Piharakennuksen ja ulkorakennuksen katon remontti, korjaus ja huolto
Piharakennuksen ja ulkorakennuksen katon remontti, korjaus ja huolto Kattokorjauspalvelun laatutyönä ja asiakkaan toiveita kuunnellen. Piharakennuksilla ja ulkorakennuksilla on monia käyttötarkoituksia, usein niissä kuitenkin säilytetään irtainta omaisuutta, jonka toivotaan pysyvän rakennuksen suojissa käyttökelpoisena. Myös kaikenlaiset vajat ja verstaat kätkevät sisäänsä sekä omaisuutta, että työtilaa, jonka käyttökunto halutaan säilyttää hyvänä. Oli piharakennus tai ulkorakennus lämmitetty tai ei, on tärkeää, että rakennus on vedenpitävä. Vedenpitävyyden takaamiseksi katto on aina avainasemassa, pääosa vedestähän kuitenkin tulee taivaalta alaspäin, joten katon olemassaololla, kunnolla ja tiiveydellä on aina merkitystä.
Remontoimme, huollamme ja korjaamme muiden kattojen lisäksi siis myös muun muassa piharakennusten ja ulkorakennusten katot. Katon rakenne ja materiaali riippuu paljon rakennuksesta, mutta oli rakennus käyttötarkoitukseltaan mikä tahansa ja katto peltiä, tiiltä tai huopaa, niin saat meiltä viimeisen päälle huolella toteutetut kattotyöt. Avaimet käteen -palvelumme koskee ihan kaikkia kohteita ja kattotöitä, palvelemme siis täyden palvelun periaatteella pienimmistä kohteista suurimpiin. Riippumatta kohteesta me huolehdimme kaikista katon rakentamiseen ja huoltoon liittyvästä työvoimasta, materiaaleista, työvälineistä ja jopa työmaan siivouksesta sekä jätteiden hävittämisestä. Työtakuu kuuluu vastaavasti kaikkiin Kattokorjauspalvelun suorittamiin kattotöihin ja asennuksiin. Näin myös silloin, kun kyseessä on piharakennuksen ja ulkorakennuksen katon remontti, korjaus ja huolto.
Tee tarjouspyyntö verkkosivujen tarjouspyyntölomakkeella. Hieman työn luonteesta riippuen prosessi etenee sitten niin, että sovimme joko työn toteutusajan tai varsinkin isommissa töissä sovimme ajan tulla tarkistamaan katon kunto jo tarjousvaiheessa. Mikäli kohteen korjaustarpeiden laajuus ja katon kunto ei oikein ole tiedossa, on tarkistuskäynnistä hyötyä silloinkin, meiltä paikalle saapuu kokenut kattoammattilaisemme ja tarkistaa omin silmin katon kunnon. Samalla hän voi arvioida myös muun muassa rakennuksen lähiympäristön vaikutusta kattotöiden sujuvuuteen. Näin pystymmekin tekemään yleensä hyvin kohteen tarpeisiin mitoitettuja remonttisuunnitelmia, mutta arvioimaan myös töiden aikataulua ja kuluja realistisesti. Tarkistuksen lisäksi asiakkaan toiveiden selvittäminen kuuluu aina asiaan, laadimme korjausehdotuksemme katon kunnon ohessa myös asiakkaan toiveisiin perustuen.
Katon kuntokartoitus kuuluu kaikkiin tekemiimme kattotöihin, saat automaattisesti kaupantekijäisiksi katon tarkistuksen myös muun muassa katon puhdistustöiden tai vaikkapa paikkauksen ohessa. Mikäli löydämme katolta jotain korjaustarpeita, joiden hoitamisesta emme ole vielä sopineet, teemme niistä sinulle korjausehdotuksen ja jätämme tarjouksemme. Rahoitushaun löydät kotisivujemme kautta, jos sellaisen hakeminen on tarpeen katon kuntoon laittamisen kannalta. Muista kotitalousvähennys omassa henkilöverotuksessa.
Piharakennusten katto kuntoon puhdistuksella ja pinnoituksella tai huoltomaalauksella
Piharakennuksen, kuten minkä tahansa muunkin rakennuksen katto vaatii kunnossapitoa ja huoltoa, jotta se pystyy suorittamaan vedenpoistotehtävänsä moitteettomasti vuodesta toiseen. Piharakennuksen ja varastorakennuksen katon kunnossapitoon pätevät ihan vastaavat neuvot, kuin minkä tahansa muunkin katon, kattoa tulisi puhdistaa ja huoltaa sen katteen mukaisilla menetelmillä säännöllisesti.
Kaikkia kattoja, myös piharakennuksissa on suositeltavaa huoltaa kerran, jopa kaksi kertaa vuodessa. Esimerkiksi puolivuosittaiset kattohuollot sijoittuvat vuodenkierrossa keväisiin ja syksyihin, kun katolla ei ole lunta. Katon puhdistus roskista eli lehdistä ja muusta bioroskasta on hyvin tärkeä rutiinihuolto, sillä kaikki katteet kärsivät roskaantumisesta ja roskan sitomasta vedestä niin katolla kuin vesikouruissakin. On tärkeää huoltaa kattoa aina katteelle sopivilla tavoilla. Meillä esimerkiksi huopakatto puhdistetaan ilmapuhaltamalla tai todella pehmeällä harjalla, tiilikatto ja peltikatto puolestaan harjaamalla, niille käy hieman karheampikin harja kuin huovalle. Rännien puhdistus liittyy katon puhdistukseen saumattomasti, sillä katolle päätyvällä roskalla on taipumus päätyä helposti myös vesikourujen tukkeeksi aiheuttaen siellä omat ongelmansa. Samalla kun puhdistamme vesikourut, teemme kiinnitysten ja kaadon tarkistukset ja kunnostukset.
