Kattoturvatuotteiden asennus tikkaista kattosiltoihin ja lumiesteisiin
Saat kattoturvatuotteiden asennukset asiantuntemuksella ja laatutyönä Kattokorjauspalvelusta. Asennamme kaikki kattoturvatuotteet, joilla varmistat, että katollasi liikkuminen ja työn tekeminen on turvallista. Näin katolla liikkuminen on siellä työskenteleville mielekästä ja sujuvaa. Osa katon turvatuotteista kuuluu rakennusmääräysten piiriin, on siis olemassa jotain vaatimuksia katon turvallisuudesta, johon ei itse oikeastaan voi vaikuttaa. Sitten on olemassa turvatuotteita, joita voi asennuttaa oman harkinnan ja toiveiden mukaan, esimerkiksi helpottamaan kattotöitä tai suojaamaan kattoa.
Kattoturvatuotteiden asennus ja valinta riippuvat useista eri tekijöistä. Kaikilla katoilla ei tarvita ihan kaikkea mahdollista. Katon katemateriaali vaikuttaa kattotuotteiden valintaa. Samoin katon jyrkkyys kuin itse rakennuskin. Pakollisiin katon turvatuotteisiin kuuluvat katon jyrkkyydestä ja materiaalista riippuen muun muassa palotikkaat sekä turvallisen, yhtenäisen huoltotien turvaavat tikkaat ja kattosillat. Määräysten mukaan kaikkiin katolla huoltoa vaativiin kohteisiin täytyy olla yhtenäinen ja turvallinen kulkureitti, esimerkiksi savupiippu vaatii sekä nuohousta että huoltoa. Peltikatto on puolestaan niin liukas, että siellä sekä lumiesteet että erilaiset katolla työskentelyä helpottavat tuotteet ovat usein erittäin hyödyllisiä silloinkin, kun ne eivät ole pakollisia. Ihan tasainen katto puolestaan on helpompi ja turvallisempi liikkua, kuin hyvin jyrkkä kattomalli. Ja vaikkapa kerrostalo muodostaa luonnollisesti niin korkean paikan, ettei sen katolta voi ottaa tippumisriskiä. Korkealta lumi ja jääkin saavat todella kovan vauhdin kiihdytettyä ennen maahan iskeytymistä, kun se lähtee liikkeelle korkean rakennuksen katolta. Lumiesteet ovat siis hyvinkin hyödyllinen hankinta kerrostalon katolle.
Kattoeksperttimme osaavat kertoa, mitä turvatuotteita katolle pitää ja mitä olisi hyvä asentaa. Oli kyseessä sitten pelti-, tiili- tai huopakatto, omakotitalo, rivitalo, kerrostalo tai vaikka kesämökki, saat meiltä aina parasta mahdollista osaamista kattoturva-asioihin. Korkeatasoinen ja kustannustehokas kartoitus, suunnittelu ja kattoturvatuotteiden asennus ovat vain sinun yhteydenottosi päässä. Soita tai lähetä kotisivujemme kautta tarjouspyyntölomakkeemme, niin tulemme kartoittamaan kattosi turvavarustetilannetta ja kunnostustarvetta. Vierailulla tehdyn kartoituksen sekä kanssasi käytyjen keskusteluiden pohjalta laadimme toimenpide-ehdotuksemme, joka kattaa sekä pakolliset kohdat, että sinun toiveesi. Sekä mahdolliset muut, samassa yhteydessä tehtävät asennukset tai katon kunnostukset. Meiltähän siis saat vaikka yhtenä urakkana kaikki kattoon liittyvät työt. Laadimme lopuksi tarjouksemme kartoitusten pohjalta.
Katon kuntokartoitus kuuluu meillä kyllä kaikkiin kattotöihin. Myös silloin, kun tilaat meidät asentamaan vaikkapa kulkusiltoja katollesi, tutkimme samalla koko katon kunnon. Mikäli löydämme vikoja tai puutteita, jotka vaativat korjausta, kerromme niistä sinulle sekä jätämme tarjouksemme samalla. Meillä teetetty työ on kelvollinen henkilöverotuksen kotitalousvähennyksiin ja tarvittaessahan voit hakea kotisivujemme kautta rahoitusta, jos muun muassa kattoturvatuotteiden asennus sitä vaatii.
