Kokeneen kattopeltisepän toteuttama piipun pellitys
Piipun pellitys on suhteellisen vähäpätöiseltä vaikuttava seikka katon ja tulisijan kokonaisuutta ajatellen. Hyvin tehty piipun pellitys kuitenkin antaa monia hyötyjä, varsinkin pidemmän ajan kuluessa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se ehkäisee hyvin tehokkaasti piipun eroosiota eli kulumista. Savupiipun pellitys estää siis kosteuden ja säänvaihteluiden aiheuttamien vaurioiden muodostumista piippuun ja savuhormiin.
Meiltä saat taitavan kattopeltisepän toteuttamaan piipun pellityksen niin pelti-, tiili- kuin huopakatoillekin. Kuuntelemme toiveitasi värin ja mallin suhteen, niin että piipunpellitys ja piipunhattu saadaan rakennuksen ilmeeseen sointuviksi. Piipunpellitys voidaan siis tehdä myös eri katemateriaalien katoille, eli muillekin kuin peltikatoille. Pelti on toimiva ja monipuolinen materiaali piipun suojausta ajatellen. On kuitenkin osattava tuotteita valitessa ja asennusta tehdessä ottaa huomioon eri katteiden erityisvaatimukset sekä katolla työskentelyssä, että asennustavoissa.
Piipun pellitys on itsessäänkin tarkkaa puuhaa. Se vaatii paljon mitoittamista ja erikoisosaamista. Piipun pellitys ei saa olla piipun ympärillä liian tiukka tai liian väljä. Liian tiukkaan asennetut pellit esimerkiksi voivat aiheuttaa sen, että piipun ja pellin väliin tiivistyy kosteutta, joka ei pääse haihtumaan pois. Pikkuhiljaa se kosteus vaurioittaa piipun rakenteita tai kattoa piipun ympärillä, jopa molempia. Varsinkin ilmankosteus, joka kondensoituu takaisin veden muotoon esimerkiksi pellin pinnalla voi päästä arvaamattomiinkin paikkoihin ja pidemmän ajan kuluessa aiheuttaa yllättäviäkin vaivoja. Erityisen tarkkaa on myös piipunjuuripellin oikeanlainen asennus ja tiivistäminen. Piipun juuri on todella yleinen paikka kattorakenteiden kosteusvaurioiden syntymiselle. Sen kautta vesi pääsee usein yläpohjaan, aiheuttaen lahovaurioita ja villojen kastumista.
Voit tilata meidät tekemään piipun pellitystä tai piipunpellitystä ja piipunhattuja samalla kertaa. Aika monet asiakkaat teettävät samalla kertaa muitakin katon pikkukorjauksia. Kustannustehokastahan se onkin, koska olemme jo saapumassa paikalle kaiken tarvittavan kanssa. Jos peltiseppämme on tulossa töihin katollesi niin samalla kertaa voit hyödyntää hänen erityisosaamistaan kaikissa katon peltitöissä. Joskus piipun pellitys ja hatutus hoidetaan isomman kattosaneerauksen yhteydessä. Meiltä saatkin aina tarpeitasi vastaavaa palvelua, räätälöimme työt aina kohteen mukaan, jolloin saat kaiken yhden piipun pellityksen ja koko katon täyssaneerauksen välitä avaimet käteen -periaatteella.
Aina kun katolla käydään, se tarkistetaan. Meillä katon kunnon tarkistaminen kuuluu siis kaikkiin meiltä tilattuihin kattotöihin. Saat piipunpellityksen tai vaikka katon maalauksen ohessa aina ilman erillismaksua. Monissa töissähän toimimme niin, että tarjouspyyntösi saatuamme otamme yhteyttä ja sovimme tarkistuskäynnistä. Esimerkiksi peltitöissä tarvitaan ihan konkreettisia mittoja pellitettävistä kohteista jo etukäteen. Samalla myös sinun toiveesi kartoitetaan, katto tarkistetaan ja töistä lasketaan tarjous perustuen tarkistuksiin ja sinun toiveisiisi. Keskustelemme aina kanssasi löytyneistä korjaustarpeista ja katon yleiskunnosta sekä jätämme korjaustarjouksen mahdollisista vioista ja puutteista.
Työmmehän on kotitalousvähennyksiin oikeuttavaa, voit hakea vähennyksiä omassa henkilöverotuksessa urakkaan seuraavassa veroilmoituksessa. Mikäli kattotyöt vaativat hieman lisäbudjettia niin kotisivujemme kautta löytyy mahdollisuus hakea rahoitusta.
Piipunjuuripellitys antaa suojan läpiviennille ja kattorakenteille
Savupiippuhan muodostaa usein yhden katon suurimmista yksittäisistä läpivienneistä. Eli savupiippu läpäisee rakenteena kaikki katon kerrokset. Monilla katoilla on toki muitakin läpivientejä, kuten erilaisia tuuletushormeja ja -putkia. Myös muun muassa kattoluukut, valokuvut ja kattoikkunat lukeutuvat katon läpivienteihin. Joskus samassa rakennuksessa, esimerkiksi paritalossa on kaksikin savupiippua. Erilaiset tulisijat, puukiukaat, takat, leivinuunit ja muut ovatkin Suomessa melko yleisiä varsinkin omakotitaloissa ja kaupungeissakin varsinkin vanhoissa puutaloissa niitä esiintyy. Niistä onkin kertynyt meille mukavasti työkokemusta ihan käytännössä, koska ne ovat niin yleisiä.