Läpivientien sekä saumausten tarkastukset ja tiivistykset käymme läpi kaikilla katoilla. Osassa piharakennuksistakin on muun muassa ilmastointihormeja ja muita vastaavia läpivientejä, joiden kunnosta täytyy huolehtia riippumatta siitä miltä katolta ne löytyvät. Kaikkiin katon tarkistuksiin ja huoltoihin Kattokorjauspalvelussa sisältyy kattotuotteiden kiinnitysten ja toimivuuden tarkistus, niitä voivat piharakennustenkin katoilla olla muun muassa kattosillat, kattotikkaat ja lumiesteet. Talvella teemme lumenpudotukset ja jäänsulatukset katolta sekä ränneistä niin asuinrakennuksissa, kuin muissakin rakennuksissa, jotka sitä kaipaavat. Runsaslumisina talvina isot lumitaakat rasittavat kattoa myös piharakennuksessa tai varastorakennuksessakin.
Muiden huoltotoimien tarve riippuukin täysin rakennuksen katolla olevasta katteesta. Kaikkien katteiden pinnat tarkistetaan, mutta korjaustoimet suhteutetaan katemateriaaliin. Peltikatolla huomiota kiinnitämme erityisesti peltien kiinnityksiin. Tarvittaessa teemme naulojen vaihdon kateruuveihin tai esimerkiksi tiivisteidensä vuoksi jo käyttökuntonsa menettäneiden vanhojen kateruuvien vaihto uusiin ruuveihin. Toisinaan ohjelmaan kuuluvat myös lisäkiinnitykset, mikäli kiinnikkeitä näyttää olevan vähänpuoleisesti ja katteet vaikuttavat liikkuvan liikaa. Kattohuovan kohdalla vastaavat toimet ovat saumauksien tarkistus ja saumaus. Tiilikatolla puolestaan kattotiilien kunnon tarkistus ja tarvittaessa rikkinäisten tiilien vaihto ehjiin. Harvemmin tehtävistä puhdistustöistä katon pesu ja maalaus koskettavat etupäässä peltikattoja. Tiili- ja huopakatot puolestaan kaipaavat toisinaan sammaleenpoistoa ja suojakäsittelyä sekä pinnoitusta.
Meiltä saat kaikki kattotyöt maneesista omakotitaloihin
Saat meiltä kaikkien kattojen kattotyöt, oli kyseessä sitten omakotitalo, rivitalo, kesämökki, luhtitalo, tai vaikka maneesi. Rakennamme ja huollamme siis kattoja ihan kaikissa mahdollisissa rakennuksissa, kaikissa kattomalleissa ja kaikissa katemateriaaleissa. Tavanomaisempien kohteiden lisäksi saat meiltä kaikkien haastavienkin kohteiden kattotyöt, esimerkiksi jyrkät katot, korkeat ja pinta-alaltaan laajat rakennukset kuuluvat meidän palveluvalikoimiimme. Kattokorjauspalvelua voisikin helposti luonnehtia aika monipuoliseksi kattoalan yritykseksi. Toisaalta keskitymme kuitenkin rakennusten kattojen töihin vesikatteiden, aluskatteiden ja yläpohjaan liittyvien töiden ympärillä.
Kattokorjauspalvelu uusii vesikatteet tai vaikka koko katon rakennukseesi, töiden laajuus ja hintakin riippuvat kuitenkin usein kunnostuksen kohteena olevan katon kunnosta. Jos katto on kärsinyt vuodoista, ja siihen on muodostunut kosteusvaurioita ja ehkä homeongelmiakin, on katon korjaus aina laajempi urakka, sillä se voi vaatia yläpohjassakin puuosien ja eristeiden vaihtoa. Toisinaan selvitään kuitenkin pelkällä vesikatteen vaihdolla tai tyypillisimmin vesi- ja aluskatteiden vaihdolla, sillä niiden käyttöiät ovat yleensä aika samaa luokkaa. Kun toinen kuluu vaihtokuntoon, on toinenkin yleensä aika lailla samassa jamassa ja on käytännöllistä vaihtaa molemmat samalla kertaa.
Aika monilla katoilla tarvitaan erilaisia pienempiä huoltoja ja puhdistustöitä kuitenkin paljon useammin, kuin laajoja kattosaneerauksia tai katteenvaihtoja. Erilaiset katon yksityiskohtien, kuten läpivientien, katteen saumausten, kattotuotteiden kiinnitysten ja vastaavien pikkuhuollot ovat tavallisia eri katemateriaalien katoilla. Katon vedenpitävyyden ja turvallisuuden takaaminen onkin perushuollossa tärkeää. Samoin katon puhtaanapito, joka välillisesti lopulta vaikuttaa sekä vedenpitävyyteen että siihen turvallisuuteenkin. Hyvin huollettu ja puhtaana pidetty katto kestää katteen keskimääräisen käyttöiän tai ylikin, säännöllinen tarkistaminen ja huolto ehkäisevät vakavia kattovuotoja ja monia muitakin katon vaurioita tehokkaasti ja suhteellisen pienillä kustannuksilla.