Kauanko kattoremontti kestää?

Yksi hyvin yleinen kysymys on se, kuinka kauan kattoremontti kestää? Tähän on vaikea antaa suoralta kädeltä yleispätevää vastausta, sillä remonttityön ajallinen kesto on riippuvainen työn määrästä. Kattoremontti yleensä vie aikaa muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Todella harvoin pelkän katon saneeraus on niin mittava, että se veisi kuukautta. Tällöin kohde on yleensä valtavan kokoinen tai muuten hyvin haastava työmaa. Keskimäärin kattoremontin kesto mitataan siis korkeintaan viikoissa. Esimerkiksi silloin, kun uusimme vain katemateriaalin, ei työhön kauaa mene ja hintakin on edullisempi. Luonnollisesti hinta pysyy tällöin kurissa, koska työtuntien ja materiaalien määrä ovat alhaisempia. Kertoimet kasvavat, kun kyseessä on kokonaisvaltaisempi kattoremontti uusine aluskatteineen, runsaine läpivienteineen ja muine yksityiskohtineen.

Kattomuodollakin on merkitystä remontin kestoa ja kuluja ajatellen. Monimutkainen mansardikatto tai vaikkapa aumakatto ovat harjakattoa työläämpiä remontoitavia ihan puhtaasti yksityiskohtien määränkin vuoksi. Jos katon alapuoliset puurakenteet ovat päässeet huonoon kuntoon tilanne on arvioitava uudestaan. Jos niistä löytyy lahovaurioita ja yläpohjan eristevillatkin ovat samojen vikojen vuoksi kastuneet, nousee työmäärä huomattavasti. Lisäksi katemateriaali, erilaiset kattotuotteiden asennustyöt ja työmaan sijainti sekä lähiympäristö vaikuttavat hieman siihen, kauanko mahdollisissa purkutöissä menee ja kauanko katon uusiminen kestää. Kattoremontin kesto riippuu siis monista eri tekijöistä ja se voi olla hyvin yksilöllinen, kuten remontin hintakin,

Kattokorjauspalvelu toimii aina niin, että saneeraus mitoitetaan todellisen tarpeen pohjalta. Teemme siis joka kerta katon kuntokartoituksen ja keskustelemme kanssasi toiveistasi katon suhteen. Vaikka tämä saattaa äkkiseltään tuntua työläältä tavalta toimia, niin lopulta menettely auttaa urakan sujuvassa läpiviennissä. Tarjouksemme pitävät kohtuullisen hyvin paikkaansa, koska tarjouksia laskevat parhaat ja kokeneimmat ammattilaisemme, jotka osaavat harjaantuneella silmällä arvioida jo nopeassa alkukartoituksessa saneerauksen laajuutta riittävissä määrin. Kun remonttityöhön ryhdytään, alkaa työ sitten hyvin yksityiskohtaisella katon rakenteiden ja materiaalien läpikäynnillä, jotta kaikki korjaustarpeet tulevat takuulla huomioitua. Totta kai joskus löytyy yllätyksiä kattoa avatessa, mutta jos näin käy pidämme palaverin kanssasi välittömästi ja päivitämme sekä hinta- että aikatauluarvion. Kattosi kunto tarkistetaan meidän toimestamme muutenkin joka kerralla, kun katolla käydään. Jos tarvitset vaikkapa lumenpudotuksen, saat sen kaupantekijäisiksi ilmaisen kattotarkistuksen. Mikäli katolta löytyy vikoja, jotka vaativat korjausta keskustelemme asiasta kanssasi ja annamme tarjouksemme töiden hoitamisesta.

Meidän palvelumme perustuu avaimet käteen -periaatteeseen. Se tarkoittaa täyden palvelun remonttipakettia, huolehdimme siis kaikesta katon kunnostukseen liittyvästi sinun puolestasi. Sinun ei esimerkiksi tarvitse ostaa, tilata tai huolehtia mistään materiaaleista, työvälineistä tai työvoimasta vaan me hoidamme aivan kaiken puolestasi. Pyrimme esimerkiksi aina siihen, että kaikki kattoremonttiin tarvittava materiaali on työmaalla valmiina saapuessamme. Näin sinun ei tarvitse miettiä milloin mitäkin pitäisi tilata, jotta ne ehtisivät ajoissa käyttöön. Suunnittelemme materiaalitilaukset niin, että niiden toimitus tapahtuu sujuvasti työtä hidastamatta ja aikataulu pitää. Tunnemme tavarantoimittajat ja sesonkihuiput niin hyvin, että osaamme ennakoida tilaukset sinun parhaaksesi.

Täyden palvelun remonttipakettiimme kuuluu siis ihan kaikki. Tarvittaessa selvittelemme rakennus- ja toimenpidelupien tarvetta ja autamme niiden hakemisessa. Voit hakea kauttamme myös rahoitusta kattosaneerauksen teettämiseen. Remontin jälkeen voit hakea tekemistämme töistä myös kotitalousvähennyksiä omassa henkilöverotuksessasi.

Onko remonttitalossa asuminen mahdollista?

Riippumatta siitä, mikä kattoremontin kesto on, voit asua remonttitalossa koko työn ajan. Pelkkä kattoremontti ei oikeastaan ikinä vaadi evakkoon lähtemistä tai häiritse normaalia elämää. Emme tee töitä yöllä, kun haluat nukkua. Talviremonteissakin huolehdimme siitä, että rakennus on asumiskelpoinen eikä lämpöhävikkiä juuri töiden vuoksi synny. Silloinkin kun kattoremontti tehdään keskellä paukkupakkasia, kotisi pysyy mukavan lämpöisenä. Mehän suunnittelemme talviremontit erityisellä huolella. Ylipäätään silloin, kun esimerkiksi pelkkää vesikatetta vaihdetaan ei lämmönhukasta tarvitse edes murehtia, sillä vesikate ei itsessään lämpöä eristä. Jos työ vaatii eristeiden vaihtoa, hoidetaan se pienissä osissa ja lämmönkarkailu pysyy todella pienenä.

Töiden tarkka suunnittelu, remonttien sujuva aikataulutus helpottavat sinun elämääsi remontin keskellä. Kokemuksemme mitä erilaisimmista kattoremonteista on tehnyt meistä rautaisia osaajia myös asiakaspalvelun suhteen. Ymmärrämme että elämäsi jatkuu remontin ajan ja sen jälkeenkin, eli koko maailma ei pysähdy meidän tieltämme, kunnes remontti valmistuu. Vaikka me siis hääräämme katollasi ja koneet pihallasi, pyrimme huomioinaan kaikki toiveesi ja joustamaan tarpeittesi mukaan. Ellet ole esimerkiksi aamuvirkku, töitä ei ole pakko aloittaa aamuseitsemältä. Täysin äänetöntä ja häiriötöntä remonttia on lähes mahdoton tehdä, mutta tehokas ja osaava työväki pystyy minimoimaan sinulle koituvia haittoja. Lisäksi töiden tehokas hoitaminen lyhentää remontin ajallista kestoa, remontin kesto ei siis ole kuukausia ja väliaikainen häiriö on helpompi kestää. Jotkut jopa keskittävät suuremmat korjaustyöt, kuten kattosaneerauksen ja pihan uudistuksen yhteen pötköön niin, että kun työt on saatu tehtyä, voi taas nauttia tasaisen häiriöttömästä elämästä vuosikausia.