Tiilikattoremontti – Uusi upea katto jopa eliniäksi
Tiilikattoremontti vaatii vakaata ammattitaitoa, sillä hyvin tehty tiilikatto kestää jopa huikean 70 vuotta. Taitamaton tai epähuolellinen katonrakentaja puolestaan aiheuttaa kalliinpuoleisen katastrofin, johon me emme toivo kenenkään joutuvan. Remontoimme kaikki tiilikatot pitkällä kokemuksella. Uusimme tiilikatot rivitaloissa, kesämökeillä, omakotitaloissa ja vaikka piharakennuksissa tai autotalleissa. Tiilikate on tavallisin asuinrakennuksissa, mutta sillä saadaan helposti toteutettua pitkäikäinen ja näyttävä katto yhtenäisellä ilmeellä vaikka koko pihapiirin rakennuksiin.
Kattokorjauspalvelussa jokainen kattoremontti suunnitellaan sekä suoritetaan rakennuskohtaisesti. Tiilikattoremontti tehdään siis juuri sinun kattosi tarpeiden mukaisessa mittakaavassa. Kattoremontin suunnittelu muodostuu kattotarkastuskäynnillä havaituista asioista ja asiakkaalta saaduista tiedoista sekä hänen toiveistaan. Me paneudumme tiilikattoremontin suunnitteluun jo tarjousvaiheessa, jolloin voimme antaa sinulle mahdollisimman osuvan hinta-arvion. Näin voimme myös alusta saakka varmistaa sen, että sinun toiveesi täyttyvät ja katosta varmasti korjataan kaikki, mikä on tarpeen korjata.
Meillä kattokorjaukset perustuvat aina kunkin katon korjaustarpeisiin, emme halua tehdä turhaa työtä tai suurennella työmäärää saadaksemme suuremman urakan. Se ei ole kovin kestävä tapa toimia asiakaspalvelun tai edes ympäristön kannalta. Joten korjaamme kaiken mitä täytyy korjaa, jotta kattosi palvelee sinua jälleen ihanteellisesti. Mutta emme myöskään jätä korjaamatta työläitä kohtia tai oio mutkia siellä missä työtä on tehtävä. Mielestämme on parasta luoda pitkiä yhteistyökumppanuuksia ja käydä huoltamassa kattoasi jatkossakin.
Kattoremontin räätälöintiin kuuluu se, että samassa yhteydessä voimme asentaa uusia kattotuotteita, kuten katon turvatuotteista vaikkapa lumiesteet, kattosillat ja palotikkaat. Tai sadevesijärjestelmään kuuluvat vesikourut ja syöksyputket. Toisaalta, kun tiilikattoremontti on käsillä, niin vapaavalintaisempiakin asennettavia katolle löytyy. Saat meiltä samalla kertaa asennukset myös aurinkopaneeleihin, kattokupuihin ja kattoluukkuihin. Asennamme pieneläinesteet kaikkiin tarvittaviin kohtiin katon rakenteissa ja estämme kätevästi oravien, lintujen ja muiden eläinten tekoset rakenteissa ja eristeissä.
Tarpeen vaatiessa pellitämme piipun ja lisäämme energiatehokkuutta yläpohjan lisäeristyksellä. Jos katon lämpövuodot ovat vaivanneet, voimme jäljittää ja laittaa kuntoon nekin katollasi. Jos vesi on tehnyt tuhoja yläpohjassa, vaihdamme villat ja uusimme lahovaurioiset puuosat. Kattoremontti toteutetaan avaimet käteen -palveluna ja takuutyönä. Eli täysi palvelu ja kaikki yhdestä paikasta kerralla alkukartoituksesta loppusiivoukseen. Kaikki tekemämme työ on takuutyötä. Koska tiedämme että työhön panostetaan ja jälki on hyvää, meidän on helppoa antaa hyvä takuu siihen päälle.
Kattoremontti alkaa kattotarkastuksella, jonka kattoammattilaisemme käy tekemässä. Katon tarkistaminen on rutiinitoimenpide, oli meiltä tilattu tiilikattoremontti tai mikä tahansa muu katon korjaus- tai ylläpitotyö. Tarkistus kuuluu kaikkien kattotöiden hintaan ja siinä käydään automaattisesti läpi vesikate, aluskate, kattotuotteet ja läpiviennit sekä tietysti sadevesijärjestelmä. Aina kun mahdollista, tutkimme myös yläpohjan piittaamatta siitä, että sinne kipuaminen on usein aika haastavaa. Siellä on kätevä tarkistaa mahdolliset merkit katon vuodoista, mutta myös eristeiden ja katon alapuolisten rakenteiden kunto. Jos löydämme korjausta vaativia puutteita tai vikoja, esitämme sinulle niiden korjausehdotuksen tarjouksemme kanssa. Jos tiilikattoremontti tai muu kattotyö vaatii rahaa, voit hakea kauttamme rahoitusta. Töiden jälkeen voit hakea myös kotitalousvähennystä meillä teetetyistä hommista, se on mahdollista tehdä omassa henkilöverotuksessa seuraavan veroilmoituksen ilmoitusosiossa.
