Katon räystäslautojen ja otsalautojen asennus, vaihto ja kunnostustyöt

Kattokorjauspalvelulta sujuu vaikkapa katon räystäslautojen ja otsalautojen asennus, vaihto ja kunnostustyöt. Räystäslauta on vesikourujen taakse vaakasuuntaan kiinnitetty lauta. Räystäslaudan tehtävänä on suojata sen takana olevaa kattorakennetta. Samalla se suojaa katon rakenteita lappeen alapäässä. Näiden tärkeiden tehtävien lisäksi räystäslauta muodostaa luontevan kiinnityspinnan myös räystäskouruille. Räystäslauta jääkin yleensä melko piiloon vesikourujen taakse, ja sellaisen olemassaolon huomaa vasta silloin, kun siinä jotain ongelmia ilmenee. Eli esimerkiksi silloin, kun vesikouru roikkuu irti. Katon räystäslautojen ja otsalautojen asennus, vaihto ja kunnostustyöt liittyvät usein laajempaan kattohuoltoon, mutta toisinaan niiden huollolle on tarvetta muulloinkin.

Vesikouru kiinnitetään kiinnikkeineen räystäslautaan. Kosteassa ja sateisessa ilmastossa, kuten Suomessa, räystäslauta kuluu ja alkaa aikanaan lahota. Useinhan se on käsitelty vain pelkällä maalilla, joissain tapauksissa jollain muulla puunkäsittelyaineella, mutta orgaanisena ja huokoisena aineena puu kuitenkin elää ja voi imeä kosteutta itseensä. Räystäslautojen kuntoa tulisikin tarkastaa esimerkiksi sadevesijärjestelmän tarkastusten ja huoltojen ohessa. Me kunnostamme räystäs- sekä otsalaudat puhdistamalla ja maalaamalla tai teemme uusien lautojen asennustyöt. Tutkimme tilanteen aina tapauskohtaisesti ja arvoimme toimenpiteet katon ja räystäiden kunnon mukaan. Joskus uusien otsalautojen asennus on pakollinen toimenpide, joskus pärjätään osittaisella huollolla.

Katon tarkistaminen meillä kuuluu kaikkien töiden hintaan, tarkistamme kattosi kunnon myös silloin, kun tulemme huoltamaan räystäslautoja tai laajemmin sadevesijärjestelmää. Niiden kunto käydään silmämääräisesti läpi myös silloin, kun tullaan tekemään jotain muuta tilaustyötä, sillä katon tarkistus kuuluu aina asiaan. Varsinkin isommissa töissä tarjouspyyntösi joko soiton tai tarjouspyyntölomakkeen muodossa johtaa jo tarjousvaiheessa katsastuskäyntiin. Pyrimmekin monissa tapauksissa käymään jo tarjousvaiheessa paikan päällä ja tutkimaan katon kunnon, jotta voimme tehdä sen tarpeisiin pohjautuvan kunnostusehdotuksen mutta myös laskea tarjouksemme perustuen tosiasioihin. Tietysti prosessissa kuullaan myös sinun toiveitasi, jotka huomioidaan myös töiden suunnittelussa. Muista lisäksi kotisivujemme kautta haettavissa oleva rahoitus sekä työstämme haettavissa oleva kotitalousvähennys, sen on haettavissa omassa henkilöverotuksessa.

