Varttikaton, eli mineriittikaton kattotyöt remontista huoltoon ja korjaukseen

Varttikaton remontti mielessä? Mietityttää, mitä katolle voi tehdä ja mistä saada apua kattoasioissa? Ainakin Kattokorjauspalvelun kautta mineriittikaton kattotyöt onnistuvat, ammattiapua on siis saatavilla! Tietysti mineriittikatto tai varttikatto vaatii hieman erilaista varautumista kattotöihin kuin suurin osa muista katteista, mutta katosta kannattaa siitä huolimatta pitää huolta. Lopulta katto kuin katto vaatii myös katteenvaihtoa, jos rakennus muuten on käyttökelpoinen ja se halutaan säilyttää käytössä.

Varttikatto eli mineriittikatto oli erityisesti 1970- ja 80-lukujen katto. Varttikatto on hieman tiilikaton tyyppinen, mutta se on valmistettu kuitusementistä. Varttikaton hyviä puolia ovat muun muassa sen hyvä lämmöneristävyys, hengittävyys ja vähä-äänisyys sateella. Mineriitti- tai varttikatto oli aikoinaan uusinta ja parasta, mitä markkinoilla oli tarjolla ja hetken se olikin erittäin suosittu kattomateriaali. Varttikaton elinikä kattokohtaisista rasituksista ja huollosta riippuen on noin 50 vuotta. Hyvälläkin huollolla olleet varttikatot alkavat nyt siis tulla käyttöikänsä päähän ja alkavat vaatia isompia toimenpiteitä, usein siis koko katteen vaihtoa.

Suurin ongelma on se, että mineriitti- eli varttikaton materiaaliseoksessa on tyypillisesti mukana asbestia. Ei siis aina, mutta kuitenkin niin yleisesti, että kaikki tuon ajan katot täytyy tutkia näyttein, kun niitä nykypäivänä lähdetään saneeraamaan. Asbestia käytettiin katoissa erityisesti sen palonesto-ominaisuuksien, lämmöneristävyyden ja edullisuuden vuoksi. Asbesti on kuitenkin todettu myöhemmin hengityselimille erittäin vaaralliseksi aineeksi. 1980-luvun lopusta alkaen asbestin käyttö rakentamisessa onkin vähentynyt lähes nollaan, ja asbestin käytön sääntely on lisääntynyt merkittävästi. Nykyään asbestikaton kaikenlaisiin huolto-, purku- ja muokkaustöihin tarvitaan aina työsuojeluviranomaisen valtuuttama ammattilainen. Myös asbestikaton puhdistus- ja pesutöissä vaaditaan valtuutettua, koulutettua asbestityöntekijää, sillä asbestia saattaa muutoin päästä ympäristöön. Asbestityöntekijät siis koulutetaan toimimaan ihmisiä ja ympäristöä suojellen asbestityömailla, sekä pakkaamaan ja toimittamaan jätteet asianmukaisiin keräyspisteisiin. Varttikattoja ei saa korjata, vaan katto tulee aina vaihtaa uuteen, kun sen aika on tullut. Varttikattoa voi kuitenkin huoltaa tietyin varotoimin, jos se on vielä riittävän hyvässä kunnossa mahdollisia toimenpiteitä ajatellen.

Kattokorjauspalvelun kautta on mahdollista saada katon asbestikartoitus ja katon huollot sekä tarvittaessa sen mineriittikatteen vaihto johonkin täysin asbestittomaan katevaihtoehtoon. Voit lähettää meille tarjouspyynnön kotisivujemme lomakkeen kautta, meidät saa kiinni myös puhelimitse. Tarjouspyynnön jälkeen pyrimme tietysti käymään paikan päällä tarkistamassa katon, jotta sen kunto voidaan kartoittaa. Kartoitamme aina myös sinun ajatuksesi kattotöiden suhteen ja laadimme sitten korjausehdotuksemme sekä tarjouksemme perustuen näihin kartoituksiin. Näin pyrimme kohti paremmin mitoitettuja kattourakoita ja paremmin paikkaansa pitäviä tarjouksia.

Katon tarkistaminen kuuluu kaikkien tekemiemme kattotöiden hintaan. Saat siis tarkistuksen silloinkin, kun tilaat meidät vaikkapa kunnostamaan rakennuksesi sadevesijärjestelmää. Mikäli tilattujen töiden ohessa tehdyssä tarkistuksessa katosta puutteita löytyy, raportoimme löydöksistämme sinulle kilpailukykykyisen tarjouksemme kera. Jos tarvitset rahoitusta kattosi kunnostustöihin, löydät kotisivuiltamme linkin, jonka kautta asia hoituu helposti. Meillä teetetyn työn voi ilmoittaa omassa henkilökohtaisessa veroilmoituksessa kotitalousvähennyksiin, jolloin saat verohelpotuksia.