Kumpi sopisi katollesi, savitiili vai betonitiili?
Tiilikatteissa on saatavilla kaksi loistavaa vaihtoehtoa, jotka sopivat hyvin monien eri kattojen tarpeisiin ja ilmeisiin. Betonitiili on yleistynyt ja ajanut suosiossa perinteisen savitiilen ohi. Tiilikatteita on markkinoilla jonkin verran, eli vaihtoehtoja löytyy erilaisiin makuihin ja rakennuksiin. Yksi tiilikaton määräävä ominaisuus on kuitenkin se, että tiilikate vaatii kohtalaisen jyrkän kattomuodon suojatakseen rakennusta riittävästi. Tiilikate kootaan melko pienen alan kerrallaan peittäviä kattotiiliä katolle latomalla, käytännössä sinne jääkin aina hieman aukkoja ja tiilikatto vaatiikin aisaparikseen hyvän aluskatteen. Yhdessä tiilikate ja aluskate muodostavat hyvin toimivan ja luotettavan katon riippumatta siitä, onko katolla betoni- vai savitiili.
Savitiili on perinteinen, todella kestävä ja näyttävä tiili. Hankintahinnaltaan se on kuitenkin hieman arvokas verrattuna betonitiileen tai oikeastaan lähes mihin tahansa muuhunkin katteeseen. Usein savitiilikaton pitkä ikä kuitenkin tasoittaa hankintahintaa suhteessa muihin katteisiin. Savesta valmistetut savikattotiilet poltetaan yli tuhannessa asteessa saavuttamiseksi. Myös savikattotiilet voidaan pintakäsitellä, jolloin saadaan eriasteista kiiltoa ja väriä tiilenpintaa. Pinnoitettuja tiiliä kutsutaan myös lasitetuiksi tiiliksi. Savitiilikatto voi kestää yli sata vuotta, tietysti tällainen ikä vaatii, että katto on ensinnäkin tehty hyvin mutta toisaalta myös huollettu hyvin.
Nykyaikana lähes aina taloon asennetaan betonitiili. Se on edullisempi hankkia ja on monin tavoin modernimpi kattotiili, sen avulla rakennukseen saadaan ihan oma ilmeensä. Hyvin tehty betonitiilikatto voi hyvällä ja säntillisellä huollolla kestää 70 vuotta, keskimääräinen käyttöikä on 50 vuoden paikkeilla eli se pesee monien muiden katevaihtoehtojen käyttöiät. Betonikattotiilet valmistetaan hiekasta, sementistä, vedestä ja väripigmenteistä ja karkaistaan noin 50-60 asteessa. Lopuksi tiilet pintakäsitellään maalilla.
Kattokorjauspalvelu asentaa ja huoltaa sekä savitiili- että betonitiilikattoja. Ellet osaa päättää, kumpi kate sinun katollesi sopisi parhaiten niin voimme varmasti auttaa. Molemmat näistä katteista vaativat sen melko jyrkän kattomuodon ja aluskatteen, mutta painavina katteina ne vaativat myös hyvin tehdyt ja tukevat kattorakenteet. Näillä taataan katolle pitkä käyttöikä, joten katon rakentamiseen kannattaa panostaa. Kun teetät työn meillä ammattilaisilla, saat takuulla hyvän katon ja vastinetta rahoillesi. Asennamme myös lumiesteet sekä katto- ja lapetikkaat, jotta jyrkällä katolla olisi hyvä työskennellä, eikä lumi aiheuta vaaroja. Tulemme tietysti myös tarvittaessa lumenpudotustöihin ja jäitä sulattelemaan, jos kohdalle osuu sellainen talvi, että näille on tarvetta. Tällaisten asioiden avulla saat pidettyä kattosi ihanteellisessa kunnossa pitkään. Kaikki tiilikattoremontit, katteenvaihdot, mutta myös katon kunnossapitotyö on saatavilla nyt yhdestä paikasta, Kattokorjauspalvelusta.