Katon turvatuotteet moniin tarkoituksiin
Kattoturvatuotteita on olemassa moneen eri tarkoitukseen. Lumiesteet estävät lumen tippumisen katolta yllättäen, niitä voidaan katosta riippuen asentaa esimerkiksi räystäälle, koko lappeen leveydelle. Toisinaan niitä asennetaan suojaamaan vain tiettyjä kohtia, erityisesti kulkuväylät, porttikongien kohdat tai omakotitalossa esimerkiksi ulko-oven tienoo ovat hyviä kohtia suojata tippuvalta lumelta, sillä alle voi jäädä ihmisiä tai kulkuneuvoja, mutta tippuneesta lumesta koituu haittaa muutenkin. Lumi voi vaikeuttaa liikkumista tai tukkia väyliä. Silloinkin kun sitä tippuu vähemmän se voi jäätyä ärsyttäväksi harjanteeksi juuri siihen, missä eniten liikennettä on. Totta kai lumieste suojaa myös kattoa. Yllättäen liikkeelle lähtevät lumikuormat varsinkin kevään puolella voivat tehdä hyväkuntoisellekin katolle paljon hallaa. Itse kate voi naarmuuntua tai osin irrota. Läpiviennit kärsivät ja esimerkiksi lumen mukaan lähtenyt viemärintuuletusputki on aika yleinen vaiva. Se voi lähtiessään repiä vielä sekä vesikatteen että aluskatteenkin. Lumi voi repiä ja vääntää myös muita kattotuotteita, kuten tikkaita ja kulkusiltoja lähtiessään liikkeelle voimalla. Lumieste ehkäisee tehokkaasti näitä vaivoja ja pitää lumen paikoillaan, josta se joko sulaa tai tiputetaan ihmisvoimin alas. Jos lunta on runsaasti, hallittu pudotus on hyvä ratkaisu. Voit tilata meidät pudottamaan lumet ja tarkistamaan katon ja kattotuotteiden kunnon samalla.
Kattosillat, lapetikkaat ja kattotikkaat mahdollistavat katolle nousun ja siellä liikkumisen. Katollehan ei oikein ilman tikkaita kiivetä ja asia on ratkaistu niin, että rakennuksiin asennetaan kiinteät tikkaat katolle nousemista varten. Tällöin rakennus ei ole siirreltävien irtotikkaiden löytymisen varassa edes silloin, kun rakennus on yksikerroksinen. Katolle voi olla pakko päästä myös esimerkiksi tulipalon sattuessa, mutta tietysti myös kaikkien huoltoimien vuoksi. Lapetikkaiden avulla päästään jyrkällä katolla kipuamaan sitten harjalle, katon ei tarvitse olla edes kovin jyrkkä, kun harjalle pääsy on jo äärimmäisen vaikeaa ja vaarallista ilman niitä tikkaita. Esimerkiksi peltikate on hyvin liukas vaikkapa märkänä, siinä missä huopakate voi olla hyvin karhea ja pitävä jalan alla.
Palotikkaat tulevat kaksi tai useampikerroksisen talon hätäuloskäynneille ja ne ovat muun muassa kerrostaloissa pakollisia, kattopollareihin saadaan myös kiinnitettyä turvaköydet. Turvakaiteet estävät katolta tippumisen tehokkaasti silloinkin, kun on työskenneltävä katteen pinnoilla. Osin katon turvatuotteet riippuvat siis rakennuksesta ja katon mallista tai katemateriaalista.
Kattotyöntekijä turvautuu kattoturvatuotteisiin
Kattoturvatuotteet helpottavat katolle nousua ja siellä liikkumista. Erityisen paljon niistä on hyötyä ja turvaa kattotyöntekijöille. Katolla voi yllättävän paljon olla huoltotarvetta ja sinne nousee monia eri ihmisiä katon elinkaaren aikana. Esimerkiksi nuohooja, huoltaja, katon maalaaja mutta myös erilaisten teknologioiden hallinta ja kunnossapito vaatii nykyään yhä useammin katolle kiipeilyä. Katolta voi löytyä aurinkopaneelia, sääaseman antureita, erilaisia antenneja ja muutakin käyntejä vaativia kohteita. Rakennussäädösissä erityisesti painotettu kohta onkin se, että katolla työskentelyn turvaamiseksi kulku täytyy turvata säännöllistä käyntiä vaativiin kohtiin katolla.
