Tiilikaton asennus takaa tyylikkään ja pitkäikäisen katon
Tiilikaton asennus Kattokorjauspalvelun laadukkaana, ammattiasentajan työnä on takuuvarma kattoratkaisu. Yleismaallisesti tiilikatto on tyylikäs katto, sen hyviin puoliin kuuluu sen hiljaisuus. Tiilikaton alla eivät sateen tai tuulen äänet häiritse elämistä. Tiilikatto on myös kestävä ja pitkäikäinen suoja rakennukselle. Säännöllisellä huollolla ja kerran uudelleenpinnoitettuna se voi säilyä hyvänä 70 vuotta. Tiilikatto ei siis ole lainkaan hullumpi vaihtoehto esimerkiksi kotisi katolle, vaikka se ei ehkä ihan se yleisin katevaihtoehto ole Suomessa ollutkaan. Toisaalta, asennuttamalla tiilikaton omaan rakennukseen voikin kätevästi saada massasta poikkeavaa tyyliä, jos kaikki naapurit suosivat pelti- ja huopakattoja.
Jos katollasi on aiemmin ollut tiilikate tai suunnittelet tiilikaton asennuttamista uuteen rakennukseen, tilanne on yleensä melko mutkaton. Katto on lähtökohtaisesti siis tiilen painon kestäväksi rakennettu, joten tiilikaton asennus onnistuu ilman suurempaa päänvaivaa. Mikäli suunnittelet katteenvaihto esimerkiksi huopa- tai peltikatosta tiilikattoon niin silloin katon kestävyys täytyy laskea ja varmistaa huolellisesti, meiltä se onnistuu kyllä hyvin ja saat korkealaatuisen tiilikaton asennuksen katolle kuin katolle. Tarkistamme siis vanhan katon kunnon ja kestävyyden arvioidessamme muutostöiden tarvetta ja mittakaavaa.
Meillä katon tarkistus kuuluu kaikkien töiden hintaan. Tutkimme katon yleiskunnon muun muassa silloin, kun tulemme tekemään tilaamiasi huoltoja, puhdistuksia tai vaikkapa katon pinnoitusta. Ilmainen tarkistus on mukava etu, joka auttaa sinua pysymään selvillä kattosi tilanteesta ja ennaltaehkäisemään erilaisia katon ongelmia. Käymme tarkistuksessa läpi vesikatteen, läpiviennit, aluskatteen sekä aina mahdollisuuksien mukaan myös yläpohjan. Mikäli jotain korjattavaa löytyy, keskustelemme asiasta kanssasi ja jätämme tietysti myös kilpailukykykyisen tarjouksen korjausten hoitamisesta. Mikäli katon kunnostustyöt ovat kiinni rahoituksesta niin meidän kauttammehan voit hakea myös rahoitusta kattotöiden teettämiseen. Meillä teetetystä työstä voit hakea myös kotitalousvähennyksiä omassa henkilöverotuksessa.
Tiilikaton asennus, kunnostus ja puhdistustyöt vaativat osaamista, jota Kattokorjauspalvelusta löytyy. Harvemmin maallikoilta tiilikattoihin liittyvää osaamista löytyykään, tee se itse -kattoremontti yleensä tehdäänkin pelti- tai huopakatolle, siinä missä tiili koetaan työlääksi asentaa itse. Onhan siinä oma hommansa, mutta kokenut asentaja saa työn sujuvasti tehtyä, vaikka ensikertalaisella voisi loppua pinna ja kesäloma ennen katon valmistumista. Meillä on tiilikattoihin erikoistuneita kattoasentajia, joilta saat ensiluokkaisesti toteutetun tiilikatteen rakennuksesi suojaksi. Teemme lisäksi kaikki tiilikaton ylläpitotyöt tiilenvaihdoista koko katteiden uusimisiin. Tiilikatto on mukavan pitkäikäinen katto, kun siitä pidetään hyvää huolta.