Mineriittikaton vaihto asbestivapaaseen kattoon

Koska mineriittikatot alkavat nyt vääjäämättä tulla käyttöikänsä päähän, on monilla edessään koko katon saneeraus ja katteen vaihdattaminen uuteen. Ellei itseltä löydy asbestityölupia, on ainakin purkutyö käytännössä pakko teettää luvat omaavilla ammattilaisilla, jos katon näytteestä sitä asbestia löytyy. Kun on aika vaihtaa mineriittikatto uuteen asbestivapaaseen kattoon, ota meihin yhteyttä. Kauttamme saat ammattitaitoiset asbestipurkuun erikoistuneet kattoammattilaiset, jotka tekevät varttikaton purun turvallisesti ja ympäristöä saastuttamatta. Varttikaton, eli mineriittikaton remontti hoituu turvallisesti ja tehokkaasti Kattokorjauspalvelun kautta.

Voimme lähteä liikkeelle katon kuntokartoituksesta ja katon asbestipitoisuuden selvittämisestä. Ellei asbestia löydy, hoidamme työt tietysti sen mukaisesti, eli kevyemmän kaavan kautta. Silloin kun asbestia löytyy, huolehdimme että työn hoitavat koulutetut ja asbestityöhön rutinoituneet tekijät, jotka huolehtivat kaikista suojauksista, työvaiheista ja jätteiden hävittämisestä oikeaoppisesti ja kaikkien säädösten mukaisesti. Huomautettakoon tässä kuitenkin se, että Kattokorjauspalvelun työmailla suoritetaan aina riittävä työmaan suojaus töihin ryhdyttäessä myös silloin, kun saneerauksen kohteessa ei asbestitöitä ole tehtävänä. Samoin kaikissa kattourakoissamme keräämme ja lajittelemme rakennusjätteet ja suojausmateriaalit sekä toimitamme ne asiaankuuluviin paikkoihin loppukäsittelyyn, esimerkiksi kaatopaikalle, jossa rakennusjäte käsitellään asianmukaisesti.

Kun kyseessä on asbestia sisältävän katon purku ja uuden asbestittoman katon rakentaminen sen tilalle, asbestityö määrittää vain purkuvaihetta kokonaisurakasta. Kun asbestikatto on purettu, hoituu kattoremontti aivan samoin kuin normaalikin kattoremontti. Suunnitellaan siis yhdessä, mikä tulisi olemaan uusi katemateriaali. Toteutamme sitten valitun katteen mukaiset kattorakenteet, rakennamme laadukkaan ja modernin vesikatteen huolellisesti tehdyillä läpivienneillä. Saat samalla katollesi toimivan sadevesijärjestelmän sekä nykypäivän vaatimuksia vastaavat kattoturvatuotteet kattotikkaista kulkusiltoihin ja lumiesteisiin. Kattotuotteiden tarpeethan vaihtelevat hieman valitun katteen mukaan, mutta meiltä saat kokonaisvaltaisen, avaimet käteen -periaatteella toimivan kattoremontin. Otamme aina kaikki tarvittavat yksityiskohdat, kuten katteen vaatiman kattojyrkkyyden ja niiden edellyttämät riittävät kattoturvatuotteet huomioon ja suunnittelemme sekä toteutamme toimivia kokonaisuuksia. Toteutamme pakollisten turvavarusteiden lisäksi myös sinun omat toiveesi kattovarustuksen suhteen. Kun katto menee uusiksi, saat halutessasi vaikkapa kattoikkunan tai katon huoltoluukunkin samalla. Asennamme vaikka pieneläinesteetkin rakennuksesi turvaksi, jos eläimistä on ollut vaivaa aiemmin muun muassa tuuletusaukoissa tai muissa rakenteissa.