Ostohetkellä hintavahko tiilikatto maksaa itsensä takaisin
Monet empivät tiilikaton hankkimista juurikin sen hinnan vuoksi. Tiilikatto kuitenkin palkitsee valitsijansa tyylikkäällä, hiljaisella ja pitkäikäisellä katolla. Tiilikaton hinta koostuu katteen koosta, eli tiilien menekistä sekä tietysti valitusta kattotiilestä, niidenkin hankintahinnat vaihtelevat jonkin verran. Tiilikatolle on saatavilla varsinaisten katetiilien ohessa myös erilaisia erikoistiiliä, joiden avulla voidaan rakentaa tukeva ja kattava pääty, reunustaa läpiviennit ja monet muut kohdat katossa. Talon korkeudella ja katon jyrkkyydellä on oma merkityksensä työn nopeuteen ja siihen, tarvitaanko muuta välineistöä, kuten rakennustelineitä tai henkilönostimia työn mahdollistamiseksi. Muita tiilikaton hintaan vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa katon läpivientien määrä. Eli esimerkiksi erilaisten savupiippujen, ilmastointiputkien ja vastaavien kattorakenteita läpäisevien tekniikoiden määrä. Läpivientien rakentamiseen menee aina oma aikansa ja mitä enemmän niitä on, sitä enemmän varaamme katon tekemiseen aikaa. Paneudumme aina huolella läpivientien rakentamiseen ja kunnossapitoon, sillä niissä piilee katolla kuin katolla vuotoriski jopa sitä itse katetta yleisemmin.
Kattotuotteiden määrä ja laatu vaikuttavat kaikkien kattojen hintoihin. Ainakin lakisääteiset turvatuotteet katolle on asennettava, eli kulkusillat, turvatikkaat ja usein myös lumiesteet kuuluvat näihin. Loivempi tiilikatto voi selvitä ilman lumiesteitä, mutta arvioimme tietysti tilanteen kattokohtaisesti, tiilikin on melko liukas jäätyessään ja tyypillisesti kattomuoto on kuitenkin suhteellisen jyrkkä, joten lumiesteet useimmiten tarvitaan. Meillä on kuitenkin tapana arvioida katon tarpeet yksilökohtaisesti. Silloin kun katolla jo turvatuotteita on, kartoitamme olemassa olevien tuotteiden riittävyyden ja kunnon. Aina ei tarvita uusia vaan vanhat voidaan asentaa takaisin katolle korjauksen jälkeen, jos ne vain ovat kunnossa. Sama pätee sadevesijärjestelmään. Tällaiset yksityiskohdat vaikuttavat aina katon hinnan muodostumiseen, mutta huolellisesti suunniteltuina ja hyvin tehtyinä ne antavat katon omistajalle turvaa ja huolettomia käyttövuosia.
Meillä on tapana katon kuntoa arvioidessamme käydä läpi katon alapuolisten rakenteiden kunto. Painavan tiilikaton alla kaiken tulisi olla lähtökohtaisesti kunnossa ennen katteen asentamista. Jos tiilikattoremontti koskee koko katteen vaihtoa, on erityisen hyvä hetki käydä läpi kaikki rakenteet ja kerrokset katossa samalla kertaa. Yläpohjan puurakenteet, eristeet ja katon tuulettuvuus on hoidettava kuntoon, jotta uuden katteen asennuksesta saadaan kaikki hyöty irti. Kaikki katot eivät kuitenkaan vaadi puurakenteiden kunnostusta tai eristeiden vaihtoa, aika usein aluskate ja vesikate uusitaan samalla kertaa mutta ei aina. Katon korjaaminen on siis hyvin yksilökohtainen operaation, koska me emme myy valmiita pakettiratkaisuja vaan kunnostamme kultakin katolta vain sen, mikä siellä on kunnostettavana.
Katon tarkkaa hintaa ei siis voi sanoa, ennen kuin kohde on käyty katsastamassa. Kattoremontti aloitetaankin aina tarkastuskäynnillä. Samalla kuuntelemme asiakkaan toiveet sekä tarpeet uuden katon suhteen. Hintamme pitää sisällään täydellisen avaimet käteen -palvelun suunnittelusta toteutukseen ja loppusiivoukseen. Hintaamme kuuluvat aina asiantuntevat kattoasentajat ja vaikkapa se kirvesmies, jos hänen osaamistaan sinun katollasi tarvitaan. Teemme aina töiden aluksi ympäristön riittävän suojauksen, jotta katon purkutyö ei sotke pihaasi. Tuomme mukanamme mahdolliset työskentelytelineet, henkilönostimet tai muut tarvittavat työkoneet ja työkalut. Sinun ei tarvitse järjestää yhtään mitään, ei edes roskalavaa pihallesi töiden aloitusta varten. Hoidamme aina purku- ja rakennusjätteen poiskuljetuksen ja asianmukaisen hävityksen sekä loppusiivouksen ja kattavan lopputarkastuksen. Sitten se on avaimet käteen ja ole hyvä, kattosi on valmis!
