Tiilikaton pinnoitus suojaa ja siistii katteen

Tiilakaton pinnoitus on hyvä tapa sekä siistiä että suojata kate uudestaan, kun sillä alkaa olla jo käyttövuosia takanaan. Tiili on ehjänä kestävä ja kaunis kattomateriaali. Vahvuudestaan huolimatta se on kuitenkin myös huokoinen materiaali, kuten erilaisille tiilille luonteenomaista onkin. Kattotiili pinnoitetaan valmistusvaiheessa, sen pinta on siis lähtökohtaisesti vettähylkivä ja tiivis, vaikka tiili sisältä onkin huokoisempi. Pinnoite kuitenkin kuluu vuosien saatossa vähän kerallaan. Esimerkiksi lumikuormat, UV-säteily, sade ja moni muu tekijä kuluttaa tiilikatteen pinnoitetta hitaasti mutta varmasti. Kaikki materiaalit kuluvat, joten se ei ole sinänsä mitenkään erikoista vaan ennemminkin tavallista. Tiili kestää kuitenkin hyvin vertailua muihin katteisiin, jos mietitään sitä, kuinka nopeasti mikäkin kate kuluu pinnoitusvaiheeseen tai jopa katteenvaihtoon.

Pinnoituksen menetettyään tiili menettää samalla vettä hylkivän suojansa ja vesi pääsee tunkeutumaan tiilen huokoiseen rakenteeseen. Sama huokoinen rakenne mahdollistaa myös sammaleen juurien tunkeutumisen katteeseen. Vesi ja sammal kiihdyttävät toistensa tekemää tuhoa mahdollistamalla yhä isomman vesi- ja juurimäärän katteessa. Sammal ja jäkälä syövät tiilen mineraaleja kasvaessaan, ne ovat vaatimattomia kasvustoja ja juuri tämän vuoksi ne pystyvätkin valtaamaan alaa niin kivien kuin tiilikattojenkin pinnoilla. Kasvustot kuitenkin haurastuttavat tiiltä lisää hyödyntäessään sen mineraaleja ja näin syntyy tiiltä tehokkaasti tuhoava kiertokulku. Talvella tiilen sisällä oleva vesi jäätyy ja jäätyessään laajenee, joka vielä entisestään kiihdyttää tiilen rapautumista.

Meillä ammattilaisilla on kuitenkin tiilikaton ongelmiin tehokkaita ratkaisukeinoja. Katon säännöllinen puhtaanapito edesauttaa tiilikatteen pinnan säilymistä ehjänä ja vettä hylkivänä. Voimme puhdistaa katon monin eri tavoin, eri ikävaiheissa onkin omia puhdistustarpeitaan. Alkupäässä puhdistamme katetta irtoroskasta ja pesemme kattoa vedellä. Myöhemmin voi alkaa ilmetä tarvetta myös tehokkaammille pesuille, joissa käytämme pesuainetta ja sammaleentuhokäsittelyä sekä suoja-ainetta. Tiilikatto olisi suositeltavaa pinnoittaa 30 vuoden päästä katon asennuksesta. Tiilien pinnoitus lisää tiilen käyttöikää aina 70 vuoteen asti. Se onkin merkittävästi katon käyttöikää kasvattava huoltotoimi. Saat meiltä tasokkaat pinnoitustyöt varmalla osaamisella ja markkinoiden laadukkaimmilla tuotteilla. Käsittelymme jälkeen tiilikatto on jälleen vesitiivis ja valmis kestämään niin UV-säteilyä kuin ilmansaasteitakin. Samalla suojaamme tiilen sammaloitumista vastaan.

