeitä ja katotuotteitakin.
Jos kattotiilet ovat menettäneet alkuperäisen tiiviin pintansa, voimme pinnoittaa ne uudestaan. Se onkin tehokas ja kätevä tapa kunnostaa koko katto yhdellä kerralla. Katon pinnoitteen uusiminen tapahtuu yleensä noin 30 vuoden kuluttua siitä, kun tiilikatto on asennettu. Tiilikaton pinnoitus vaatii usein ensin katon pesun, sammaleentuhokäsittelyn, pinnoituksen ja suojakäsittelyn, joten se on monivaiheinen kattotyö. Joskus tämä kokonaisuus voi kuitenkin tulla jopa uusia tiiliä kalliimmaksi, erityisesti silloin kun katto alkaa olla jo turhan heikossa kunnossa, eikä toimenpide anna työmäärään ja kuluihin nähden kovin merkittävää etua esimerkiksi huolettomien lisävuosien muodossa. Jos kattosi on siis kovin kulunut ja sammaleinen, kannattaa keskustella kanssamme siitä, olisiko järkevämpää vaihtaa katolle uudet tiilet, kuin alkaa huoltamaan vanhoja. Laadukkaasti toteutettuna kattotiilten vaihto antaakin katolle runsaasti lisää elinvuosia ja hankintahintaan nähden pitkä käyttöikä laskee kokonaiskustannusta mukavasti.
Ainahan sille kokonaisvaltaiselle kattoremontille ei ole tarvetta, vaikka tiilet itse olisivatkin huonossa kunnossa. Kattoremontti voi olla osittainen, jolloin vaihdamme vain tiilet uusiin. Tämän toimenpiteen toteutettavuus riippuu katteen alapuolisten rakenteiden kunnosta. Jos rakenteet ovat hyvässä kunnossa, vahvat, eikä katto ole painunut, voit päästä osittaisella kattoremontilla, eli tiilien vaihdolla. Joskus tarvitaan vain muutamien tiilien vaihto, jos esimerkiksi runsasluminen talvi tai syysmyrsky ovat vaurioittaneet tiiliä vain jostain kohdasta katolla ja pääosa katosta on säästynyt ehjänä. Varatiiliä on hyvä pitää varastossa, jolloin katolle saadaan varmasti yhtenäinen ilme korjausprosessia toteuttaessa. Varsinkin vanhemman katon ollessa kyseessä on jo huomattavasti vaikeampaa löytää markkinoilta tismalleen samanlaisia tiiliä vahingoittuneiden tilalle. Oma tiilivarasto on siis hyvä olla olemassa. Kutsu meidät tarkastuskäynnille, niin käymme läpi kattosi ja pohdimme yhdessä kustannustehokkaimman ratkaisun kattosi uusimiselle.
Tiilikaton kattotyöt huolloista puhdistuksiin sekä pinnoituksiin
Tiilikatto, kuten mikä tahansa muukin katto pitää pintansa parhaiten tasaisesti suoritettujen kattohuoltojen avulla. Kattohuollot kannattaa tehdä syksyisin ja keväisin, mutta vähintään kerran vuodessa, ellei ole mahdollisuuksia useampaan käyntikertaan katolla vuosittain. Kyllähän katolla hommia riittää vuodenajasta riippumatta, mutta kevät- ja syyshuollot ovat tärkeimpiä muun muassa talveen varautumisen ja talven tuhojen kunnostamisen näkökulmasta.
Tiilikaton ylläpitoon liittyviä säännöllisiä huoltotoimia ovat katon puhdistus roskista ja lehdistä pehmeällä harjapuhdistuksella. Katon puhdistuksen yhteydessä teemme mielellään rännien puhdistuksen, sekä vesikourujen kiinnitysten ja kaadon tarkistukset. Katolta roskaa päätyy herkästi sadevesijärjestelmään, joten hyvä ja kustannustehokaskin tapa on toimia niin, että sekä katto että räystäskourut puhdistetaan yhdellä kerralla. Kun katto on puhdas, käy meiltä helposti myös katon erilaisten läpivientien, saumausten ja jiirien tarkastukset ja tiivistykset. Samalla kun katolla kerran jo ollaan, voimmekin vilkaista myös tärkeiden kattotuotteiden kiinnitykset sekä tehdä niiden toimivuuden tarkistuksen. Tiilikatolla tyypillisesti sen jyrkkyyden vuoksi onkin lumiesteet, kattosillat, lapetikkaat ja kattotikkaat. Talvella teemme tiilikattoa suojelevat, hellävaraiset lumenpudotukset ja jäänsulatukset ränneistä ja katolta. Kattotiilien kunnon tarkistus ja tarvittaessa rikkinäisten tiilien vaihto kuuluu kaikkiin huoltoihimme.
Tiilikatto voi vaatia muitakin toimenpiteitä käyttövuosiensa aikana. Tyypillistä tiilikatteelle on sen ikääntyessä sammaloituminen. Sen vuoksi sammaleenpoisto sopivin välein voi olla tarpeen erityisesti katon alkaessa ikääntyä. Lisäksi sammaleentuhokäsittely voi olla tarpeen ainakin ennen tiilikaton pinnoitusta, joka erääntyy tehtäväksi suurin piirtein katon elinkaaren puolivälissä. Eli noin 20-35 vuoden kuluttua katon rakentamisesta, jos kattoa on huollettu suhteellisen tasaisesti eikä se ole kokenut suurempia vahinkoja. Pinnoitustarve kuitenkin on hyvin kattokohtaista, joskus katto on pakko pinnoittaa paljon aiemmin. Katon kuntoa seuraamalla pysyy kuitenkin hyvin selvillä sen huolto- ja pinnoitustarpeista.