Kattoremontti, jonka aikana voit asua kotonasi

Meidän tekemämme kattoremontin aikana voit asua kotonasi koko remontin ajan. Toisin kuin jotkin muut remontit, kattoremontti ei juurikaan haittaa elämää rakennuksen sisällä. Yksi näkyvimmistä asioista ovat mahdolliset rakennustelineet tai henkilönostimet, joita voidaan kattotöissäkin käyttää. Ne voivat sijoittua ikkunoiden eteen ja jonkin verran rajoittaa liikkumista rakennuksen välittömässä läheisyydessä. Kerrostaloissa ne voivat joskus myös valloittaa osan parkkipaikoista, niin etteivät ne ole asukkaiden käytössä. Itse asunnoissa tai omakotitalon asuintilassa harvemmin tehdään mitään töitä, pois lukien mahdolliset välipohjien tarkistukset ja kunnostukset, mutta pääosin kattoremontit pysyvät siis ulkona.

Pelkkä kattoremontti ei siis oikeastaan ikinä vaadi asumista muualla. Se ei myöskään suuremmin häiritse normaalia elämistä. Toisinaan kattoremontti toteutetaan osana koko rakennuksen saneerausta. Tällöin tilanne voi olla tietysti erilainen, mutta kattoremontin osuus ei tällöinkään vaikuta rakennuksen käytettävyyteen. Meidän vahvuuksiamme ovat tarkka suunnittelu ja töiden aikataulutus, joiden avulla monet häiriötekijät saadaan minimoitua. Lisäksi meillä on pitkä ja monipuolinen kokemus mitä erilaisimmista katoista ja niiden omistajista. Kokemuksemme on tehnyt meistä myös asiakasta ymmärtäviä ja joustavia. Tietyssä mielessä remonttityökin on asiakaspalvelua, sillä ihmisten kattoja siinä kunnostetaan, yleensä kesken kaiken ihan tavallisen elämän. Häärimme koneiden kanssa pihalla ja työväkemme häärii katollasi, pyrimme kuitenkin aina minimoimaan sinulle aiheutuvan häiriön ja neuvottelemaan kanssasi työn toteutuksesta.

Teemme kattoremontteja ihan ympäri vuoden. Joskus talviremontti voikin olla paras ratkaisu, sillä et joudu asuntoa tai kotia tuulettaaksesi pitämään ikkunoita päivisin auki, kun ulkoa vääjäämättä eniten melua kuuluu. Silloinkin kun remontti tehdään ihan keskellä talvea ja kovimpia pakkasia, on sisätiloissa lämmintä ja mukavaa asukkaiden kannalta. Itse katemateriaali ei paljoakaan lämpöä tai toisinpäin kylmää eristä, joten esimerkiksi pelkän vesikatteen vaihto ei juuri lämmitykseen vaikuta. Joskus on kuitenkin välttämätöntä vaihtaa katon eristeet riippumatta siitä, mihin vuoden aikaan remonttia tehdään. Olemme kuitenkin kehittäneet tehokkaan tavan suorittaa eristeenvaihto pienissä lohkoissa, niin että lämmönhävikki jää minimaaliseksi sillä eriste poistetaan vain yhdestä, pienestä kohdasta kerrallaan ja se korvataan uudella, ennen kuin seuraava eristeen pala poistetaan ja niin edelleen. Tällöin lämmönkarkailu on todella pientä. Kesällä harvemmin on tilannetta, että eristeenvaihdolla olisi mitään merkitystä asumisen kannalta, vaikka kaikki eristeet irrotettaisiin kerralla.

Olemme ajatelleet sinun parastasi muutenkin koko kattoremonttiprosessissa. Remonttimme perustuvat aina avaimet käteen -periaatteelle, eli tarjoamme täysiä remonttikokonaisuuksia, joihin kuuluu ihan kaikki. Täyden palvelun pakettiin kuuluu aina katon kuntokartoitus riippumatta siitä, mitä työtä olemme katollesi saapuneet suorittamaan. Minkä tahansa työn ohessa saat siis ilmaisen katon kuntokartoituksen. Raportoimme katon kunnosta sinulle, jos löytyi jotain korjattavaa, neuvottelemme asiasta kanssasi, saat samassa yhteydessä tarjouksemme korjausten hoitamisesta. Lisäksi voit hakea kauttamme remonttirahoitusta ja vielä remontin jälkeenkin voit hakea vielä kotitalousvähennyksiä meillä teetetyistä kattotöistä.

