Milloin katto pitää uusia ja mikä on hyvä ajankohta kattoremontille?

Kattoremontin ajankohta mietityttää monia. Milloin on oikea hetki teettää kattoremontti ja mistä sen voisi päätellä? Yksi hyvä vinkki lähestyvän remonttiajankohdan päättelemiseen on yksinkertaisesti katon ikä. Milloin kattosi on siis rakennettu? Kaikilla katoilla on jonkinlainen keskimääräinen käyttöikä, josta voi jo päätellä ainakin katon tarkistustarpeen. Peltikatto kestää materiaalista riippuen neljästäkymmenestä sataan vuoteen. Huopakatto kestää kahdestakymmenestä neljäänkymmeneen vuoteen. Hyvin pidettynä tiilikaton käyttöikä voi olla jopa sata vuotta. Betonitiili kestää noin viidestäkymmenestä seitsemäänkymmeneen vuoteen ja savitiilikatto yli sen.

Mutta mikään katto ei kestä ihanneikää tai kauemminkin ilman huoltoa ja kunnossapitoa. Jos siis tiedät, ettei ikääntyvää kattoa ole juuri hoidettua lienee oikea hetki kutsua Kattokorjauspalvelu ainakin tutkimaan tilannetta tarkemmin. Muutkin merkit voivat antaa vihjeitä remontin lähestymisestä kuin sen ikä. Kaikki katolla ilmenevät oireethan eivät kerro vielä siitä, että se olisi kokonaisvaltaisesti huonossa kunnossa. Tiettyihin asioihin on kuitenkin hyvä puuttua niitä havaitessa myös silloin, kun katon täyssaneeraus ei vielä ole ajankohtainen. Vaikkapa talviset, runsaat jääpuikkomuodostelmat ja korkeat lämmityslaskut kielivät lämpövuodosta katolla. Toinen asia, johon on hyvä kiinnittää huomiota ovat katolta tulevat vedet. Ohjautuuko vesi katolta sinne, minne pitääkin vai huomaatko veden valuvan vääriin paikkoihin, esimerkiksi seinää pitkin? Näissä tapauksissa kannattaa aina ottaa yhteyttä meihin, asiat voidaan korjata nopeastikin niin että saat kattosi kuntoon riskejä minimoiden.

Esimerkiksi katon vesikatteen kunto on asia, johon me kiinnitämme tarkistuksissa aina huomioita. Miltä katteen pinta siis näyttää, onko huopakate muhkurainen tai repeillyt? Onko peltikatteessa ruostetta tai hilseileekö sen pinnoite? Näkyykö tiilikatolla runsaasti rikkoutuneita tai halkeilleita tiiliä, entä sammalta? Miltä katon saumaukset ja läpivientien tiivistykset näyttävät? Tietysti tutkimme kattosi tarkistuksessa aina myös pintaa syvemmältä. Meitä kiinnostaa toimiiko katon tuuletus hyvin, sekä se, miltä kiinnikkeet ja kattoturvatuotteet näyttävät. Tutkimme aina vesikaton alapuoliset rakenteet, eli sen onko aluskate irtoillut tai rikki. Tärkeää on tutkia myös eristeiden kunto sekä se, onko yläpohjassa merkkejä vuodoista. Merkkejä vuodoista ovat muun muassa kastuneet eristevillat, veden jättämät jäljet tai märät, jopa lahonneet puuosat runkorakenteissa. Tutkimme myös höyrysulut, yläpohjan tuuletusaukot ja kaikki muutkin yksityiskohdat, niin että kattosi on remontin jälkeen ihanteellisessa kunnossa pienintä yksityiskohtaa myöten.

Meidän palveluumme kuuluu se, että katto tarkistetaan jokaisella käynnillä huolellisesti. Tarkistus kuuluu hintaan kaikissa kattosaneerauksissa. Koko saneeraus perustuu katon kuntoon ja korjaustarpeisiin. Tarkistus kuuluu kuitenkin hintaan myös niissä tapauksissa, että tulemme tekemään vaikkapa tilaamaasi puhdistusta tai jotain tiettyä korjaustyötä. Saat siis kaikilla käynneillä tarkistuksen ilman erillismaksua. Siinä tapauksessa, että katolta korjattavaa löytyy, teemme tarjouksen korjausten suorittamisesta. Kotitalousvähennys on puolestaan haettavissa lähes kaikista tekemistämme töistä remonttia tai puhdistusta seuraavassa veroilmoituksessa. Se onnistuu omassa henkilöverotuksessasi. Jos työ vaatii rahoitusta, voit hakea senkin kauttamme.