Tiilikaton pinnoitus lähtee meillä aina käyntiin katon kuntokartoituksella, mikäli katolta löytyy vikoja, kuten rikkinäisiä kattotiiliä tai hajonneita läpivientien tiivisteitä niin keskustelle asiasta kanssasi. Kaikkein mieluiten korjaamme katon viat ennen pinnoitteen levittämistä. Katto on syytä myös puhdistaa ennen pinnoitusta huolellisesti, tiilikaton tapauksessa puhdistus usein pitää sisällään sammaleenpoistot. Näin katon pinnoitus saa parhaan mahdollisen pohjan ja saat siitä mahdollisimman paljon hyötyä katollesi. Katon tarkistushan meillä kuuluukin kaikkiin kattotöihin, joita tilaat meidät tekemään. Oli kyseessä sitten puhdistus tai korjaus niin tutkimme katon kunnon aina katolle kiivetessämme. Jos katolta löytyy huomautettavaa, keskustelemme kanssasi mahdollisista korjaustöistä ja jätämme samalla tarjouksemme niiden hoitamisesta. Mikäli tarvitset rahoitusta, sitä on mahdollista hakea kotisivujemme kautta. Muista myös kotitalousvähennys, jota voi meillä teetetyistä kattotöistä hakea omassa henkilöverotuksessa.

Tiilikaton pinnoituksen hinta riippuu katon neliöistä ja kunnosta

Tiilikaton pinnoituksen hinta riippuu muutamista tekijöistä. Luonnollisesti katon koko vaikuttaa, mutta myös katon kunnolla ja rakennuksen lähiympäristöllä on oma merkityksensä työn hinnan muodostumiseen. Koska meillä katto tarkastetaan ja korjataan ennen tiilien pinnoitusta, on katon nykyinen kunto suuri tekijä pinnoituksen hintaan. Risaista ja kärsinyttä kattoa ei kannata pinnoittaa ilman mitään esivalmisteluita, jos halutaan saada tasainen ja kestävä lopputulos aikaan. Eli rahoille paras vastine.

Siksi me tarkistamme katon läpikotaisin ja pyrimme sopimaan kattavista korjauksista kanssasi. Erityisesti tutkimme läpiviennit, jiirit ja muut katon saumaukset sekä tiivistämme ne. Erilaiset yksityiskohdat ovatkin tyypillisimpiä kattovuotojen aiheuttajia, joten niiden tarkistaminen ja kunnostaminen kannattaa aina. Vaihdamme rikkinäiset tiilet ja katsastamme kaikin puolin että katto on kunnossa aluskatetta myöten. Tiilikatehan ei yksistään ihan täyttä suojaa anna, aluskate onkin erittäin tärkeä osa tiilikattoa, kun kumpikin on kunnossa, katto toimii ihanteellisesti ja antaa hyvän suojan rakennukselle.

Katon koko määrittää kattoon käytettävien aineiden menekin, eli pesuaineen, sammaleentuhokäsittelyn sekä pinnoitusaineen menekki voidaan laskea katon neliömäärän mukaan melko tehokkaasti. Mutta katon koko vaikuttaa tietysti myös työtunteihin. Työn sujuvuuteen vaikuttaa myös se, kuinka hyvin rakennuksen ympäristössä pystytään liikkumaan ja kuinka jyrkkä katto on. Vaikeakulkuinen paikka ja hyvin jyrkkä katto hidastavat työn etenemistä ja voivat vaatia muun muassa henkilönostimien käyttöä.

Näiden muuttujien vuoksi on vaikea suoraan sanoa katon pinnoituksen hintaa tutustumatta kohteeseen. Kun pyydät meiltä tarjouksen, laskemme sinulle hinnan ammattilaisen laatutyöstä ja ensiluokkaisesta sekä pitkäikäisestä pinnoitustuloksesta. Meillä hintaan kuuluukin sitten aivan kaikki.

Katon vedenpitävyyden tarkistamisesta pesuun ja sammaleentuhokäsittelyyn

Katon pinnoitus etenee tyypillisesti niin että työ aloitetaan katon puhdistuksesta. Erityisesti kaikki irtoroska siivotaan ensimmäisenä katolta ja sadevesijärjestelmästä, jolloin katon tarkistaminen on helppoa. Roskat täytyy joka tapauksessa poistaa ennen pinnoitetta, joten siitä on helppo lähteä liikkeelle. Samalla tarkistetaan, löytyykö katolta rikkinäisiä tiiliä, vaihdamme ne ehjiin, sillä pinnoitteen alle ei kannata jättää rikkinäisiä tiiliä. Tai muitakaan vikoja. Siksi me tarkistamme myös kaikki katon läpiviennit, saumat sekä aluskatteen. Kun katon vedenpitävyys on varmistettu ja viat korjattu päästään etenemään seuraaviin työvaiheisiin.