Huolenpidon lisäksi katon pitkän iän toinen salaisuus on se, että katto on jo alun perin tehty huolellisesti ja oikein. Meiltä saat kaikki työt parhaiden asiantuntijoiden tekemänä. Saat meidät kiinni vaikkapa soittamalla tai lähettämällä tarjouspyyntölomakkeen, johon voit listata jo kattoon liittyviä toiveita ja korjaustarpeita valmiiksi. Sinun hommasi on ottaa yhteyttä, kun tiilikaton rakentaminen tai kunnostus on käsillä ja me hoidamme loput. Toimimme avaimet käteen -periaatteella, joka takaa sinulle täyden palvelun katon tarkistuksesta ja työsuunnitelmasta työn laadukkaaseen toteutukseen, työmaan siivoukseen ja lopputarkistukseen. Panostamme siihen, että sekä työ että asiakastyytyväisyys ovat ykkösluokkaa.
Muutamia faktoja tiilikaton vaatimuksista ja ominaisuuksista
Kuten kävikin jo ilmi, tiilikatto on painava katto ja se vaatii jykevät alusrakenteet. Silloin kun rakennetaan kokonaan uutta rakennusta tai kokonaan uutta kattoa tukirakenteineen esimerkiksi uuden asuinkerroksen rakentamisen yhteydessä, tiilikaton vaatimukset voidaan ottaa jo lähtökohtaisesti huomioon. Silloin kun rakennuksessa on tiilikatto ja katteenvaihtoa suunnitellaan, käy katolle ainakin painon perusteella mikä tahansa kate, myös uusi tiilikate vanhan tilalle. Mikäli vanha katto on tehty esimerkiksi pellistä tai huovasta, katon kuntotarkistus on äärimmäisen tärkeä vaihe. Sen perusteella voimme suunnitella katteenvaihto niin, että saamme aikaan tukevan ja kestävän pohja tiilikatolle. Rakenteiden vahvistaminen ja uusi aluskate ovat yleensä välttämättömiä. Mutta toisaalta, kun me teemme työt huolellisesti niin katto saadaan kestämään paremmin ja pitkään, jolloin työ todellakin kannattaa ja katto alkaa pian maksamaan itseään takaisin.
Talvella on huolehdittava lumenpudotuksista, sillä kun jo valmiiksi painava tiilikatto saa useamman tonnin sohjolunta päälleen, ovat katon alapuoliset puurakenteet todella kovilla. Nykyaikaiset rakenteet kestävät tiilen painot hyvin, mutta vanhemmat rakenteet väsyessään voivat vaatia katon vahvistusta sekä oikaisua. Ikääntyvä katto voi olla kokenut jo monta raskasta talvea, joista jokainen on ehtinyt väsyttää katon rakenteita hieman lisää. Jossain vaiheessa sitten talvien ylläpitämä uuvutustaistelu alkaa ottaa voiton katosta, vaikka se olisi alun perin hyvin tehtykin.
Tiilikatto vaatii rakenteiden vahvuuden lisäksi melko jyrkän kattomuodon. Tiilikatto ei ole täysin tiivis ja se päästää kovilla sateilla ja talvellaan hieman vettä saumoista, jolloin se vaatiikin erityisen toimivan aluskatteen kumppanikseen. Hyvin tehty tiilikatto ja aluskate ovat kuitenkin loistava parivaljakko. Me tarkkailemme aluskatteen kuntoa kuntokartoituksissamme siinä missä vesikatteenkin, kun kumpikin on kunnossa katto antaa hyvin suojaa rakennuksille.
Tiilikaton kestävyyteen vaikuttavat olennaisesti katon olosuhteet. Eli esimerkiksi se kuinka runsaslumisia talvia tulee vastaan ja avustetaanko katon kunnossa pysymistä lumenpudotuksin ja huolloin. Katon elinikään vaikuttaa tietenkin myös se, milloin katto on valmistettu, millä tekniikalla ja mitä materiaaleja käyttäen. Silloin kun katto on lähtökohtaisesti tehty hyvin ja vakaalle alustalle sen käyttöikä on pitkä. Katon huoltoväli ja tehdyt toimenpiteet vaikuttavat osaltaan asiaan. Esimerkiksi rikkinäisten tiilten vaihdot, katon säännöllinen puhdistus ja pinnoitus edesauttavat sen kunnossa pysymistä tehokkaasti.
