Omakotitalon katon huolto ja korjaus kestävästi ammattityönä
Omakotitalon katon huolto ja korjaus kestävästi ammattityönä Kattokorjauspalvelusta. Me huollamme ja korjaamme omakotitalosi katon säntillisesti ja kotisi parasta ajatellen. Palvelemme kaikenlaisten omakotitalojen omistajia riippumatta siitä, minkä mallinen katto on tai mistä materiaalista se on valmistettu. Oli kattosi sitten peltiä, tiiltä tai bitumia, tarjoamme parasta mahdollista osaamista kattosi parhaaksi. Meiltä onnistuvat vähän haastavammatkin kohteet kuten jyrkät katot ja korkeat rakennukset, mutta teemme myös tasakattojen huoltoja. Saat meiltä muun muassa kattavat katon kevät- ja syyshuollot, joilla varmistat että kattosi on aina valmis seuraavan vuodenajan tuomiin rasitteisiin.
Omakotitalon katon huolto voi tarkoittaa monia asioita. Rutiinihuoltoihin kuuluu meillä usein erilaisia puhdistustöitä, jotka auttavat kattoa ja sadevesijärjestelmää pysymään kunnossa ja tekemään työnsä veden poistamiseksi rakennuksen pinnoilta. Vastaavasti rutiinihuoltoihin voimme sisällyttää katon pintojen ja erilaisten läpivientien, jiirien ja saumausten kunnostusta, paikkaamista ja tiivistämistä katemateriaalin ja katon kunnon mukaan. Muita tyypillisiä töitä muun muassa kausihuolloissa ovat kattotuotteiden kiinnityksen ja kunnon varmistaminen, erilaiset pellitykset sekä katon yleinen tarkistaminen. Tarpeen mukaan meiltä saa myös kaikki omakotitalon sadevesijärjestelmän työt, vesi- ja aluskatteiden uusimiset sekä pinnoitus- ja maalaustyöt. Teemme myös hyvin laajoja kattosaneerauksia katon mallin muokkaamisesta lähtien. Omakotitalon katon huolto onnistuu meiltä siis kaikissa mittakaavoissa.
Kun omakotitalon katon huolto on tullut ajankohtaiseksi, saat meidät kiinni puhelimitse, tai kätevämmin jopa suoraan tarjouspyyntölomakkeen kautta, jonka avulla prosessin saakin tehokkaasti jo käyntiin vaikka iltasella, kun sinulla on ehkä paremmin aika hoitaa asiaa. Lomakkeeseen voit lisätä muun muassa kuvia katon kunnosta ja vioista sekä kertoa toiveistasi ja katon korjaustarpeista. Tarjouspyynnön jälkeen pyrimme aina mahdollisuuksien mukaan sitten käymään ihan paikan päällä katsomassa kattoa, jolloin saamme hyvän kuvan katon tilanteesta, mutta myös töihin vaikuttavasta rakennuksen lähiympäristöstä. Sinun toiveidesi kuulemisen ja katon katsastuksen perusteella laadimme sitten ehdotuksemme katon huollosta sekä tarjouksemme.
Mikäli tiedät tarkalleen mitä pitää tehdä tai kyseessä on jokin akuuttitilanne, kuten vuotopaikkaus niin aina katon katsastus ei joko ole tarpeellinen tai töillä on niin kiire, että aikaa säästääksemme lähetämme korjaajan suoraan paikalle. Isommissa korjauksissa ja saneerauksissa kuntokartoitus on kuitenkin hyvä käytäntö jo ihan siinä tarjousvaiheessakin, sillä se helpottaa töiden ja aikataulun mitoittamista. Katon tarkistaminen kuuluu meillä aina tilattujen töiden hintaan. Silloinkin kun tilaat Kattokorjauspalvelun vaikkapa puhdistamaan sadevesikourut tai katon, saat kaupan päälle katon kuntotarkistuksen. Jos löydämme jotain vikoja, jotka olisi syytä saada kuntoon raportoimme katon tilanteesta sinulle ja jätämme samalla myös tarjouksemme korjausten hoitamisesta.
Kotisivuiltamme löydät myös linkit ja ohjeet, joiden avulla voit hakea omakotitalon katon huoltoon ja korjauksiin rahoitusta, jos tarvitset sellaista. Muista myös työmme kotitalousvähennyskelpoisuus omassa henkilöverotuksessasi sitten, kun työt on hoidettu ja on seuraavan veroilmoituksen aika.