Toki jälkiasennuksena tehdyt teknologiat voidaan sijoittaa jo valmiiden kulkureittien lähelle niin, että kaikkiin tarvittaviin kohtiin pääsee kulkemaan. Me lähtökohtaisesti suunnittelemme turvatuotteiden asennukset tarkasti niin, että kaikki tarvittavat kohteet katolla tulevat huomioitua. Tällaisissa asioissa ammattilaisten harjaantunut silmä auttaa hoitamaan kaiken kerrallaan oikeisiin paikkoihin ja oikein asennettuna. Kattoturvatuotteissakin useimmiten on tuotevalmistajan antama asennusohje, jota noudattamalla tuotteet saadaan kiinnitettyä hyvin katolle. Oikean asennustavan noudattaminen auttaa pitämään myös tuotevalmistajien omat tuotetakuut voimassa.
Erilaisilla katoilla kiipeily on meille Kattokorjauspalvelussa tuttua. Esimerkiksi peltikate on todella liukas, varsinkin sateella ja kattoa pestessä ja kaikki kulkusillat, tikkaat ja turvaköysien kiinnitystelakat auttavat työn tekoa sekä työturvallisuudesta huolehtimista. Tiilikatto on usein melko jyrkkä, joten siellä ainakin turvaköysien kiinnityspaikat ovat usein tarpeen. Joskus työ tehdään henkilönostimella, mutta ei ole taloudellisesti järkevää esimerkiksi nuohouksen vuoksi tilata korkealle katolle suurta nostinta, jopa nostimellista kuorma-autoa, sillä kyseessä on toistuva rutiinityö. Nostimet ovat käytännöllisiä silloin, kun suoritetaan vähemmän rutiininomaisia töitä, kuten isompia huoltoja, joskus myös jäiden sulatuksessa ja pudotuksessa ne antavat parhaan työskentelykulman. Katolla liikkumista helpottavien ja turvaavien turvatuotteiden tulisikin löytyä kiinteinä ja toimintakuntoisina katolta. Me voimme kyllä tullessamme hommiin huoltaa turvatuotteet samalla kertaa, kun teemme muutkin huollot ja asennukset katolle. Korjausten niputtaminen yhteen urakkaan kannattaa aina.
Rakennuksen omistaja vastaa katon turvallisuudesta
Vastuu turvallisesta katosta ja talon ympäristöstä on talon omistajan harteilla. Asianmukaisella katon turvavarustuksella ennakoidaan ja ehkäistään turhat tapaturmat ja siten vältytään oman laiminlyönnin vuoksi aiheutuvasta vahingonkorvausvastuusta. Vakuutusyhtiöthän eivät yleensä korvaa esimerkiksi mitään lumen aiheuttamia tuhoja, ei niitä mitä katolle tapahtuu, eikä niitä, mitä katon alapuolella oleviin asioihin suuntautuu. Tämä on monille yhä yllätys. Tämä voi toimia kahdellakin eri tavalla, sekä katolla työskentelevien ihmisten turvaamisena, että kaiken sen turvaamisena, mikä siellä alapuolella voi odottaa. Lumimassa saattaa tipahtaa talon vieressä kävelevän ihmisen tai eläimen päälle. Tippuva lumi voi vaurioittaa talon rakenteita tai vaikka aiheuttaa vahinkoja parkissa olevalle autolle. Pahimmillaan lumi repii mukanaan tavaraa katoltakin, varsinkin jos katto on päässyt hieman huonompaan kuntoon. Lumen ohessa ihmisten ja omaisuuden päälle voi kolista myös lumiesteitä, katetta ja hajonneiden läpivientien, kuten tuuletusputkien osia.