Kattoremontin onnistuu hienosti myös talvella

Meiltä kattoremontin toteutus onnistuu ilman ongelmia talvellakin. Toimimme siis ihan ympäri vuoden. Katon akuutit korjaustarpeet eivät esimerkiksi odottele seuraavaa kesää. Myrskyvahingot ja lumivahingot on korjattava vuodenajasta riippumatta pikaisella aikataululla. Me kuitenkin hoidamme lähes kaikkia muitakin katon kunnostukseen liittyvää työtä ympäri vuoden. Jotkin työt ovat niin sanottuja sesonkitöitä, kuten lumenpudotukset ja jäänsulatukset. Myös kattojen maalaukset, pesut ja muutamat muut työt voivat olla hieman rajoittuneita lämpömittarin lukemien suhteen. Valtaosa kattoihin liittyvistä töistä onnistuu käytännössä milloin tahansa.

Suoraan sanottuna, kattoremontin toteutus talvella on jopa kätevämpää kuin kesällä. Talven etuna kesään verrattuna on pakkasen vuoksi matalampi ilmankosteus. Näin katon rakenteisiin ei pääse kosteutta rakennusvaiheessa, kun katto on vielä auki. Mehän huolehdimme aina kattotyömaan riittävästä suojauksesta. Jos sataa, katto on peitetty niin ettei vesi ja lumi pääse satamaan sisään. Katon suojaaminen alaspäin tulevalta sateelta ei olekaan kovin ongelmallista, ilmankosteus on hankalampaa sillä se ei juuri pressuista ja suojauksista piittaa. Talvella tilanne on kuitenkin usein hyvin ihanteellinen kylmän sään ansioista. Pakkasasteet kuivattavat ilman ja se onkin hyvä tilanne katon remontoinnin kannalta.

Toinen talvisaneerauksen etu on se, että maa on jäässä, tällöin esimerkiksi nurmikko ei juuri kärsi mahdollisista työkoneista. Jonkin verran erilaisia tarvikkeiden, nostureiden ja muiden painavien asioiden siirtelyä työmaalla on pakko tehdä, vaikka se tehtäisiin kuinka varoen, voi tuoreeseen nurmikkoon jäädä jälkiä. Kesällä piha on muutenkin kauneimmillaan, jolloin kattoremontin teko vääjäämättä hetkeksi estää pihasta nautiskelun aiheuttamalla muun muassa näköesteitä.

Vesikaton puuttuminen ei onneksi haittaa rakennuksessa asumista tai työntekoa. Talvellahan suurin pelko on se, että rakennuksen lämpötila laskisi liikaa. Kattoremontin osalta voimme onneksi lohduttaa, että remontti ei juurikaan poista lämpöä rakennuksesta. Tietysti lämpöhävikin riski kasvaa, jos vesikatteen ohessa puretaan eristeitä ja katon alempiakin rakenteita. Osaamme kuitenkin jo pitkän kokemuksemme viitoittamalla tiellä toimia niin, että lämpöhävikki kattoremonttimme aikana on minimaalinen. Olemme tehneetkin lukuisia kattosaneerauksia kylmempiinkin vuodenaikoihin ja kokemukset ovat olleet hyviä. Tarvittaessahan voimme purkaa eristettä osissa niin, että uusi eriste asennetaan ennen kuin edes siirrytään seuraavan kohdan pariin. Eriste puuttuu siis vain pienestä kohdasta kattoa kerrallaan, mutta työtä on mahdollista silti tehdä tehokkaasti ja nopeasti. Näin kattosaneeraukseen kuluva kokonaisaika ei pääse paisumaan, vaikka samalla huolehditaankin rakennuksen remontinaikaisesta asuttavuudestakin.

