Kattoremontin suunnittelu osana täyttä palvelua
Kattoremontin suunnittelu on osa Kattokorjauspalvelun toimenkuvaa, sinulla ei tarvitse olla valmiina minkäänlaista suunnitelmaa tai kartoitusta kattosi tilanteesta vaan voimme aloittaa ihan nollasta. Meille riittää sinun arviosi siitä, että katon kunnostuksen aika on käsillä. Tietysti tarvitsemme myös yhteydenottosi, sillä ilman sitä emme tiedä sinun tarvitsevan apua kattosi kunnostuksessa. Kaikessa siitä eteenpäin me voimmekin jo auttaa sinua ja tehdä asiat puolestasi. Meillä kattoremontti toteutetaan kattavana, avaimet käteen -palveluna, eli siihen kuuluu aivan kaikki suunnittelusta loppusiivoukseen ja jätteiden hävittämiseen.
Meillähän jokainen kattokorjaus, saneeraus tai mikä tahansa muukin katolla käynti alkaa tarkistuksella ja tarjouksella. Erityisen tärkeä alkutarkistus on suurempia saneerauksia suunnitellessa, sillä se auttaa työn realistisessa mitoittamisessa. Käymme mielellämme läpi kanssasi sinun toiveesi ja ajatuksesi katon korjausten suhteen ja kerromme ammattilaisen mielipiteen. Aika monet toiveet ovat kyllä toteutettavissa. Voimme tehdä suurempiakin saneerauksia. Jos haluat esimerkiksi muuttaa tasakattosi vaikkapa pulpetti- tai harjakatoksi niin se onnistuu kyllä. Jos haluat parantaa kattosi energiatehokkuutta tai vaihtaa vaikkapa erilaisen vesikatteen, niin nämäkin ovat vahvaa osaamistamme. Mutta esimerkiksi katteenvaihdoissa keskustelemme sitten kullekin katolle sopivimmista vaihtoehdoista, ihan kaikki katteet eivät käy kaikille katoille. Mutta juuri tällaisten yksityiskohtien tuntemisessa meistä ammattilaisista on paljon iloa ja kattoremontin suunnittelu käy kuin tanssi. Saat takuulla kestävän ja oikein tehdyn katon, eli parhaat mahdolliset ratkaisut rakennuksesi suojaksi.
Remonttisuunnitelma muodostuukin tarkistuskäynnillä havaittujen asioiden sekä sinun toiveidesi pohjalta käytännönsuunnitelmaksi siitä, mitä tehdään, missä järjestyksessä ja milloin. Kanssasi käyty keskustelu, jossa kartoitetaan sinun toiveesi, on tärkeä osa alun kartoitusta. Sen avulla saamme ensikäden tietoja katon käyttökokemuksista, sekä sen hyvistä ja huonoista puolista. Me teemme aina perinpohjaisen työsuunnitelman, sillä se helpottaa työn toteutusta. Kattosaneeraajat tietävät kuinka työ etenee, erityisosaamisensa perusteella työmaalla käyvät saavat myös selkeän kuvan osuudestaan kokonaiskuvassa. Meillä kokonaishintaan kuuluvat alan parhaat tekijät, kuten peltisepät, puusepät ja kirvesmiehet.
Suunnittelutyö sisältää myös menekkilaskelmat, tarvittavat työpiirustukset sekä lupa-asioiden hoitamiset sekä työ aikataulutuksen. Suunnitelma luokin selkärangan kattosaneerauksen tehokkaalle läpiviennille, joku viisas onkin joskus sanonut, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kun suunnitelmat on tehty, luvat haettu ja aloituspäivä sovittu, päästään saneeraushommiin! Katon valmistuttua samaan pakettiin kuuluu myös loppusiivous ja purku- ja rakennusjätteiden kuljetus pois. Me hoidamme niiden kierrätyksen ja hävittäminen. Vielä lopputarkistus ja sinulla on valmis katto, siivottu piha ja voit jatkaa elämääsi rakennuksessa ja pihalla kuten ennenkin. Muistathan kauttamme haettavissa olevan remonttirahoituksen sekä meillä teetettyjen töiden kotitalousvähennyskelpoisuuden henkilöverotuksessa.