Vaikka teemme mielellämme kaikki turvatuotteiden asennukset ja kunnossapitotyöt, vastuu asiasta kuuluu lopulta aina rakennuksen omistajalle. Turvatuotteiden asennuksen ja huollon tilaaminen ja ylipäätään niiden asennuksen ja huollon hyväksyminen esimerkiksi meidän toimenpide-ehdotuksissamme ovat omistajan tehtäviä. Me puolestaan annamme työtakuun omille asennustöillemme. Näin myös katon turvatuotteiden asennuksissa. Takuunkin aikana omistajalla on vastuu esimerkiksi huollon tilaamisesta, jos vikoja ilmenee. Oma aktiivisuus siis kannattaa, lopulta katon turvatuotteet ovat aika pieni kustannuserä niiden tuomaan turvaan verrattuna. Tai puutteista johtuvien onnettomuuksien kuluihin verrattuna. Esimerkiksi kattosaneerausten yhteydessä ehdotamme usein, että kattoturva laitetaan samalla kuntoon, se on aina kustannustehokas ratkaisu, koska kaikki tarvittava on jo paikalla työntekijöistä työkaluihin.
Säännöllisellä tarkistuksella ja huollolla toimivat kattoturvatuotteet
Kattoturvatuotteet eivät ole ikuisia, myös niiden kiinnitykset voivat löystyä esimerkiksi. lumikuormien alla tai lumen liikkuessa katolta alas. Itse tuotteetkin kuluvat pikkuhiljaa ja ne voivat hajota. Vuosikymmeniä palvelleet, parhaatkin tikkaat ja sillat vaativat lopulta vaihtoa uusiin ja ehjiin. Myös sen koko katon kunto vääjäämättä vaikuttaa katon turvatuotteisiin asti. Jos kate on heikossa hapessa, katossa on lahovaurioita ja muita vikoja, eivät kattotuotteet saa kummoistakaan mahdollisuutta pysyä paikoillaan, kun vähänkään haastavampi talvi lumineen ja jäineen osuu kohdalle.
Kattoturvatuotteiden toimivuus ja kiinnitykset tulisi tarkistaa säännöllisesti, kuten koko katto. Ihanteellisesti tämä tapahtuu muutaman kerran vuodessa, kevät- ja syyshuollon aikana. Minimivaatimus on se, että katto edes tarkistetaan kerran vuodessa, vaikka vuodessa ehtiikin tapahtua paljon ja esimerkiksi katon yleiskunto heikentyä vaikkapa hajonneen vesikatteen vuoksi radikaalisti. Myös myrskyjen ja muiden rajumpien säiden jälkeen katto olisi hyvä tarkistaa edes päällisin puolin. Aina kun me käymme katollasi, oli se sitten juurikin huoltotyö tai vaikka katon pieni korjaustyö, käymme läpi samalla kattoturvatuotteiden toimivuuden. Meidät voi aina tilata tekemään tarkistuksia, kausihuoltoja ja turvatuotteiden kunnostusta. Teemme ammattitaidolla kaikki kattotyöt katteesta, kattomallista tai rakennustyypistä riippumatta. Harvoilta nykyään löytyy aikaa ja osaamista puuhata katolla kaikenmoista mutta se ei haittaa. Nykyään meille voi delegoida kaikki kattoon liittyvät työt ja käyttää itse aikansa johonkin muuhun. Soita meille niin pistämme kaiken kuntoon puolestasi!
Kattotikkaiden, eli lapetikkaiden asennus
Yksi monilla katoilla tärkeä ja pakollinenkin turvavaruste on lapetikas eli kattotikas. Lapetikkaat eli ovat nimensä mukaisesti katon lappeelle kiinnitettävät tikkaat, jotka mahdollistavat ylös kiipeämisen lappeen pintaa pitkin räystäältä harjalle ja takaisin. Liikkuminen katolla voi olla erittäin haastavaa, jopa täysin mahdotonta ilman lapetikkaita. Useimmiten seinään kiinnitetyt, maasta katon harjalle johtavat pystysuorat seinätikkaat jatkuvat suoraan lapetikkaille. Yhdessä nämä kahdet tikkaat mahdollistavat sen, että katolla kulkeminen turvallisesti olisi saumatonta. Lapetikkaita voi katolle tulla useampi, jos on tarkoitus pystyä siirtymään katon tasolta toiselle. Myös isoissa rakennuksissa voi olla useammat lapetikkaat ja kattotikkaat, näin voidaan kätevämmin kiivetä tarvittavaan kohtaan esimerkiksi rakennuksen jommastakummasta päädystä joutumatta liikkumaan niin paljon katon harjalla.