Omakotitalon kattohuollot lumenpudotuksesta rännien puhdistuksiin ja pinnoituksiin
Omakotitalon katon huolto toimii parhaiten säännöllisesti ja huolellisesti toteutettuna ja sen tarkoitus on varmistaa katon moitteeton toimivuus. Samalla omistaja hyötyy katon säännöllisestä huollosta ja tarkistamisesta siksi, että mikään vika ei ehdi äityä kovin pahaksi.
Säännöllisiin huoltotoimiin kaikilla katoilla tulisi kuulua katon puhtaanapito. Se on valitettavan usein väheksytty rutiini, mutta kaikki kattomateriaalit kärsivät roskaantumisesta, liasta ja niiden aiheuttamasta jatkuvasta kosteudesta. Peltikatto lopulta ruostuu, huopa ja tiili sammaloituvat. Eli katon puhdistus roskista ja lehdistä, sekä tarpeen vaatiessa pesut, sammaleenpoistot ja jopa pinnoitukset tai maalaukset pitävät katon kuin katon pitkäikäisenä. Samalla me teemme myös rännien puhdistuksen, kiinnitysten ja kaadon tarkistukset sekä niiden kunnostukset. Vesikate ja sadevesijärjestelmä toimivat aina yhteistyössä ja kun kumpikin on kunnossa, katto pääsee tehokkaasti eroon kosteudesta. Talvisin teemme kaikki lumenpudotukset ja jäänsulatukset katolta sekä ränneistä.
Läpivientien, saumausten sekä jiirien tarkastukset ja tiivistykset ovat tärkeä osa katon tarkistusta ja rutiinihuoltoa, sillä näissä piilevät kattojen tyypillisimmät vuotoriskit. Samalla käymme läpi myös kattotuotteet. Niiden osalta on tärkeää tutkia toimivuus, kunto sekä tietysti kiinnitykset, jotta esimerkiksi lumiesteet, lapetikkaat, kulkusillat ja palotikkaat pysyvät hyvin kiinni ja ovat turvallisia käyttää. Kaikkiin kattotarkistuksiimme ja sen myötä myös rutiinihuoltoihimme sisältyy myös katon pintojen tarkistaminen.
Riippuu kuitenkin paljon vesikatteen materiaalista, millaisia kunnossapitotöitä kattoon sitten kohdistetaan. Esimerkiksi huopakatteessa katsotaan sirotepinnoitteen kunto, se kertoo katteen yleiskunnosta ja pinnoitustarpeesta. Reiät paikataan massaamalla, muita huopakaton töitä ovat pullistumien auki leikkaaminen ja paikkaaminen sekä saumausten uusimiset. Peltikatolla paikkaaminen on harvinaisempaa ja vaikeampaa työtä, siellä on kuitenkin omat hommansa, kuten peltien kiinnityksen tarkistus ja tarvittaessa naulojen vaihto kateruuveihin. Mahdollisesti myös kateruuvien vaihto uusiin ruuveihin sekä peltien lisäkiinnitykset. Tiilikatolla ei varsinaisia reikiä tule, hajonneet kattotiilet vaihdetaan uusiin ja se onkin tiilikaton tavallisimpia huoltotöitä puhdistusten ja läpivientien kunnostuksen lisäksi.
Harvemmin, mutta useimmilla katoilla kuitenkin jossain vaiheessa niiden käyttöiän aikana vastaan tulevia huoltoja ovat sitten katteiden perinpohjaiset puhdistukset. Menetelmät ja puhdistustarpeet riippuvat jälleen katemateriaalista. On tärkeää huoltaa katto aina katemateriaalin mukaan sopivilla välineillä, menetelmillä ja aineilla. Näihin meillä kiinnitetään aina erityisen paljon huomioita. Työlistalta voi löytyä muun muassa katon pesu, sammaleenpoisto ja suojakäsittelyt, tiilikaton ja huopakaton pinnoitus sekä peltikaton maalaus.
Yksi tärkeimmistä, turhan usein vähän muun kattohuollon varjoon jäävää aluetta on katon yläpohja. Me olemme ottaneet sen osaksi kattotarkistuksia, jos sinne vain millään opilla pääsee. Toisinaan vaatii jo jonkin verran vaivannäköä edes päästä katon yläpohjaan, saati liikkua siellä koska tila on usein niin matala, että siellä liikutaan ryömimällä. On kuitenkin tärkeää tutkailla kattoa ammattilaisen silmin myös alhaalta, koska yläpohjassa näkee vesikaton alapuolisten rakenteiden kunnon, aluskatteen sekä eristeet. Niiden silmämääräinen läpikäynti auttaa hahmottamaan katon kuntoa, yläpohjassa usein siis näkyvät kattovuotojen jäljet ensimmäisenä. Samalla voimme tutkiskella katon tuuletuksen tilannettakin.