Huollamme ja korjaamme ensiluokkaisella osaamisella
Kuin olemme remontoineet uuden tiilikattosi, saat samalla tinkimättömällä otteella myös kaikki tiilikattosi huoltotyöt. Tiilikatolle tehtävä tärkein huoltotyö on, muiden kattojen tapaan, itse katon puhdistus ja samalla vesikourujen puhdistus. Katoltahan se roska usein sinne vesikouruihin päätyy tukkeeksi, joten on hyvä huolehtia sekä katosta että vesikouruista yhdellä kertaa. Kaikenlainen bioroska on mainio kasvualusta sammaleelle, joka onkin tiilikaton pahin vihollinen. Sammal pyrkii upottamaan juurensa tiileen ja se murentaa tiiltä tehokkaasti. Sammal avaa tietä myös vedelle, joka erityisesti jäätymisen ja sulamisen vuorotellessa hajottaa tiiltä voimalla. Tämän vuoksi tiilikaton puhtaanapito on ensiarvoisen tärkeää ylläpitotyötä, varsinkin syksyisin katolla on yleensä roskaa, jota ei kannata jättää sinne talveksi muhimaan sillä se tukkii sadevesijärjestelmän ja voi aiheuttaa hyvin monenlaisia vaivoja. Meiltä kyllä saat sittenkin kaikki tiilikaton lumenpudotukset ja jäänsulatukset, jos pääsee käymään niin että lumi pakkautuu katolle tai ne kourut tukkeutuvat ja vesi jää sinne, kunnes pakkanen pamauttaa kaiken umpijäähän.
Pintasammal lähtee kyllä näppärästi harjalla ja pesulla. Jos juuret ovat jo ottaneet vakavammin jalansijaa, teemme katolle tehokkaan mutta hellävaraisen sammaleentuhokäsittelyn. Käsittelyaine on ekologista, ja sen voi levityksen jälkeen jättää katolle, huuhdella myöhemmin pois tai antaa sateen tehdä työn puolestamme. Aine ei ole vaarallista ihmisille tai luonnolle. Jos tiilikatto myöhemmin kaipaa pinnoitusta, on tämä sammaleenpoistokäsittely hyvä pohjustus pinnoitteelle, joka palauttaa tiilelle sen kovan ja sammalta sekä vettä hylkivän pinnan.
Säännölliseen tiilikaton huoltoon kuulu myös kattotiilien kunnon tarkistus ja tarvittaessa rikkinäisten tiilien vaihto. Se vastaakin tiilikatolla toimenpiteenä katon paikkausta. Katon tarkistukseen kuuluu aina läpivientien, saumausten ja jiirien tarkastukset ja tiivistykset. Hyvällä rutiinilla käymme läpi myös kattotuotteiden, kuten kattosiltojen, lumiesteiden, palotikkaiden kiinnitykset ja toimivuudet. Remontoidun tiilikaton kunto säilyy parempana pidempään, kun siitä pidetään huolta. Kun puhutaan katteiden käyttöiästä, niin ne ihanteelliset käyttöiät saavutetaan ja ylitetään yleensä vain sillä, että katosta pidetään hyvää huolta. Kun on panostanut rahaa uuteen kattoon, on hyvä muistaa myös se, että useimpien katevalmistajien tuotteilleen myöntämät tuotetakuut pysyvät voimassa, kun katosta huolehditaan normaalisti. Jos huolto laiminlyödään ja katto jollain tapaa menee pilalle, ei katevalmistaja yleensä sitten laske vikaa tuotteensa vaan sen huonon hoidon syyksi.
Säännöllisten katon tarkistusten, joita meiltä saakin joka kerta kun nousemme katolle jotain tilaamasi työtä kuten rännien puhdistusta suorittamaan, auttaa sinua pysymään selvillä katon kunnosta. Se auttaa sinua ennakoimaan suurempien kunnostustöiden lähestymistä mutta myös ennaltaehkäisemään pienempien ongelmien laajenemista. Esimerkiksi pienet vuodot huomataan ajoissa ja saadaan hoidettua pois päiväjärjestyksestä ennen vesivahinkoja ja isoa korjaustarpeita.