Kattoturvatuotteet helpottavat kattotyöntekijöiden työn kannalta välttämätöntä katolle nousua ja siellä liikkumista. Katolle saattaa kiivetä katon huoltotyöntekijä, savupiipun nuohoaja, antennin asentaja ja moni muukin varsinkin vuosien saatossa. Kaikki eivät käy säännöllisesti katolla, mutta tarvitsevat silti turvaa työlleen. Talon omistaja on vastuussa oman kattonsa turvallisuudesta ja siksi kattoturvaan kannattaakin panostaa.
Lapetikkaat asennetaan eri kattomateriaaleille erilaisilla kiinnikkeillä ja eri kohtiin. Tikkaita asennettaessa on todella tärkeää tietää katon tukevat rakenteet, miten ja minkälaisilla kiinnikkeillä tikkaat kattoon kiinnitetään. Juuri tällaisissa asioissa voit hyödyntää meidän osaamistamme ja ammattitaitoamme erityisen hyvin. Sinun ei kuitenkaan tarvitse huolehtia näistä silloin, kun valitset Kattokorjauspalvelun hoitamaan lapetikkaiden asennuksen. Voit olla varma siitä, että kaikki tulee asennetuksi täsmälleen siten kuin määräyksissä on säännelty ja täsmälleen tuotevalmistajan ohjeita noudattaen, takuutyönä.
Peltikaton lapetikkaat estävät liukastumistapaturmia katolla
Lapetikkaan asennus peltikatolle riippuu peltikattotyypistä. Peltikatteitahan on nykyään joka lähtöön, myös kattojen jyrkkyydet ja mallit voivat vaihdella aika paljon, katon ominaispiirteet vaikuttavat myös kattoturvatuotteisiin ja lapetikkaisiin. Peltikatto hyvin tyypillisesti vaatii turvatuotteita sekä lumiesteiden että kulkemista helpottavien tuotteiden muodossa. Katto on liukas ja sen pinnalta liukuu yhä hyvin talven kerryttämä lumisaldo kuin ihminenkin maata kohti. Peltikatto toden totta tarvitsee turvatuotteita, toki hieman katon jyrkkyydestä riippuen muun muassa lumiesteet, kattotikkaat, lapetikkaat että kulkusillatkin tulevat käyttöön ja mahdollistavat peltikatolla työskentelyn.
Peltikatteen tyyppi määrittää sen, kuinka lapetikkaat kiinnitetään ja mihin kohtiin ne kiinnitetään. Esimerkiksi juuri profiilipeltikatolla, konesaumakatolla ja lukkosaumakatteella on omia vaatimuksiaan tikkaiden kiinnitykseen. Asia vaatiikin kunnon perehtyneisyyttä sekä katetyyppeihin, että turvatuotteisiin. Turvallisinta on aina asennuttaa kattotikkaat meillä ammattilaisilla. Näin tikkaat tulee asennettua oikein kattoa vahingoittamatta ja niin, että tikkaat varmuudella tekevät työnsä kunnolla pysyen paikoillaan. Lisäksi tikasvalmistajien omat tuotetakuut vaativat, että asennus suoritetaan ohjeen mukaan. Katon turvatuotteissa tai niiden asianmukaisessa asennuksessa ei kannata tinkiä.
Konesaumakaton ja lukkosaumakaton lapetikas kiinnitetään peltikaton konesaumaan puristettavilla kiinnikkeillä. Keskelle tuleva kiinnitys mahdollistaa liikkumavaran sivuttaissuunnassa. Profiilipeltikattojen kattotikkaat taas kiinnitetään kantaviin rakenteisiin korokejalkoja käyttämällä. Markkinoilta löytyy sekä muovisia, että metallisia jalkoja. Meiltä löytyy kaikki tarvittava tietotaito, työkalut ja kokemus peltikattojen lapetikkaiden asennuksiin ja huoltoihin riippumatta siitä, mille peltikatolle niitä ollaan asentamassa. Samalla voimme hoitaa kuntoon myös kattotikkaat ja lumiesteetkin.