Omakotitalon katon korjaustyöt aina kohteen tarpeiden mukaan takuutyönä
Omakotitalon katon huolto voi käsittää lukuisia eri toimenpiteitä ja korjaustöitä. Pääosa tavallisista ongelmista voi ilmestyä mille tahansa katolle katteen materiaalista riippumatta, on kuitenkin tärkeää hoitaa korjaukset sitten juuri kyseisen katteen vaatimilla tavoilla, välineillä ja aineilla. Tällaisissa asioissa hyödytkin paljon siitä, että teetät työt ammattilaisilla, joilla on jo valmiiksi pitkä kokemus ja tietotaito juuri sinun kattosi materiaaleista ja niiden huolloista. Meiltä Kattokorjauspalvelusta löytyy osaajia kaikille katoille ja katteille.
Vakavimmasta ja kiireellisimmästä päästä ovat erilaiset akuuttikorjaukset, joita päädytään tekemään muun muassa myrskytuhojen tai katolta liikkeelle lähteneen lumen aiheuttamien vaurioiden korjaamiseksi. Myös kova tuuli, joskus ukkosetkin hajottavat kattoja tai jotain katolla yllättäen. Kattokorjauspalvelu hoitaa kaikki myrskyvauriokorjaukset sekä lumivahingot, joihin voivat kuulua lumitaakan alla painuneen katon oikaisu tai katteen, räystäskourujen sekä kattotuotteiden ja kattoläpivientien kunnostamista. Näissä tapauksissa pyrimme aina toimimaan nopeasti ja antamaan pikaisen avun, niin etteivät vahingot ehdi aiheuttaa esimerkiksi kosteusvaurioita katolla. Myrskyjen, kovien tuulten, ukkosmyräköiden sekä lumien tippumisen jälkeen voi kannattaa vilkaista katolle, voit aina myös tilata meidät tarkistamaan tilanteen, jos epäilet että vaurioita on syntynyt.
Omakotitalon katon vuotokorjaukset sisältävät tapauksesta riippuen erilaisia toimenpiteitä, sillä vuoto voi johtua katteen läpäisevistä vaurioista, aluskatteen ongelmista, mutta hyvin usein myös läpivientien, jiirien ja saumojenkin pettämisestä. Tilannekohtaisesti sitten suoritamme katteen pinnan tarkistuksen, reikien paikkaukset, tiilten vaihdot tai läpivientien korjaukset sekä saumojen ja jiirien tiivistykset. Tarpeen voi olla jopa vesikatteen tai aluskatteen vaihto joko osin tai koko katolle. Vuoto voi tapahtua myös esimerkiksi kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun yhteydessä, jolloin voimme vaihtaa viallisen ikkunan, luukun tai kuvun mutta myös parannelle tiivisteitä, jos ne falskaavat. Läpivienneistä myös savupiipun ja hormien korjaukset onnistuvat meidän kanssamme asioidessasi. Myös kirvesmies löytyy palkkalistoiltamme, jos katolta löytyy hajonneita tai lahonneita puuosia, teemme lahovaurioiden korjaukset ja puuosien vaihdotkin.
Erilaiset peltityöt kuuluvat Kattokorjauspalvelun erityisosaamisen piiriin, peltituotteita löytyy jonkin verran myös muiden katetyyppien katoilta. Pelti on yksi tyypillisimmistä vesikatteista, jonka lisäksi sitä käytetään jonkin verran myös julkisivujen verhoilussa. Meiltä saat siis kaikki tarvittavat peltityöt vesikatoista ja julkisivuista pienempiinkin yksityiskohtiin. Hoidamme sadevesijärjestelmien asennukset ja korjaukset. Vaikkapa vesikourujen korjaus kiinnitysongelmien ilmetessä sujuu nopealla aikataululla, samoin räystäslautojen ja räystäspeltien, päätypeltien kunnostukset ja vaihdot.
Katon tarkistuksiin ja kunnostuksiin sisällytämme myös kattotuotteet. Katon turvallisuutta parantavat tuotteet ovat tarpeellisia, usein myös määräysten sääntelemiä. Tietyin ehdoin katoilta täytyy löytyä toimivat tikkaat ja kulkusillat säännöllistä käyntiä vaativiin kohteisiin. Saat meiltä siis kaikki lumiesteiden, lapetikkaiden, kattosiltojen ja muiden kattotuotteiden korjaukset sekä kiinnitykset joko erikseen tai muun kattohuollon yhteydessä.
