Kattohuolto Miehikkälä
Teemme kaikenlaiset kattohuollot Miehikkälässä, niin ne puolivuosittain kuin harvemminkin tarvitut. Joka kevät ja syksy tarvittavia kattohuoltoja ovat katon puhdistus, samoin kuin myös roskien poisto sadevesikouruista. Tiilikatto, peltikatto, huopakatto ja palahuopakatto kannattaa puhdistaa joka kevät ja syksy, sillä se vähentää muun muassa katon sammaloitumista. Roskien poisto ränneistä ehkäisee paitsi rännien ruostumista, myös kaikkia kosteusvaurioita, joita vuotava sadevesikouru voi saada aikaan.
Harvemmin tarvittuja omakotitalon, kesämökin, rivitalon ja kerrostalon kattohuoltoja ovat katon sammaleenpoisto ja kattopesut. Vielä harvemmin tarvitaan esimerkiksi taloyhtiön peltikaton maalaamista, sillä voi mennä neljännesvuosisata, ennen kuin maalipinnoite pitää uusia. Joitain kattohuoltoja tarvitaan vain yhden ainoan kerran. Sellainen on esimerkiksi tiilikaton pinnoitus, mikä tasoittaa vanhojen kattotiilien pinnan ja saa ne kestämään pidempään rapautumatta tai halkeilematta.
Lumenpudotusten määrää ei voida etukäteen arvioida. Tarkkaile lumen kertymistä katon päälle varsinkin, jos talossa on tasakatto. Saat meiltä tarvittaessa myös jään poiston katolta. Muista meidät ja tasokkaat kattohuoltomme myös Haminassa, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Luumäellä sekä Virolahdella.
Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Miehikkälässä. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Miehikkälässä löydä.
Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Miehikkälän alueella!