Millaisia haittoja kattoremontti voi aiheuttaa?

Kattoremontin haittoihin voi lukeutua jonkintasoinen melu. Lisäksi työhön vaadittavat välineet, tarvikkeet ja työntekijöiden ajoneuvot voivat viedä hieman tilaa pihalta. Näitä seikkoja on vaikea olla huomaamatta ja vaikea olla täysin välttämättä työtä tehdessä. Pyrimme kuitenkin aina minimoimaan työn aikana sinulle koituvat haitat. Useimmiten voimme esimerkiksi sopia sinulle parhaasta ajankohdasta töiden tekemiseen. Pystymme sopimaan myös muista remontin yksityiskohdista ja teemme parhaamme sinun toiveidesi huomioimisessa. Esimerkiksi kattoremonttiisi tarvittavien materiaalien toimituksista neuvotellaan kanssasi. Jos pihasi on esimerkiksi sen verran ahdas, että tarvikkeet rajoittavat sen käyttöä, pyrimme hankkimaan tarvikkeet paikalle silloin kun niitä tarvitaan. Näin ne eivät tuki pihaa ja estä muun muassa autojen parkkeerausta yhtään ylimääräistä aikaa.

Purkutöissä jätettä tulee vääjäämättä, usein siirtolava onkin pakollinen ainakin purkuvaiheessa lähellä remonttikohdetta. Toisaalta sillä ehkäistään myös jätteen leviäminen vääriin paikkoihin tehokkaasti. Keskustelemme kanssasi myös lavan sijoittamisesta niin, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa asukkaiden arjelle. Huomioimme kaikessa talossa ja sen ympäristössä liikkuvat ihmiset. Säilytämme ennalta sovituissa paikoissa korjaukseen tarvittavat materiaalit, työvälineet ja koneet. Näin niistä aiheutuu mahdollisimman vähän häiriöitä pihalla liikuttaessa. Mikäli osoittautuu, että ennalta valitut säilytyspaikat ovatkin hankalia käytännössä, toivomme että kerrot asiasta niin voimme ratkaista ongelma pikimmiten.

Meille työturvallisuus on kaiken A ja O. Suoritamme kattoremontin jokaisen vaiheen turvallisuuskäytäntöjä huolellisesti noudattaen. Varmistamme työntekijöiden ja asukkaiden täyden turvallisuuden ohessa sen, ettei omaisuusvahinkoja pääse syntymään. Pihankin kunnosta huolehditaan töiden aikana, pyrimme suojaamaan puut ja kierrämme istutukset. Nurmikkoakin varjellaan parhaan taidon mukaan. Pihamaa jää jäljiltämme aina siistiksi. Me teemme perusteellisen loppusiivouksen, johon sisältyy täyden palvelun lupauksemme mukaisesti myös kaiken purku- ja remonttijätteen poiskuljetus. Pitkä kokemus alan töistä on opettanut huomioimaan myös asukkaat entistä paremmin ja auttaa ymmärtämään, että ihmiset ovat erilaisia. Siinä missä toista kaikki melu ja häiriötekijät stressaavat, toinen ei edes huomaa, että hommissa ollaan.

Olemme hankkineet hyvän rutiinin ja lujan kokemuksen kattoremonttien ammattilaisina. Tunnemme kattoremontin vaatimukset ja pahimmat sudenkuopat, me osaammekin varustautua lähes kaikkeen mahdolliseen. Tämä on työtä, jossa välillä sattuu eikä kaikkea voi suunnitella. Silloin luja kokemus ja ammattitaito auttaa ratkaisemaan eteen tulevia ongelmia. Pääosin osaamme kuitenkin suunnitella kaikki kattoremontin vaiheet alusta loppuun ilman yllätyksiä. Niin monenlaista on siis jo nähty, että yhä harvemmin tulee enää uusia tilanteita vastaan. Meillä aikataulut pidetään aina parhaamme mukaan, yllätyksistä huolimatta. Näin remontin keskellä eläminen jää lyhytaikaiseksi kokemukseksi, jonka päätteeksi sinulla on uusi, toimiva ja huoleton katto. Jos olemme sopineet, että piha on tyhjä ja katto valmis, kun juhannusvieraiden karavaani saapuu pihaan, teemme kaikkemme, että asia hoidetaan kuten sovittu. Tervetuloa tyytyväiseksi asiakkaaksemme.