Meiltä luonnistuu niin pelti-, tiili- ja huopakattojenkin rakentaminen pitkällä kokemuksella. Voit siis ihan vapaasti valita minkä tahansa katemateriaalin uudeksi katoksi, kun mineriittikaton on aika lähteä. Talon ilme voi muuttua jonkin verran, jolloin autamme mahdollisten toimenpidelupien kanssa, jos niitä vaaditaan. Meiltä onnistuu katon rakenteen toteutus katteidenvaihdossa, mikäli haluttu kate vaatii tiettyä jyrkkyyttä tai kattomallia. Kaikki katteethan eivät toimi ihan kaikilla kattojyrkkyyksillä, mutta saat meiltä aina asiantuntevan konsultaation katteen valintaan ja katteiden vaatimiin muutoksiin katossa. Juuri tällaisissa asioissa hyödyt erityisen paljon meidän ammattilaisten osaamisesta sitten niiden asbestittomien työvaiheiden kohdalla. Samalla kun kattoa laajemmin uusitaan, on hyvin helppo pistää myös katon tuuletus kuntoon esimerkiksi rakentamalla hieman korkeamman harjan, jolloin saadaan aikaan hyvä harjatuuletus. Kyllähän se katteenvaihto on iso työ, mutta toisaalta se mahdollistaa myös sellaisia muutoksia, joihin ei muuten olisi kovinkaan helppoa tai kannattavaa ryhtyä. Kun iso työ on joka tapauksessa tehtävä eikä katetta voi enää vaihtaa samaan, on jopa kustannustehokasta tehdä isommat muutostyöt, kun vanha katto puretaan.

Kuinka paljon varttikaton vaihtaminen maksaa?

Varttikaton vaihdossa on omat haasteensa, jotka vaikuttavat jonkin verran myös työn hintaan. Tietysti rakennuksen koko vaikuttaa tässäkin, purettavien neliöiden määrä sekä rakennuksen korkeus ja katon jyrkkyys vaikuttavat suoraan työtunteihin. Katteen alla voi myös olla purettavaa, esimerkiksi kattorakenteet ja eristeet voidaan joutua uusimaan, jolloin vanhojen purkaminen vie oman aikansa jo purkuvaiheessa. Osin nämä purut voidaan kuitenkin suorittaa asbestipurun jälkeen, sillä tyypillisesti sitä on vain katon uloimmassa kerroksessa eli vesikatteessa.

Työmäärää kasvattavat asbestia sisältävien, vanhojen rakennusmateriaalien käsittely ja hävittäminen. Kaikki on suojapakattava ja työ vaatii paljon erikoisosaamista, sillä siinä on paljon huomioon otettavaa. Vaikka asbestipurkajien työ ei aina sen kalliimpaa olisi, kuin muidenkaan kattotyöntekijöiden, vievät suojaukset, jätteiden käsittelytarpeet ja loppusiivous aina enemmän aikaa, koska kaikki on hoidettava tietyn kaavan mukaan. Toisaalta, tälle menettelylle ei juuri ole vaihtoehtoja. Piittaamattomuus asbestipurkulaista ja määräyksistä voi johtaa vaikeuksiin viranomaisten kanssa sekä aiheuttaa vakavia terveysriskejä työntekijöille, mutta myös rakennuksen asukkaille ja lähiympäristölle. Työtä ei siis kannata yrittää teettää tavallisena kattoremonttina, vaikka joku tekijä voisikin löytyä, voivat seuraukset kuitenkin olla monin verroin kalliimmat.

Kun mineriittikatto on purettu, perustuu uuden katon rakentamisen hinta perinteisiin tekijöihin, joita ovat muun muassa valittu katemateriaali, katon pinta-ala, uuden katon muoto. Kattotöissä, niin purussa, rakentamisessa kuin huolloissakin työn määrään vaikuttaa katon jyrkkyys, lappeiden määrä, läpivientien määrä ja muut yksityiskohdat. Tässä vaiheessa se asbestipurkuvaihe on jo suoritettu ja kaikki rullaa eteenpäin ihan tavallisen kattosaneerauksen kaavalla. Tarpeen vaatiessa rakennamme uudet kattorakenteet, jos vanhoja on purettu pois vikojen tai lahovaurioiden vuoksi. Tai jos katon mallia halutaan muuttaa. Sitten asennamme eristeet, aluskatteen ja uuden vesikatteen toiveidesi mukaan. Katon valmistumisen jälkeen se viimeistellään sadevesijärjestelmän ja kattotuotteiden asennuksilla, jotka omilta osin vaikuttavat työn loppuhintaan. Tietysti saat samalla kertaa toiveidesi mukaiset lisäasennuksetkin, meiltä onnistuvat vaikkapa aurinkopaneelit ja pieneläinesteet. Mikäli katolla on savupiippu, voimme katon ylläpuolelle näkyviä osia kunnostaa sekä tietysti pellittää piipun ja asentaa piipunhatut ja muut tarvittavat suojat.