Vuorossa on seuraavaksi katon pesu. Yleensä suoritamme tiilikaton pesun vedellä ja harjaamalla. Harjapesussa huolehdimme siitä, ettei kate vahingoitu liian kovasta harjasta tai hankauksesta. Mikäli katolla on ollut sammalta, käsittelemme katon pesun jälkeen tarvittaessa vielä sammaleentuhoaineella. Jätämme käsittelyn vaikuttamaan katolle, jotta aine tunkeutuu tiiliin tuhoten sammaleen juuret pintaa syvemmältä. Pinnoitus tapahtuu tässä tapauksessa useampivaiheisena prosessina, mutta se kannattaa, sillä katto saamme tehokkaasti hyvään kuntoon, kun jaksamme hieman nähdä vain vaivaa sen eteen. Joissain työvaiheissa aika tekee työtä puolestamme, joten nopeus ei aina ratkaise lopputulosta.

Kun sammaleentuhokäsittely on valmis, eli aine on ehtinyt vaikuttaa ja sammal saatu katolta tuhottua täysin voimme jatkaa työtä. Tämän jälkeen voimme siis pinnoittaa tiilikaton ja saattaa työn loppuun. Pinnoitustyössäkin on useita työvaiheita ja katon kuntoon on syytä kiinnittää huomioita töitä suunnitellessa. On valittava oikeat aineet ja työvälineet, jotta katto saadaan kuntoon ilman turhia riskejä.

Tiilikaton pinnoitusvaihtoehdot

Tiilikaton pinnoitus perinteisesti merkitsee melko saman tyyppistä käsittelyä, kuin peltikatolla tehtävä maalaus. Tiilikatteelle siis on omia maalipinnoitteitaan, jotka suojaavat katetta sammaleelta, jäkälältä ja leväkasvustoilta ja palauttaa sekä katteen tasaisen värin, että vettähylkivän, tiiviin pinnan. Niiden avulla katto saadaan sekä kestäväksi että siistin näköiseksi aika yksinkertaisella menetelmällä. Levitämme aineen tiilikatolle maalin tavoin, kun se vain on ensin kunnostettu ja tarvittavat sammaleentuhotoimenpiteet on suoritettu. Markkinoilta löytyy useita korkealaatuisia ja pitkälle tuotekehiteltyjä maalituotteita tiilikatteille. Keskustelemme niistä mielellämme kanssasi.

Tiilikatoille on kuitenkin olemassa muitakin mahdollisia pintakäsittelykeinoja, kuin perinteinen pinnoitus. Tiilikatto voidaan pinnoittaa värittömällä suoja-aineella, joka suojaa kattoa tehokkaasti kaikelta mahdolliselta lialta ja kasvustolta mutta ei merkittävissä määrin muuta katon ulkonäköä. Joitain tällaisia pinnoitteita voidaan käyttää myös julkisivuihin. Lisäksi markkinoilta löytyy myös elastisia pinnoitteita ja monia muita nykyaikaisia menetelmiä. Eri pinnoitusaineiden teho vaihtelee muutamista vuosista muutamaan kymmeneen vuoteen.

Ammattilaisina olemme perehtyneet huolellisesti erilaisiin kattojen pinnoitteisiin ja niiden erityisominaisuuksiin. Voitkin hyödyntää osaamistamme ja aihepiirin tuntemustamme huollattaessasi kattoasi meillä, yksin voi olla vaikeaa selvittää, mitä tuotteita käyttää ja kuinka niitä käytetään, jotta ne antavat suojaa katolle eikä investointi valu hukkaan. Me osaamme tehdä riittävät pohjatyöt, valita juuri sinun katollesi parhaat tuotteet ja levittää ne katolle oikein. Täyteen palveluumme tiilikaton pinnoituksessa kuuluu kaikki katon tarkistuksesta ja tarvittavista huolloista sen puhdistukseen ja pinnoitukseen. Hankimme tarvittavat aineet ja tuomme osaavan työvoiman lisäksi kaikki tarvittavat välineet. Helpompaa ja varmempaa tiilikaton pinnoitusta on vaikea löytää!