Lautojen vaihto sujuu ammattilaisiltamme kädenkäänteessä

Räystäslautojen vaihto vaatii hieman osaamista ja huolellisuutta, työssä on muutamia vaiheita, joissa asiat voivat mennä vikaan. Sitä on vaikea myöskään saada täysin yksin tehtyä, meillä näihinkin hommiin lähetetään aina riittävä miehitys kyllin osaavaa väkeä. Ihan ensimmäisenähän pitää irrottaa rännit ja niiden kannattimet, jonka jälkeen voidaan irrottaa laudat. Jos samat rännit aiotaan kiinnittää takaisin rakennukseen, tulee niiden irrottamisessa toimia varoen. Ne vääntyvät herkästi pilalle, ellei kourun toisessa päässä ole ketään auttamassa irrotuksessa. Irtonaiset rännit siirrämme sen verran syrjään työmaalta, etteivät ne vahingoitu tai aiheuta vaaratilanteita räystäslautojen vaihtoa suoritettaessa. Myös kaikki kiinnikkeet keräämme tarkasti talteen ja tutkimme että ne ovat kunnossa uudelleen asennettaviksi. Kaikki vialliset kiinnikkeet vaihdetaan tietysti kunnollisiin.

Samalla, kun räystäslaudat on poistettu, voidaan kätevästi tarkistaa, ovatko kattopalkit ehjät ja näkymä kattorakenteisiin siisti. Tarvittaessa vahvistamme palkkeja, jos niissä näkyy esimerkiksi murtumia. Joskus kattovuodon tai tukkeutuneen vesikourun aiheuttamat lahovauriot löytyvät tässä vaiheessa. Mikäli jotain tämän tyyppisiä vikoja löytyy, pidämme tietysti kanssasi välittömän neuvonpidon asian ratkaisemiseksi parhain päin. Kun kaikki on kunnossa, asennamme uudet laudat. Tämän jälkeen kiinnitämme joko vanhat rännit takaisin tai siinä tapauksessa, että koko sadevesijärjestelmä oli menossa uusiksi, asennamme tietysti kokonaan uudet räystäskourut ja syöksyputket. Samalla tarkistamme rännien oikean kaadot, jotta vesi pääsisi poistumaan ränneistä poistoputkiin ongelmitta.

Tarvittaessa voimme tosiaankin uusia tässä vaiheessa vesikourut, mikäli vanhat ovat huonossa kunnossa ja olemme yhteistuumin asiakkaan eli sinun kanssasi päätyneet tähän ratkaisuun. Näissäkin asioissa suosittelemamme toimenpiteet ovat aina kattokohtaisia ja juuri tällaisten seikkojen vuoksi se katon ja sadevesijärjestelmän tarkastaminen jo tarjousvaiheessa voi olla hyvin kannattava vaihe. Mikäli sadevesijärjestelmä on esimerkiksi ruostunut puhki ja sen vuoto on räystäslaudatkin lahottanut, osaamme varautua alun perinkin tilaamalla uuden sadevesijärjestelmän ja varaamalla kylliksi aikaa työlle. Sinullakin on jo töitä aloittaessamme tiedossa melko tarkat kustannukset ja aikataulut.

Räystäslauta uuteen kukoistukseen tuoreella maalikerroksella

Räystäslaudat usein suojataan laadukkaalla ulkomaalikerroksella, joka hylkii vettä ja saa aikaan viimeistellyn vaikutelman. Maalaus suoritetaan myös siksi, että näin otsalaudat eli räystäslaudat saadaan sointumaan huomaamattomasti muuhun rakennukseen. Toisinaan räystäslautojen vaihto ajoittuukin rakennuksen maalauksen yhteyteen, jolloin saadaan yhtenäinen ja tuore maalikerros vaikka koko rakennukseen.

Samalla kun maalaamme räystäslaudat, voimme maalata myös talon pääty- ja kulmalaudat. Varsinkin silloin, kun työ tehdään erillistyötä, ei esimerkiksi rakennuksen ulkomaalauksen yhteydessä, voidaan yhtenäinen ilme saada aikaan juurikin näin, erilaiset lisälaudat maalaamalla sitten kerralla samaan sävyyn. Uusi maalikerros suojelee puuta taas kosteudelta useamman vuoden. Teemme pohjatyöt perusteellisesti ja poistamme muun muassa mahdolliset homeet, jäkälät ja muut ylimääräiset kasvustot huolellisesti sekä puhdistamme maalattavat pinnat, että maali tarttuu mahdollisimman hyvin.