Huopakatto vaatii joissain tapauksissa lapetikkaat
Huopakatolla ei aina liikkumista helpottavia kattotuotteita näy. Aina välillä on vallalla sellainen harhaluulo, ettei huopakatto tarvitsisi mitään turvatuotteita, koska katteen karhea sirotepinta antaa suojaa katolla liikkuville, koska sen pinnalla askel pitää hyvin. Lisäksi karhea pinta estää lumen tippumista katolta. Ainakin lapetikkaat ovat kuitenkin joissakin tapauksissa tärkeä lisä erilaisilla huopakatoilla ja näin kattoturvatuotteiden asennus huopakatolle voi olla perusteltua.
Lumi ei ehkä kovin herkästi huopakatolta tipu karhean pinnan ja toisinaan myös melko matalan kattomallin ansioista. Siitä huolimatta varsinkin vähän jyrkemmillä huopakatteilla myös oikein sijoitellut lumiesteet voivat suojata muun muassa kriittisimpiä kulkuväyliä. Toki lumenpudotuksen tarve on todennäköinen koska lumi harvemmin lähtee liikkeelle huopakatteen pinnalla, mutta jos se lähtee, voi jälki olla rumaa. Jos sinun huopakattosi on sen tyyppinen, että lumieste voisi olla kannattava investointi, me voimme kattoon tutustuessamme keskustella asiasta kanssasi.
Lapetikkaat ja kattosillat eivät vain helpota katolla liikkumista, vaan myös suojaavat kattoa työntekijän siellä liikkuessa. Silloin kun lapetikkaat huopakatolle päätetään asentaa, on huomioitava oikea asennustapa. Näin katto ei pääse vahingoittumaan ja tikkaat pysyvät paikollaan, kuten on suunniteltu. Lapetikkaat huopakatolle eroavat kiinnitykseltään pelti- ja tiilikatteiden kiinnitystavoista. Huopakatolla kiinnitys on suurempikokoinen eli kiinnityspalkki tai levy, jossa on useita kiinnityspaikkoja. Joissakin kiinnike laitetaan pinta- ja alushuovan väliin. Jos kyseessä on vanha kate, ei sitä tarvitse laittaa huopien väliin, vaan voidaan asentaa pala pintahuopaa samaan tarkoitukseen. Myös huopakatteisilla katoilla katon turvatuotteiden asennus tulee teettää ammattilaisella varman ja laadukkaan työn jäljen takaamiseksi. Kyseessä on sekä ihmisten terveys että katon kunnossa pysyminen.
Tiilikaton lapetikkaiden asennus suojelee sekä kattoa että katolla työskentelevää
Myös tiilikatolle kulkeminen helpottuu huomattavasti kunnollisilla lapetikkailla. Tiilikatto on usein melko jyrkkä ja tiilet voivat olla hyvinkin liukkaita, nämä ominaisuudet puhuvatkin toimivan kattoturvan hankkimisen puolesta. Tiilikatteet ovat kauniita ja pitkäikäisiä, katon huoltoon on kuitenkin panostettava, jotta katto pysyy sekä hyvännäköisenä, että kestää pitkään. Onkin syytä hoitaa katon huollot katetta vahingoittamatta. Tiilikatolla ilman toimivia, kattoturvatuottein järjestettyjä reittejä harjalle menoa voi seurata vana hajonneita kattotiiliä. Jos ylös esimerkiksi edes pääsee ilman tikkaita ja siltoja jyrkkää, liukasta lapetta pitkin. Aikamoista vuorikiipeilytaitoa se vaatisikin. Myös harjalla liikkuminen muun muassa savupiipun ja muiden läpivientien luokse pääsemiseksi on erittäin vaikeaa ilman kattosiltaa.