Läpivientien tekeminen ei kattoa rakentaessa tai uusiessa ole helpoimmasta päästä kattotöitä. Vastaavasti muun muassa katon jiirit eli sisätaitteet vaativat rakentajalta osaamista ja huolellisuutta. Molempia runsaasti korjattuamme ymmärrämme, kuinka moni asia voi mennä pieleen jo tekovaiheessa. Ja ymmärrämme sen, millaisia vikoja ja ongelmia varsinkin savupiippujen läpivienteihin voi ajan kuluessa kehittyä. Paneudumme aina erityisellä huolella jiirien ja läpivientien asentamiseen sekä huoltoihin, viimeistä piirtoa myöten.
Sen varsinaisen läpiviennin rakentaminen on oma vaiheensa. Esimerkiksi vesikatteesta riippumatta läpivienteihin tehdään aluskatetta laatiessa riittävät ylösnostot, jotta läpiviennin vedenpitävyys saadaan taattua. Joissain läpivienneissä on mahdollista käyttää lisäksi erityistä eristeosaa takaamaan läpiviennin ja aluskatteen saumaton vedenpitävyys. Piipunjuuripellitys on sitten viimeistelyvaihe, kun läpivienti, aluskate ja vesikate on saatu asennettua huolellisesti paikoilleen. Piipunjuuripellitys tulee siis vesikatteen ja piipun tyven päälle. Piipunjuuripellityksellä tehdään tiivis liitos vesikatteen ja savupiipun juureen, jolloin niiden väliin ei jää vesikatteen tasolla minkäänlaista koloa, saumaa tai painaumaa. Tällä estetään sadevesien ja sulamisvesien pääseminen kattorakenteisiin sekä eristeisiin savupiipun läpiviennin kohdasta. Piipun pellitys suojelee myös piipun tyveä, joka voi vuosien saatossa ottaa osumaa muun muassa katolla liikkuvasta lumesta ja jäästä.
Tämä piipunjuuripellityksen oikeaoppinen, sopivan tiivis mutta hengittävä asentaminen on talon hyvinvoinnin kannalta oleellinen tehtävä. Varma ja kestävä lopputulos saadaan vain kokeneen peltisepän toteuttamana. Yksittäisenä työvaiheena ja kustannuseränä pellitykset ovat nopea ja edullinen tapa parantaa katon toimivuutta, vedenpitävyyttä ja kestävyyttä kaikilla eri vesikatteilla. Pellityksiä käytetään myös huopa- ja tiilikatoilla, sillä pelti on tällaisissa yksityiskohdissa vain ylivoimaisesti paras materiaali.
Hyvän piipun viimeistelee piipunpellitys ja kaiken kruununa vielä piipunhattu
Kun piippu on huolella rakennettu läpiviennin tasokasta asennusta myöten, tilanne on hyvä. Sitten vielä piipunpellitys on asennettu hyvin tehdyn työn takeeksi piipun saumaa suojaamaan, tilanne on vielä parempi. Jäikö jotain kuitenkin uupumaan? Ainiin, piipunhattu, ehkäpä?
Piipunhattu suojaa piippua ja savuhormia sisään satavalta vedeltä ja lumelta. Varsinkin epäsäännöllisessä käytössä olevan tulisijan hormi tarvitsee piipunhatun, jotta se olisi esimerkiksi talvisaikaan sitten täysin käyttökunnossa. Jos savupiippu on säännöllisesti käytössä, hieman kosteussuojaa antaa kuitenkin ylöspäin kuumana tuprutteleva savu, joka haihduttaa kosteutta ja voi hillitä myös sateen pääsyä piippuun ulkoa käsin. Moni ei kuitenkaan esimerkiksi puukiuasta joka päivä lämmitä, saati ainakaan kesällä asuintiloja kuumentavaa leivinuunia.
Ongelmana on siis se, että hormiin päässyt kosteus rapauttaa hormia pikkuhiljaa. Pahimmillaan vesi voi päästä hormin kautta rakennuksen sisätiloihin saakka. Piipunhattu onkin pieni, mutta tehokas apuvälinen sekä suojaamaan itse piippua, että estämään monia välillisiä, kosteudesta aiheutuvia ongelmia. Piipunhatun asentaminen on ammattilaiselle, kuten meidän kattopeltisepällemme melko vaivaton ja nopea toimenpide. Voimme suorittaa piipunhatun asennuksen mihin vuodenaikaan tahansa. Näinkin pienellä toimenpiteellä voit tehdä valtavasti hyvää kotisi toiminnan ja arvon eteen!
Piipunhattu onkin pieni ja edullinen investointi, johon kannattaa satsata. Se maksaa itsensä varmasti takaisin, kun piippu pysyy hyvässä kunnossa eikä sen korjaamiseen tarvitse kuluttaa varoja! Voit myös huoletta käyttää tulisijojasi tasan niin paljon, ja silloin kun itse haluat eikä esimerkiksi uunia tarvitse lämmittää niin usein vain siksi, että savuhormi pysyisi kunnossa. Voit lämmittää sen silloin, kun haluat leipoa tai haluat vaikkapa hieman mukavaa lisälämpöä kotiisi paukkupakkasilla.