Useimmiten kattotiilinä käytetään betonitiiliä. Ne ovat edullisia hankintahinnaltaan mutta kuitenkin myös mukavan pitkäikäisiä, niiden käyttöikä voi olla yli 50 vuotta. Savitiili on perinteisempi tiililaatu, josta tehty katto kestää hyvin hoidettuna reilusti sata vuotta, mutta nämä ovat reilusti betonitiiliä kalliimpia hankintahinnaltaan. Toisaalta pitkä käyttöikä laskee kokonaishintaa, jos kaikki kulut suhteutetaan koko katon elinkaareen.
Tiilikaton hinnan muodostuminen
Tiilikaton hinta koostuu käytetystä työajasta ja tarvikkeista. Tarvikkeiden menekki riippuu katon pinta-alasta ja sen jyrkkyydestä sekä katolle halutuista tai tarvittavista kattotuotteista, kuten lumiesteistä, tikkaista ja vastaavista tarvikkeista. Katon jyrkkyys vaikuttaa myös jonkin verran työaikaan, sillä mitä jyrkempi katto on, sitä hitaampaa ja haastavampaa siellä on työskennellä. Jyrkkyyden takia voidaan tarvita erilaisia turvavarusteita, jopa henkilönostimia, että työ olisi mahdollista.
Ehkä haluat uudelle katollesi kattoluukun, pieneläinesteitä tai jopa aurinkopaneelit ja omaa sähköntuotantoa. Katon uusimisen yhteydessä kannattaa aina pohtia pitkälle tulevaisuuteen. Unelmien katto voi hetken kirpaista lompakossa, mutta makselee itseään takaisin vuosien kuluessa toimivana ja turvallisena kattona. Ota rohkeasti puheeksi toiveesi ja ideasi, sinun kattoasi me olemme rakentamassa.
Tiilikattoa pidetään hintavana kattona, mutta suhteellisen korkean hankintahinnan tasoittaa pitkä käyttöikä. Jos mietitään katteiden kokonaiskäyttöikiä ja huoltotarpeita, niin tiilikatto tulee kokonaiskilpailussa kyllä melko lähelle hintakisan voittoa. Useimmat hankintahinnaltaan edulliset katteet vaativat sekä enemmän ylläpitotyötä että päätyvät jopa vuosikymmeniä aiemmin vaihtolistalle. Tällöin katon kokonaishinta suhteessa sen käyttövuosiin onkin suhteessa paljon korkeampi, kuin alussa kallis mutta pitkään kestävä ja huoleton tiilikatto.
Tarkkaa katon asennushintaa on erittäin vaikea sanoa perehtymättä käsillä olevaan projektiin. Kun pyydät tarjouksen laitamme kattoammattilaisen vierailemaan katollasi tarkistamaan katon nykyisen kunnon. Tarkastuskäynnistä ja toiveistasi koostuu tarjous kustannustehokkaasta tiilikattotyöstä. Meillä tarjous perustuukin juuri sinun kattosi tarpeisiin ja yleensä pystymmekin antamaan sangen hyvin oikeaan osuvan tarjouksen, koska jaksamme hieman nähdä vaivaa tarjouksenkin sisällön kartoittamiseen. Näin sinulle harvemmin tulee montaa yllätystä matkan varrella.
Kattojen lähtökunnot vaihtelevat todella paljon. Joskus koko kattoa ei tarvitse aluskatteineen uusia, vaan riittää pelkästään tiilien vaihtotyö. Toisinaan katto vaatii sen aluskatteenkin uusimisen. Lisäksi eristeet, kattotuotteet ja sadevesijärjestelmä voivat vaatia uusimista tai täydennyksiä. Joskus joudumme pureutumaan jopa yläpohjan rakenteisiin, jotta katto saataisiin takuulla kuntoon. Meille on tärkeää, että katto todella on kunnossa, kun työmaalta lähdemme. Työt räätälöidään katon tarpeiden mukaan, kaikki mikä vaatii korjausta, korjataan. Pyrimme kuitenkin säästämään kaiken käyttökelpoisen ja välttämään turhia töitä. Emme oikein perusta urakan paisuttelusta, sillä mieluummin tulemme jatkossakin hoitamaan kattoasi ja siksi toimimme kestävällä tavalla urakoiden mitoituksissa.