Tiilikatolla lapetikkaan asennuksessa on jälleen ihan omat niksinsä, kuten tiili- ja huopakatteillakin. Onkin tärkeää noudattaa aina juuri kyseisen katetyypin vaatimaa asennustapaa turvatuotteiden asennuksen yhteydessä. Aivan kuten katon puhdistukset ja huollotkin tulee aina toteuttaa kyseisen kattotyypin mukaisesti juuri oikeilla työtavoilla, työskentelysuunnalla ja välineillä ettei katto vahingoitu sen parhaaksi suunnatuista toimenpiteistä. Lapetikas kiinnitetään tiilikaton apupuukiinnikkeillä, eli kattoruoteiden väliin asennettaviin apuruoteisiin tikkaan ylä- ja alapäästä. Lapetikkaiden oikeaoppinen kiinnittäminen pitää tikkaat paikoillaan ja estää katon vahingoittumista.
Tiilikatolla myös lumiesteet ovat sangen käytännöllisiä, sillä katon muoto on usein jyrkkä. Vaikka tiilikaton pinta ei niin liukas olekaan, kuin peltikaton, voi katolle kertynyt lumi kuitenkin saada tuhoa aikaan alas tullessaan. Voimme kattokohtaisesti kartoittaa lumiesteiden tarpeen ja keskustella asiasta kanssasi, jos sinua mietityttää, vaatisiko tiilikatto myös lumiesteitä ollakseen turvallinen.
Asennamme kaikki katon turvatuotteet ja muut kattotuotteet laatutyönä
Asennamme ammattitaidolla katollesi kaikki muutkin kattoturvatuotteet, joita kattosi tarvitsee. Lapetikas on tosiaan käytännöllinen, usein pakollinen turvavaruste kaikilla katoilla, mutta kattokohtaisesti muutkin katon turvatuotteet voivat olla hyvin tarpeellisia tai ainakin hyödyllisiä. Katolle johtavat, kiinteät tikkaat ovat lapetikkaiden ohessa tarpeen, jotta katolle päästään sujuvasti ja siellä sitten katon harjalle ja kulkusilloille. Ne muodostavatkin yhdessä yhtenäisiä reittejä katon säännöllistä huoltoa ja tarkistusta vaativiin kohteisiin ja näin täyttävä rakennusmääräysten vaatimukset.
Lumiesteillä estetään lumen vapaa tipahtaminen. Lumiesteiden määrä, järeys ja sijoittelu voivat riippua pitkälle katon ominaisuuksista, kuten vesikatteen materiaalista, katon muodosta ja rakennuksen korkeudestakin. Lumen hallitsematon liikkeellelähtö katolta aiheuttaa monia riskejä sekä itse katolle ja katon erilaisille yksityiskohdille katon läpivienneistä kattotuotteisiin. Mutta myös alla liikkuville ihmisille ja kulkuneuvoille. Lumivahingot ovat tyypillisesti rakennuksen omistajan vastuulla ja korvattavissa, esimerkiksi vakuutukset usein sulkevat lumen aiheuttamat ongelmat ulos vakuutusten sisällöistä. Lumiesteet ovat edullinen tapa ehkäistä ennalta monia lumen aiheuttamia vaivoja, tietysti meiltä myös saatavien lumenpudotusten ohessa.
Lisäksi palotikkaat tulevat kaksi tai useampikerroksisen talon hätäuloskäynneille ja kattopollareihin saadaan kiinnitettyä turvaköydet. Tarvittaessa myös katolle asennettavat turvakaiteet estävät katolta tippumisen tehokkaasti. On siis monia eri tapoja turvata katolla työskentelyä, kattoa itseään ja alla liikkuvia ihmisiä, eläimiä ja kulkuneuvoja. Voimme tehdä katon turvakartoituksen tutustumalla sinun kattoosi lähemmin, suhteutamme toimenpide-ehdotuksemme sitten kattosi malliin, katemateriaaliin ja katolle pakollisiin turvatuotteisiin. Voimme tarvittaessa uusia kattoturvan kokonaan, päivittää ja täydentää sitä tai tarkistaa ja huoltaa katolta jo löytyvää kattavaa turvatuotteiden valikoimaa. Räätälöimme myös katon turvatuotteiden asennukset katto- ja asiakaskohtaisesti.