Meiltä löytyy vankka osaaminen maalaukseen ja maalaustuotteisiin, vaikka kattofirma olemmekin. Monipuolinen osaaminen on kuitenkin pakollista, sillä rakennusten kattoihin kuuluu aika paljon muutakin, kuin pelkkiä vesikatekerroksia katolle kuin katolle. Valitsemme kestävät, laadukkaat ja talosi tarpeet täyttävät maalit. Värikarttaa voimme tutkia yhdessä, sillä sinun toiveesi ja mielipiteesi ovat meille tärkeä osa työn suunnittelua ja toteutusta riippumatta siitä, minkä kokoinen työ on kyseessä. Räystäslaudat voivat tuntua pieniltä ja huomaamattomilta yksityiskohdilta rakennuksessa, mutta me ymmärrämme, että nekin ovat osa toimivaa kokonaisuutta. Usein näiden pienten ja huomaamattomien osien ongelmat kumuloituvat sitten sadevesijärjestelmän, räystäslipan, jopa seinärakenteiden ongelmiksi. Huolehdimme pienetkin yksityiskohdat kuntoon ja koko rakennus kiittää.

Huollamme, vaihdamme ja korjaamme talosi muutkin puuosat

Räystäslautojen lisäksi laitamme kuntoon myös talosi muut puuosat. Samallahan saadaan muutkin puutyöt tehtyä, kun juuri näihin hommin tarvittavat työvälineet, maalaustarvikkeet ja osaavat tekijät matkaan kerran lähetetään. Maalaamme, kunnostamme ja tarvittaessa vaihdamme myös rakennuksen päädyn tuulilaudat, räystään alalaudoituksen ja muut vastaavat yksityiskohdat. Samalla voimme tehdä myös lintuesteet ja asentaa pieneläinesteet muun muassa yläpohjan tuuletusaukkoihin. Meiltä löytyy osaava maalausporukka vaikka koko ulkovuoren maalaustyöhön, ei kannata siis arastella yhteyttä ottaessaan, vaikka kaikki teetettävät työt eivät juuri kattotöihin liittyisivätkään. Samalla osaamisella ja samalla osaavalla työväellä saadaan muitakin hommia hoidettua yhden urakan periaatteella.

Käytännössähän saat meiltä aivan kaikki kattotyöt. Paikkaamme tai vaihdamme vesikatteet ja aluskatteet, sekä kunnostamme yläpohjan eristeet, mahdollisesti vaurioituneet puuosat sekä parantelemme katon tuuletusta. Saat meiltä samalla vaikka katon saumojen, jiirien ja läpivientien kunnostustyöt. Asennamme ja kunnostamme kattotuotteet pakollisista katolla liikkumiseen vaadituista turvatuotteista, kuten tikkaista ja kulkusilloista vaikkapa aurinkopaneeleihin ja kattoluukkuihin.

Suoritamme kaikki kattojen ja sadevesijärjestelmien puhdistustyöt puolivuosittaisista kausihuolloista kattojen pesuihin, pinnoituksiin, lumensulatuksiin ja jäiden sulatuksiin. Yksi parhaista kattoa kunnossapitävistä toimenpiteistä on kuitenkin katon säännöllinen tarkistaminen. Kun kattoa ja sadevesijärjestelmää säännöllisin väliajoin tutkitaan, ja mahdollisesti myös puhdistetaan ja kunnostetaan, saadaan monet viat ehkäistyä jo ennalta. Räystäslautojen tapauksessa niiden orastava lahovauriot, maalin hilseilyt, lohkeamiset mutta myös pikkuhiljaa irtoavat sadevesikourujen kiinnitykset huomataan jo siinä vaiheessa, eikä vasta sitten kun kouru jo pääsee irtoamaan ja laudat ovat jo läpilahonneet.