Meillä tarjouksen hintaan sisältyy kuitenkin kaikki tarvittava. Saat aina muun muassa sovitut tarvikkeet, kattotuotteet ja muut tarvikkeet kauttamme, samoin tarvittavat työkalut ja mahdolliset työkoneetkin. Et joudu tekemään hankintoja tai vuokraamaan välineitä itse. Urakan loputtua siivoamme työmaan ja hävitämme rakennusjätteetkin. Palvelumme sisältää siis aivan kaiken, mitä katon kunnostus vaatii. Kun olemme huomioineet työhön vaikuttavat muuttujat kattavasti sekä hankimme materiaalit suoraan valmistajilta järkevään hintaan, asiakkaamme on helppo nähdä urakan kokonaiskustannukset. Yllätyskuluja pääsee harvemmin syntymään.

Mineriittikaton mahdolliset huollot

Mineriittikaton voi joissain tapauksissa huoltaa. Juuri minkään tasoinen korjaaminen ei kuitenkaan ole mahdollista, vaan katto on laajempien korjausten tullessa ajankohtaiseksi aina uusittava kokonaisuudessaan. Asbestikattojen iät alkavat muutenkin olemaan jo siinä rajoilla, kannattaisiko niitä enää muutenkaan korjata. Useimmissa tapauksissa uusia korjaustarpeita todennäköisesti syntyisi pian uudestaan ja katto on jo siinä kunnossa, että se vaatisi jatkuvaa huoltoa, mikä tarkoittaa myös jatkuvaa rahanmenoa. Tämähän ei millään muullakaan katteella ole pidemmän päälle enää järkevää toimintaa, vaan katto kannattaa saneerauttaa kuntoon. Kertakustannus vois olla suurempi, mutta katto on taas toimintavarma eikä sen jatkuvaan korjaamiseen kulu rahaa, lopulta katon uusiminen maksaa itsensä kuitenkin takaisin.

Mineriittikatolle voidaan tehdä joitain perushuoltoja ilman erikoistoimia, eli täyttä ympäristön suojausta ja viranomaisilmoituksia. Näitä ovat muun muassa rännien ja katon puhdistus lehdistä, neulasista ja muista roskista. Rännien kiinnitykset ja vastaavat yksityiskohdat voidaan myös tarkistaa ja laittaa kuntoon, tähän lukeutuvat myös kattotuotteiden kiinnitysten tarkistukset ja kiinnitykset. Kaikki asbestipitoisten kattojen pesut taas vaativat tarkat toimenpiteet, ettei asbestia pääse luontoon ja vesi pitää suodattaa. Rikkinäiset mineriittitiilet voidaan ammattilaisen toimesta vaihtaa uusiin, vaikka kattoa vastaavia tuotteita ei enää olekaan saatavilla ja se voi vaikuttaa luonnollisesti katon ulkonäköön. Katto voidaan käsitellä sammaleenpoistoaineella ja uudelleen pinnoittaa. Eli osa mineriittikaton huolloista on hyvin samantyyppistä, kuin tiilikatonkin huolto.

Katosta riippumatta on tärkeää huolehtia sen kunnosta. Toisinaan mineriittikatto jää hoitamatta, koska tieto sen mahdollisesta asbestipitoisuudesta aiheuttaa epätietoisuutta. Pelätään muun muassa korkeita kuluja ja pitkiä remonttitöitä sekä sitä, että katto vääjäämättä vaihdetaan uuteen omistajalta kysymättä, jolloin kulut ja työmaa tietysti ovat sen mukaiset. Jossain vaiheessahan se katto on kuitenkin kunnostettava perinpohjaisemmin, jos rakennus aiotaan pitää käyttökelpoisena. Työn pitkittäminen liian pitkälle voi aiheuttaa vielä suuremmat kulut ja työmaan, jos katto on vaikkapa ehtinyt jo vuotaa ja yläpohjassa on edessä laaja kosteusvaurioiden saneeraus.

On kuitenkin hyvä tietää katon kunto, sillä se auttaa ennakoimaan suurempienkin kattotöiden lähestymistä. Vanha mineriittikattokin hyötyy huolloista, kuten puhdistuksesta, sillä se kerää hyvin helposti ikääntyessään sammalta, kate voi myös muuttua huokoiseksi ja pikkuhiljaa hajota aiheuttaen vuotoja. Katto voi saada vielä hyviä käyttövuosia, kun se pinnoitetaan. Olettaen tietysti, ettei se ole päässyt liian huonoon kuntoon katon kunnostusta lykätessä. Vanhakin katto saadaan pidettyä vedenpitävänä ja rakennusta suojaamassa, joten vaikka katon vaihto lähestyisi, ei kannata jättää vanhaa kattoa tippumaan niskaan.