Katon huolto ja korjaus paljastavat koko katon yleisen kunnon ammattilaiselle
Sen lisäksi, että saat meiltä osaavaa ja ammattitaitoista katon huoltoa, palvelumme on kattosi hyvinvoinnin kannalta aina kokonaisvaltainen. Toimimme avaimet käteen -periaatteella, joka tarkoittaa sitä, että saat meiltä kaiken, mitä kattosi tarvitsee. Et joudu erikseen etsimään esimerkiksi peltiseppää tai timpuria, jos kattosi tai vaikka savupiippusi vaatii puutöiden tai pellitystöiden osaajaa. Esimerkkinä asiakaspalvelumme laadusta on muun muassa se, että aina kun kiipeämme katollesi, oli kyseessä sitten rännien tyhjennys tai kattotiilen vaihto, katsastamme samalla kattosi koko yleisilmeen täysin veloituksetta. Kokeneet katto-osaajamme löytävät katoltasi piilevätkin ongelmat, jotka voisivat yllättää mittavalla kattovauriolla, mikäli jäisivät kytemään pidemmäksikin aikaa. Katon säännöllinen ja perinpohjainen tarkistus auttaa minimoimaan katon ongelmia ja varsinkin niiden mittakaavaa. Hyvä ylläpito auttaa usein myös pitkittämään katon käyttöikää, sillä säännöllinen puhdistaminen, tarpeen vaatimat pinnoitteet ja maalaus antavat aina ajoissa ja oikein tehtyinä runsaasti lisää käyttövuosia katolle.
Osa ihmisistä huoltaa kattojaan itse, se on omassa kiinteistössä täysin sallittua ja on parempi edes yrittää pitää katosta huolta, kuin hylätä se täysin. Jos osaamista löytyy niin katosta voi pitää itsekin hyvää huolta. Monilla ei kuitenkaan ole alan koulutusta tai mitään työkokemusta ja katon kokonaisvaltainen kunnossapito voi olla vaikeaa. Osa töistä, kuten lumenpudotukset ovat vaarallisia hommia ja katolla kiipeily vaatii aina turvavarusteita. Näissä asioissa on turvallisinta vain tilata ammattilainen tekemään työn, meiltä saat esimerkiksi kaikki talvisesongin työt suunnitelmallisesti, turvallisesti ja katteita suojellen toteutettuina.
Turvallisuuden ohessa ilman kokemusta kattotöistä voi olla vaikeaa hahmottaa, millaisia asioita katolla pitäisi tarkkailla ja kuinka niitä sitten huolletaan. Jokin räystäskourun kiinnitys on vielä melko yksinkertaista, mutta oikean kaadon varmistaminen vaatii jo hieman enemmän taitoja. Entäpä sitten, kun pitäisi tarkistaa yläpohjan kautta aluskatteen kunto ja tutkia onko yläpohjassa riittävä tuuletus? Joissain asioissa ammattilaisten avusta hyötyykin merkittävästi. Meille kaikki tällaiset yksityiskohdat ovat ihan rutiinityötä, hyvä käytännönkokemus auttaa hahmottamaan kattoa kokonaisuutena ja ratkomaan erilaisia ongelmia. Vaikka sitten sen tuuletuksen riittävyyttä tai vesikourujen kaatojen kulmia. Ainakin silloin tällöin meidän ammattilaisten käyttäminen katolla kannattaa.
Täysin huoltovapaata kattoa ei ole olemassakaan. Jos katto jää täysin oman onnensa varaan, todennäköisesti se vaatii täyttä saneerausta, kuten vesikatteen ja aluskatteen vaihtoa jopa vuosikymmeniä ennen, kuin keskimäärin normaalihuolloista nauttinut saman katemateriaalin katto. Lopulta täyssaneeraus tulee kuitenkin kalliimmaksi kuin säännölliset ja nopeasti toteutetut pikkuhuollot ja rutiinipuhdistukset, joihin meillä sisältyy aina ilmainen kattotarkistuskin.
Tällä ilmaisella tarkistuksella haluamme varmistaa, että kattosi palvelee sinua yhtä hyvin kuin me. Jos korjattavaa tai muuta huomautettavaa katoltasi tarkistuksissa löytyy, annamme mielellämme myös näiden ongelmien hoitamisesta sinulle edullisen tarjouksen. Säännöllinen katon tarkastus mahdollistaa nopean reagoinnin ongelmiin ja säästää kattoa sekä rahaa. Puhumattakaan omistajan hermoista.