Kattoremontin suunnittelussa on monta huomioitavaa asiaa
Jo katon suunnitteluvaiheessa on selvää, että kattosaneerauksessa on paljon huomioitavaa, mietittävää, päätettävää ja laskettavaa. Ennen varsinaiseen saneeraustyöhön ryhtymistä työmäärä voi yllättää. Tarkistuksen ja työsuunnitelman laatimisen ohessa on selvitettävä muun muassa se, tarvitaanko jotain lupia. Tällaisia lupia ovat muun muassa rakennusluvat ja toimenpideluvat, joiden tarve kannattaa selvittää aika alkuvaiheessa suunnittelua. Yleensä suunnitelmien täytyy kuitenkin olla jo siinä vaiheessa, että lupia hakiessa tietää saneerauksen laajuuden ja tulevan katemateriaalin. Ne voivat nimittäin vaikuttaa lupien tarpeisiin. Suurimmissa saneerauksissa voidaan tarvita erilaisia lupia, jos rakennuksen ulkonäkö tai käyttötilat tai tekniset ratkaisut muuttuvat huomattavasti suhteessa alkuperäiseen. Toinen selvitettävä asia on kaikkien ennen vuotta 1994 rakennettujen rakennusten osalta se, löytyykö rakenteista asbestia. Asbestikartoitus tehdään yleensä näytteiden pohjalta. Jos asbestia löytyy, se mutkistaakin hieman tilannetta sillä kaikkiin asbestia sisältävien rakenteiden purkuihin, saneerauksiin ja pesuihin tarvitaan nykyään asbestipurkutyölupa. Asbestityöt ovat olleet vuodesta 2016 saakka täysin lain sääntelemiä töitä. Meidän kauttamme saat onneksi tarvittaessa myös asbestityötkin.
Ennen saneerauksen aloittamista on päätettävä, kuinka suuri saneeraus tehdään ja millainen katemateriaali uuteen kattoon valitaan. Eli mikä malli ja väri valitusta katteesta on eniten omaan makuusi. Lisäksi suunnitellaan erilaiset turvatuotteet ja katon oheistarvikkeet, jos haluat vaikkapa kattoikkunan tai aurinkopaneelit niin kaikki nämä onnistuvat kätevästi kattosaneerauksen ohessa yhdessä urakassa. Tarvikkeet vain täytyy tilata, niin että kaikki tarvittava on sitten käsillä, kun työt alkavat. Meillä asioidessasi sinä pääset helpolla, sillä me hankimme myös tarvittavat materiaalit, etuna sinulle se, että tilaamme suuria määriä eri valmistajilta ja näin hinnat pysyvät aina kohtuullisina. Haluamme kuitenkin varmistaa, että kaikki tarvittava on saapunut ja saat juuri ne tuotteet ja mallit, jotka haluatkin. Kaikki asennukset huomioidaan myös työsuunnitelmassa.
On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka meidän saneerauksemme perustuvatkin tarkkaan katon kuntokartoitukseen, on olemassa pieni mahdollisuus, että katolta löytyy rakenteita avatessa jotain yllättävää. Joskus löytyy lahovaurioita, jotka ovat pysyneet hyvin piilossa rakenteissa tai ovat niin paikallisia, että niitä ei ole havaittu, vaikka tarkistuksessa olisi jo kurkittu rakenteisiinkin. Myös yläpohjan tai katteidenvälinen tuuletus voivat vaatia ehostamista, kun niitä tutkitaan lähemmin rakenteita avaten. Myös eristemäärät ja eristeiden painuminen selviävät rakenteita avatessa. Eristettä on kuitenkin suhteellisen helppoa ja nopeaa vaihtaa tai lisätä, vaikka se ei olisi alkuperäiseen suunnitelmaan kuulunutkaan. Kaikki tällaiset yllätykset on kuitenkin aina hoidettava, niitä ei voi jättää katon sisään muhimaan. Pienten tai isompienkin ongelmien osuessa kohdalle hyödytkin ammattilaisen avusta reippaasti, sillä meidän asentajamme osaavat hoitaa muuttuvat tilanteet tyynesti ja pelastaa kattosi. Saneeraustyön aikana voi myös sattua ja tapahtua, joten ihan kaikkea ei voi aina suunnitella valmiiksi. Esimerkiksi kesken töiden kohdalle osuva rankka ukkonen tai myrsky voi hidastaa hetkeksi työntekoa.