Kattoremontin tekeminen talvella ei siis ole mikään ongelma, päinvastoin se onnistuu ihan hyvin myös pakkasella. Työntekijät saadaan kyllä suojattua ja mahdollisesti katolla remontin alkaessa oleva lumikin pudotettua töiden tieltä. Talvella voimme kätevästi tutkia myös mahdollisten lämpövuotojen kohdat. Sinun kannaltasi on hyvä myös se, että talvi on meille hiljaisempi sesonki. Saat hyvin sovittua sinulle parhaat ajat työn toteuttamiseen. Lisäksi voit saada hyvän tarjouksenkin kuumimman sesongin ulkopuolella. Jos kattoremontti siis lähestyy niin voit tilata meidät töihin vaikka joulukuussa!

Tarkistamme koko katon myös sen säännöllisissä huoltotoimissa

Meiltä voit tilata kaikki katon huolto- ja ylläpitotyöt myös kattosaneerauksen jälkeen. Kun tarvitset esimerkiksi lumenpudotusta tai syksyisiä katon ja sadevesijärjestelmän puhdistuksia niin saat kaiken Kattokorjauspalvelusta. Sekä uusi että vanha katto hyötyvät säännöllisestä ylläpidosta, joka auttaa pitämään katon kunnossa. Se on avain myös kaikkien katteiden ihanteellisen käyttöiän saavuttamisessa.

Kaikkien huoltojen ja puhdistusten yhteydessä tutkimme katon senhetkisen kunnon ja raportoimme tilanteesta sinulle. Eli aina kun katolle kiivetään, se myös tarkistetaan riippumatta siitä, miksi sinne on kiivetty. Mikäli katolta löytyy asioita, joiden korjaamisesta ei olla vielä sovittu, saat myös tarjouksemme niiden hoitamisesta samalla kertaa. Totta kai voit tilata meidät tekemään myös pelkän tarkistuksen, ellei kattoasi ole tutkittu aikoihin, epäilet että jotain on vialla tai olet suunnittelemassa katon uudistamista. Varsinkin suuremmat kattoremontit ja saneeraukset lähtevät meillä aina käyntiin katon täydellisestä katsastamisesta. Näin voidaan hyvin tarkasti määrittää työn laajuus ja varmistua siitä, ettei mitään viallista tai rikkinäistä jää korjaamatta.

Yksityiskohtaiseen kuntokartoitukseen kuuluu katteen pinnan ja saumausten tutkiminen. Lisäksi tarkistamme läpivientien ja kattotuotteiden kunnon ja kiinnitykset. Katon ulkopuolen tarkastelun ohessa pyrimme myös aina tarkistamaan välikaton, jos sinne vain on esteetön pääsy. Välikatolta eli yläpohjasta löytyvät yleensä merkit vuodoista. Samoin katon tuuletuksen ongelmista ja muutamista muista sekoista, joita ei välttämättä katon ulkopinnalta edes voi havaita. Tällaisissa asioissa hyödyt erityisen paljon siitä, että kattosi tarkistaa alan ammattilainen. Esimerkiksi tuuletuksen riittävyyden havaitseminen voi olla vaikeaa, ellei aiheesta ole hyvää kokemusta käytännön työn kautta, kuten meillä.

Katon säännöllisellä tarkistamisella voimme ehkäistä ongelmien leviämistä ja lykätä myös suurten kattosaneerausten tarvetta. Ideana on havaita ongelmat varhaisessa vaiheessa ja korjata ne, ennen kuin ne ehtivät aiheuttaa ongelmia tai laajentua. Esimerkiksi pienet yksittäiset vuodot voimme paikata tehokkaasti ja nopeasti ilman vesivahinkojen riskiä. Mutta jos vuodot jäävät huomaamatta ja korjaamatta, vedellä on kurja taipumus erityisesti sulaessaan ja jäätyessään tehdä isoa tuhoa katon kaikissa rakenteissa. Katon kunnon tarkkailu auttaa sinua myös ennakoimaan suuremman kattosaneerauksen ajankohtaa. Näin sinun on mahdollista esimerkiksi säästää rahaa saneerausta varten jo pidemmälläkin aikavälillä. Yleisesti ottaen pikkukorjaukset ja säännöllinen puhdistaminen tulevat kuitenkin edullisemmaksi, kuin katon jättäminen täysin rappiolle. Huoltojen laiminlyönnin seurauksena edessä on katon täyssaneeraus monta kertaa rakennuksen käyttöiän kuluessa.