Kun koittaa omakotitalon kattoremontin aika, me toteutamme sen
Kun omakotitalon kattoremontti on tullut ajankohtaiseksi, harva edes lähtee punnitsemaan vaihtoehtoa, että saneeraisi itse katon alusta loppuun. Jos edessä on molempien katteiden vaihto, yläpohjan kunnostustöitä, eristykset, läpiviennit ja muutakin tekemistä, urakan kokonaislaajuus vaatii jo ammattilaiset kädenjälkeä, jotta kaikki onnistuu eikä kattoremontti jää venymään. Työhön kuluu myös aikaa. Mitä vähemmän on rutiinia ja mitä enemmän joutuu opiskelemaan uutta asiaa, sitä hitaampaa ja riskialttiimpaa se katon kuntoon laittaminen on. Me pistämme omakotitalon katon kuntoon kerralla, laajinkaan remontti ei kestä yleensä viikkoja pidempään ja meillä kaikkiin töihin kuuluu työtakuu. Tulemme siis korjaamaan, jos työmme jäljessä on mitään huomautettavaa. Suhtaudumme kuitenkin katon tekemiseen vakavasti, työt tehdään huolellisesti ja kullekin katolle oikein mitoitettuina. Näin yleensä vältytäänkin erilaisilta remontinjälkeisiltä ongelmilta tehokkaasti.
Meiltä saat laadukkaat omakotitalon kattoremontit täyden palvelun pakettina, huolellisesta suunnittelusta aina laadukkaaseen toteutukseen. Meillä ryhdytään pakkaamaan työmaan tarvikkeita sillä periaatteella, että autosta löytyvät valmiiksi kaikki tarvittavat työkalut sekä turvavarusteet, joita katontekijät luonasi tarvitsevat. Sinun työkalusi voidaan jättää rauhaan, eikä sinun tarvitse ostaa edes vasaraa tai ruuvimeisseliä kattoremonttiasi varten. Olemme kartoittaneet työmaan ympäristön jo valmiiksi, joten matkaan lähtee aina myös tarvittavat rakennustelineet, nostimet tai jopa se nosturiauto. Näiden telineiden ja koneiden tarve riippuu tietysti rakennuksestasi sekä sen lähiympäristöstä, mutta silloin kun niitä tarvitaan sinun ei tarvitse itse soitella sinne vuokrausfirmaan ja yrittää keksiä, mikä olisi paras ratkaisu. Jos luvassa on purkutyötä, voi olla, että olemme tilanneet roskalavankin valmiiksi urakan alkuun. Jätteidenhoitosuunnitelma on aina kattokohtainen. Jos vanhaa katetta, eristeitä ja muuta puretaan, on jätettäkin luvassa niin paljon, ettei mikään roskasäkkisysteemi palvele tehokasta työntekoa. Tilaamme sovitut tarvikkeet suoraa valmistajalta niin, että ne ovat ajoissa paikalla eikä urakka vaarannu sen vuoksi. Eikä pihaasi myöskään linnoiteta kuukausiksi tarvikekasoilla, ajoitus on siis tärkeä normaalin elämän jatkumisen kannalta.
Työhön panostetaan aina. Osaavat kattoasentajamme tekevät työt tehokkaasti ja hyvin, aina aikataulumme ei ole kaikkein nopein, mutta kiireellä ei suutarikaan saa aikaan kuin eriparikenkiä. Meille on tärkeää, että katto on oikeasti kunnossa, kun me työmaalta lähdemme. Olemme myös huomioineet kohteen haasteet jo tarjousvaiheessa. Esimerkiksi työtä hidastavat esteet rakennuksen ympäristössä on otettu suunnitelmassa huomioon eivätkä ne aiheuta yllättäen aikataulun viivästymistä, kun työtä jo paikan päällä tehdään. Kaikki tekijät asentajista peltiseppiin tulevat kauttamme ja työ on aina takuutyötä. Meidän remonttiamme ei muiden tarvitse tulla paikkailemaan. Hyvä muistaa, että myös katevalmistajan omat takuut pysyvät voimassa, kun kattoalan ammattilainen asentaa katon asentajan ohjeiden mukaisesti. Kun työ on tehty, viemme mukanamme vanhan katteen rojut, siivoamme paikat ja toivotamme mukavaa jatkoa uuden katon suojissa.