Kattohuolto Kanta-Häme
Kattohuollot Kanta-Hämeessä – eli Forssassa, Hattulassa, Hausjärvellä, Humppilassa, Hämeenlinnassa, Janakkalassa, Jokioisilla, Lopella, Riihimäellä, Tammelassa ja Ypäjällä – rakentuvat pitkälti katon puhtaanapidon ympärille. Kaikki katot, eli niin tiilikatot, peltikatot, huopakatot, mineriittikatot kuin palahuopakatotkin, tulee puhdistaa kaksi kertaa vuodessa. Samalla on puhdistettava katon sadevesijärjestelmä, mikä tasakatolla tarkoittaa kattokaivoja ja satulakatolla joko räystäskouruja tai jalkarännejä.
Tarpeen mukaan puhdistamme omakotitalon, rivitalon, kerrostalon ja kesämökin katon perusteellisemmin. Pientalon tai taloyhtiön perusteellisempi puhdistus voi tarkoittaa kattopesua tai sammaleentuhokäsittelyä. Sammaleita kasvaa varsinkin tiili- ja huopakatoille. Nämä kaksi kattoa tarvitsevat myös lumenpudotusta useammin kuin peltikatto. Peltikatto on usein se kaikista helppohoitoisin katto, vaikka se pitääkin toisinaan huoltomaalata. Riippuu pinnoitteesta, mutta huoltomaalauksen väliajat saattavat olla jopa 25 vuotta.
Huollettu katto kestää pitkään, sillä sen pinnassa ei ole roskia, mitkä sitoisivat siihen kosteutta. Kosteus on katon surma, sillä kosteus saa katon rakenteet haurastumaan ja jopa vuotamaan. Huoltamatta jäänyt katto voi olla vaihtokunnossa puolta aikaisemmin, kuin säännöllisesti ja asianmukaisesti huollettu katto.