Meillä katon asennuksen hinta pitää sisällään aina täydellisen avaimet käteen -palvelun suunnittelusta toteutukseen ja loppusiivoukseen. Hintaamme kuuluvat aina asiantuntevat kattoasentajat ja taitavat peltisepät, eli kaikki osaajat, joita kattosi kunnostus vaatii. Teemme aina ympäristön riittävän suojauksen kattoprojektin ajaksi, ettei sinun elämäsi jatku kaatopaikalla töiden jälkeen. Tästä syystä me myös siivoamme ja hoidamme purku- ja rakennusjätteen poiskuljetuksen ja asianmukaisen hävityksenkin. Tuomme mukanamme mahdolliset työskentelytelineet ja henkilönostimet sekä muut tarvittavat työkoneet. Lopputarkistus kruunaa palvelukokonaisuuden, annamme hoito-ohjeet ja tulemme mielellämme jatkossakin auttamaan sinua kattosi ylläpidossa ja huolloissa.
Täydelliset ja osittaiset tiilikattokattoremontit meiltä
Joskus itse vesikate vanhenee ennen aikojaan. Tähän voi olla monta syytä ympäristön rasituksista erilaisiin kattoa koetteleviin vahinkoihin. Yksi syy katon ennenaikaiselle korjaustarpeelle on kattoasentajan ammattitaidottomuus, eli katto on alun perin tehty väärin tai huolimattomasti joko kiireessä tai osaamattomuuttaan. Tämän tyyppisiin ongelmiin törmäämme melko säännöllisesti kattotyömaillamme. Se ei kuitenkaan ole maailmanloppu, yleensä voimme pelastaa tilanteen tavalla tai toisella aina. Meiltä löytyy runsaasti sekä koulutusta että käytännön työssä kertynyttä työkokemusta tiilikattojen rakentamisesta, asennuksista ja kunnossapidosta.
Jos katon alusrakenteet ja aluskate ovat kunnossa, voimme toteuttaa uuden katon niin sanottuna osittaisena remonttina, jossa vaihdamme vain kattotiilet uusiin. Tämä on nopea ja verrattain huokea vaihtoehto kokonaisvaltaiselle kattoremontille. Joskus, varsinkin jo ikääntyneemmät tiilet voi olla kokonaiskustannuksiltaan edullisemman vaihtaa kuin puhdistaa, sammaleenpoistokäsitellä ja uudelleen pinnoittaa. Näin siis ainakin silloin, jos katteen huolto ja korjausvälit ovat muutenkin tihentyneet ja kuluja tulee kiihtyvällä tahdilla. Jos katto on jo kertaalleen pinnoitettu aiemmin, alkaa tosissaan olemaan jo katteenvaihdon aika. Arvioimme katon kunnon ja korjaustarpeet käymällä paikan päällä jo tarjousvaiheessa. Työt aloitetaan aina kattavalla katon läpikäynnillä, jolloin varmistutaan siitä, että katto todellakin saa kaiken tarvitsemansa avun, kun sitä kerran ryhdytään työstämään.
Kun työt räätälöidään aina kunkin kohteen mukaan, työvaiheiden määrä ja laajuus voivat vaihdella aika paljon. Kattokorjauspalvelusta saat kaikki tiilikaton asennukset ja katon kunnostustyöt riippumatta urakan koosta. Teemme yksittäisten tiilten vaihdoista lähtien aivan kaiken kokoiset tiilikattojen työt. Saat samasta paikasta myös puhdistukset, pinnoitukset ja kattotuotteet tiilikatoille. Voit ottaa yhteyttä vaikka suunnitteluvaiheessa tai silloin, kun et ole itse varma siitä, mitä katolle pitäisi tehdä ja mikä sen tämänhetkinen kunto on. Me voimme auttaa.