Pinnoitettu tiilikattokin kaipaa perushuoltoa pysyäkseen hyvänä

Sitten kun tiilen suoja on palautettu pinnoitteen myötä, onkin hyvä taas palata perusasioiden ääreen. Eli jatkamaan hyvää huoltoa ja peruskunnossapitoa. Uusittu, huollettu ja pinnoitettu kattokin tarvitsee ylläpitoa ja tarkistamista. Voisikin ajatella niin että kun kattoon on juuri pistetty rahaa ja sen kunnostamisen eteen on nähty vaivaa, paras tapa huolehtia sijoituksesta on huolehtia katosta hyvin. Se auttaa pitkittämään katon käyttöikää, havaitsemaan katon vaurioita ja vikoja ajoissa niin, että korjaukset saadaan suoritettua ongelmien ollessa vielä pieniä. Näin voit säästää myös rahaa.

Kattokorjauspalvelu tarjoaa täyden palvelun periaatteella kaikki kattotyöt. Meiltä saat kaikki kattosi puhdistukset kuten katon harjauksen pesulla sekä kausipuhdistukset lehdistä ja muusta roskasta. Rännien puhdistus kuuluu aina katon puhdistukseen, samalla hoidamme kiinnitysten ja kaadon tarkistukset ja kunnostuksetkin. Sadevesijärjestelmä ja ehjä vesikate-aluskateyhdistelmä toimivatkin vettä rakennuksen katolta poistavana, saumattomana kokonaisuutena, jota tulisikin ajatella kokonaisvaltaisesti. Yksi osa vaikuttaa kaikkiin ja kaikki vaikuttavat katon toimintaan.

Tekemiimme katon tarkistuksiin ja huoltoihin kuuluu aina erilaisten läpivientien, saumausten ja jiirien tarkastukset ja tiivistykset. Näillä yksityiskohdilla on iso merkitys talon toiminnassa ja rakenteissa, mutta katolla ne ovat suurimpia vuotoriskien aiheuttajia, joten niiden kunnosta tulisi aina jaksaa huolehtia. Sen vuoksi ne kuuluvatkin meillä aina katon tarkistusrutiineihin ja niitä kunnostamme mielellämme muun muassa katon puhdistusten yhteydessä. Kun katolla kiivetään, käymme läpi kattotuotteiden kiinnitysten ja toimivuuden tarkistuksen. Turvatuotteita ovat muun muassa jyrkillä tiilikatoilla tyypilliset lumiesteet, kattosillat, lapetikkaat ja kattotikkaat. On tärkeää pitää huoli niiden kunnosta ja varsinkin kiinnityksistä, niin että tarvikkeet voivat tehdä työnsä kuten pitääkin.

Talvella saat meiltä lumenpudotukset ja jäänsulatukset katolta sekä ränneistä. Tiilikatolla lumenpudotus voi olla tarpeen, jos sääolosuhteet lunta katolle ja sen lumiesteiden varaan pakkaavat. Tiilikatto on itsessään melko painava, ja sen kuntoa on helppo suojella taktikoiduilla lumenpudotuksilla niinä talvina, kun lunta katolle alkaa kertymään. Kattotiilien kunnon tarkistus ja tarvittaessa rikkinäisten tiilien vaihto kuuluvat myös kaikkiin tiilikaton huoltorutiineihin. Toimestamme ne hoidetaan myös silloin, kun kattoa ollaan puhdistamassa tai pinnoittamassa. Meiltä saat kattavasti siis kaikki tiilikaton ylläpitotyöt puhdistuksista huoltoihin ja lumenpudotuksiin.