Kattoremontin ajankohtaisuuden päätteleminen
Yleensähän kattoremontin ajankohta ei ole päivästä kiinni. Monet asiat katolla tapahtuvat pikkuhiljaa, paitsi tietysti myrskyvauriot ja mahdolliset katon lumikuormien liikkeellelähdöt, jolloin lumen mukana voi hajottaa yhtä sun toista ihan silmänräpäyksessä. Näitä ei yleensä voi kuitenkaan olla huomaamatta. Tavallisemmin katto kuitenkin kuluu ja elää pikkuhiljaa vuosien saatossa ja katon korjaukseen tai saneeraukseen voi tarttua ennemmin tai myöhemmin. Vaikka katto olisikin pintapuoleisesti aika hyvässä kunnossa, on katollakin eräänlainen parasta-ennen-päiväys. Yksi hyvä nyrkkisääntö katon kuntokartoituksen ohessa onkin miettiä sitä, kuinka pitkään mikäkin katto tyypillisesti kestää ja verrata sitä sitten siihen, kuinka ahkerasti kattoa on huollettu ja puhdistettu käyttövuosien kuluessa.
Esimerkiksi moderni bitumikate kestää noin 20-40 vuotta, perinteinen peltikatto noin 40-50 vuotta, betoniittikatto hyvin pidettynä ja säännöllisesti huollettuna noin 50-70 vuotta, konesaumakatto voi yltää huikeaan 100 vuoden ikään sekä harvinaisempi ja kalliimpi kuparikatto jopa 200 vuoden ikään. Ikähaitari kullakin materiaalilla on laaja. Katon kunnossapito, puhdistukset, rakennuksen sijainti ja myös se, kuinka hyvin rakennus on alun perin rakennettu vaikuttavat siihen, kuinka pitkään katto kestää. Jos nämä lukemat alkavat tulla rakennuksesi katolla täyteen niin voit aina teettää kuntokartoituksen, jolloin tiedätkin jo paljon enemmän katon korjaustarpeesta.
Mehän tutkimme kattosi läpi myös silloin kun teemme pienempiä tilaustöitä, näin pysyt hyvin ajan tasalla kattosi kokonaistilanteesta ja saneeraustarpeesta. Katon ja sadevesijärjestelmän yleisilmeen ohessa tutkimme aina myös yläpohjan mahdollisten vuotojen varalta, jos sinne vain pääsee. Saat aina myös tarjouksen mahdollisten korjausten teettämisestä. Säännöllisten huoltojen ja tarkistusten avulla katon remonttitarpeen havaitseminen on helppoa, sillä käyttövuodet riippuvat yleensä katon ylläpidosta. Kattoa tulisikin pikkuhiljaa vuosikymmenten vieressä tarkistuttaa myös alan ammattilaisilla, joilla on hyvä ymmärrys siitä miltä terve katto näyttää. On myös hyvä tutkituttaa kattoa katolta käsin, maasta katsellessa tilanne kun voi näyttää ihan erilaiselta. Maasta et näe esimerkiksi läpivientien tiivisteiden kuntoa. Eivätkä vuodotkaan itsestään huutele, sillä vesi on voinut tehdä jo pitkään tuhoja katteissa ja yläpohjassa näkymättä vielä asuintilan katossa ja seinissä. Lisäksi katteen kunto voi paljastua vasta kun sen päällä seisoo. Kaikenlaiset painaumat tai kuprut, ruoste, pinnoitteen hilseily, sammal- ja jäkäläkasvustot ovat merkkejä siitä, että katolle on aika tehdä jotain