Kaikki tiilikaton huoltopalvelut samasta osoitteesta
Kun olemme laadukkaasti toteuttaneet uuden tiilikaton asennuksen rakennukseesi, saat samalla tinkimättömällä otteella myös kaikki tiilikattosi huoltotyöt. Kuten kaikissa muissakin katoissa, tiilikatollakin sen tärkein huoltotyö on itse katon ja vesikourujen puhdistus. Kaikenlainen hajoava bioroska, kuten esimerkiksi puiden lehdet ja hakoneulaset ovat mainio kasvualusta sammaleelle, joka onkin tiilikaton pahin vihollinen. Sammal pyrkii upottamaan juurensa tiileen. Mitä huokoisemmaksi tiili ajan myötä käy, sitä paremmin sammal pääsee siihen pureutumaan ja kierre on valmis, koska sammal hajottaa tiiltä vain lisää. Sen tuhovoimaan liittyy myös vesi, joka pääsee katetiileen ja murentaa sitä erityisesti silloin, kun vesi esimerkiksi keväisin jäätyy ja sulaa vuorotellen. Jäätyessään vesi laajenee ja se voikin raksauttaa rikki lopulta tiilen, jos toisenkin.
Vasta katolle ilmestynyt pintasammal lähtee tiilen pinnasta harjalla ja pesulla, mutta jos juuret ovat jo ottaneet vakavammin jalansijaa, tulee katolle tehdä sammaleentuhokäsittely. Näin on usein käynyt silloin, kun sammalta on jo laajalla alalla katolla ja sitä on kasvanut sinne paksusti. Sammaleen tuhoamiseen tarkoitettu käsittelyaine on ekologista, ja sen voi levityksen jälkeen jättää katolle, huuhdella myöhemmin pois tai antaa sateen tehdä tehtävänsä. Aine ei ole vaarallista ihmisille tai eläimille. Sammaleen se kuitenkin poistaa katolta tehokkaasti ja helpottaa tiilikaton oloa nopeasti. Sammaleenpoistoa ja katon puhdistusta vaaditaan myös silloin, kun katto ollaan aikeissa pinnoittaa uudestaan. Roskaa ja kasvustoja ei oikein voi jättää pinnoiteaineen alle, jos halutaan saada paras mahdollinen lopputulos ja vastinetta työhön satsatuille resursseille.
Säännölliseen tiilikaton huoltoon kuuluu myös kattotiilien kunnon tarkistus ja tarvittaessa rikkinäisten tiilien vaihto. Tiilikattoa ei varsinaiset paikata, vaan kyseessä on juurikin rikkinäisten tiilten vaihto ehjiin. Tätä varten onkin yleensä hyvä pistää varastoon kasa tiiliä silloin kun katetta vaihdetaan, näin korjaustarpeen ollessa käsillä löytyy helposti sopivia tiiliä katon kunnostukseen. Me kiinnitämme tarkastuksissa ja huolloissa huomioita myös erilaisten tiilikaton läpivientien, saumausten ja muun muassa jiirien tarkastuksiin ja tiivistyksiin. Kattotuotteiden kiinnitysten ja toimivuuden tarkistus kuuluu myös aina asiaan, käymme läpi ja kunnostamme katolta löytyvät lumiesteet, kattosillat, katto-, lape- palotikkaat. Talvella teemme tiilikaton lumitaakkaa helpottavat lumenpudotukset ja jäänsulatukset katolta sekä ränneistä. Vaikka kattomuoto tiilikatolla on jyrkkä, ja se ominaisuus ehkäisee lumen kertymistä ja pysymistä katolla, voi märkä lumi tarrata sinne hyvin kiinni. Tällöin lumitaakka jää lepäilemään lumiesteisiin niin, että katon taakka kasvaa hetkessä kovaksi. Lumenpudotus on hyvä keino ylläpitää tiilikaton kuntoa.