Katon kattava tarkastus koko rakennuksesi parhaaksi
Katon tarkastus on asiantuntijoidemme suorittama katon kuntoarvio. Katon tarkistuksessa käydään läpi kaikki katon eri osa-alueet ja varmistetaan että katto toimii kuten pitääkin. Tarkastaja katsoo, että kaikki on kunnossa, ehjää ja siistiä. Kattotarkistus auttaa sinuakin rakennuksen omistajana tuntemaan kattosi paremmin ja ennakoimaan sen korjaustarpeita. Katon kuntoraportti pitää sisällään yksityiskohtaisesti kaikki katolla havaitut ongelmat, vauriot ja puutteet. Annamme mielellämme tarjouksemme katon kunnostamiseksi uuteen kukoistukseensa!
Me teemme katon yleistarkastuksen aina osana meiltä tilattua työtä. Riippumatta siitä, mitä ja minkä laajuista työtä tilaat meidät tekemään katollesi, saat työn ohessa ilmaisen kartoituksen kattosi tilanteesta. Vaikka tulisimme tekemään katteen paikkausta tai tiilenvaihtoa, rännien puhdistuksia tai vaikkapa harjatiivisteen asennusta niin saat meiltä kattavan katon tarkastuksen kaupan päälle. Tarkistukseemme kuuluvat huomiot myös katon ympärillä olevista riskitekijöistä. Jos katsauksessa huomaamme esimerkiksi talon läheisyydessä kasvavan puun olevan lahonpuoleinen, kirjaamme sen ylös. Tarkistuksemme ovat siis hyvin yksityiskohtaisia ja ne tarjoavat sinulle rahanarvoisen edun, josta voi olla paljon hyötyä katon kunnossa pitämisen kannalta.
Meillä on toki muitakin etuja tarjolla asiakkaillemme. Tarvittaessa voit hakea kotisivujemme kautta rahoitusta katon kunnostustöihin. Se on kätevä tapa esimerkiksi jaksottaa lasku pidemmälle aikavälille pienemmissä erissä. Erityisesti yllättävien ja ennakoimattomien korjaustarpeiden ilmentyessä, ei aina ole rahaa syrjässä juuri kattotöitä varten. Voit hakea kauttamme tehdyistä kattotöistä kotitalousvähennyksiä omassa henkilöverotuksessasi. Parhaisiin tarjoamiimme etuihin kuuluu kuitenkin se, että saat meiltä kaikki kattosi tarvitsemat puhdistus- ja korjaustyöt täyden palvelun avaimet käteen -periaatteella. Palvelemme siis hyvin kokonaisvaltaisella asenteella riippumatta työn koosta ja laadusta, haluamme tarjota asiakkaidemme parhaaksi vain parasta kattoasentajista käytettyihin materiaaleihin ja työn laatuun. Kun saat kaiken meiltä yhtenä pakettina, voimme varmistaa kaikessa korkeat laatustandardit.
Asiakastyytyväisyys on meille erittäin tärkeää ja sen vuoksi periaatteisiimme täyden palvelun lisäksi kuuluu kaikkien töiden realistinen mitoittaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikissa tekemissämme töissä korjauksista puhdistuksiin tehdään kaikki tarvittava mutta ei mitään ylimääräistä. Meitä kiinnostaa siis myös se, mikä katollasi on kunnossa eikä vaadi tällä kertaa toimenpiteitä. Näin et joudu maksamaan tarpeettomista palveluista ja materiaaleista, koska emme korjaa ehjää tai pese puhdasta suurennellaksemme työn määrää. Tulemme mieluummin jatkossakin auttamaan sinua tarvittavissa katon kunnossapitotöissä kuin etsimme vain kertaluonteisia työmaita, joille ei ole asiaa jatkossa.
Meille on kuitenkin tärkeää, että katto huolletaan ja pudistetaan sen tarpeita vastaavassa mittakaavassa. Työtä ei oikein sovi myöskään alimitoittaa varsinkaan niissä asioissa, jotka vaikuttavat myös korjattuun ja puhdistettuun osaan katosta. Ei ole mitään järkeä asentaa uutta vesikatetta pilaantuneiden eristeiden ja viallisen aluskatteen päälle. Jos vesikatteen alaisissa osissa huomataan toimestamme perustavanlaatuisia vikoja tai vaurioita, ehdotamme niiden korjaamista siksi, että sinulla ei olisi uutta isoa remonttia vastassa aivan liian pian edellisestä. Taloudellisesti, mutta myös ekologisesti ajateltuna tällainen on kestämätöntä. Meidän toimestamme katto korjataan kerralla niin, että se kestää ja korjaukseen panostetut resurssit eivät valu hukkaan -oli kyse sitten sinun rahoistasi, ihmisten työpanoksista tai luonnonvaroista.
Katto tarkastetaan aina ammattitaitoisesti ja yksityiskohtaisesti
Kattoa tarkistettaessa kaikilla sen yksityiskohdilla on merkitystä. Tietysti vesikate on tärkeä ja iso osakokonaisisuus. Katon toiminnan kannalta on oleellista esimerkiksi se, että katto on tiivis ja poistaa veden tehokkaasti. Se vaatiikin ehjää katetta, ehjiä saumauksia ja ehjiä läpivientejä tiivisteineen. Kattotarkistuksessamme käydäänkin materiaalista riippumatta läpi aina katteen pinnan kunto. Seuraavaksi tutkitaan katteen kiinnitykset. Erityisesti peltien kiinnitykset on syytä tarkistaa, mutta toisinaan on tarpeen muidenkin katteiden osalta tutkia, että ne ovat kunnolla kiinni katolla.
Tutkimus jatkuu sitten kaikkien saumausten tarkistuksella, yksi tärkeä yksityiskohta ovat katon jiirit ja sisätaitteet. Tutkimusmatka jatkuu viemärintuuletuksen, ilmanvaihtoläpivientien sekä muiden läpivientien kunnon ja tiiviyden tarkastelulla. Myös mahdolliset kattoluukut, kattoikkunat ja kattovalokuvut tarkastetaan, niiden kohdalla tutkitaan tiivisteet ja itse luukun, ikkunan tai kuvun kunto. Ne voivat vaatia vaihtoa, kunnostusta tai ainakin puhdistusta. Kaikilla yksityiskohdilla on merkitystä kokonaisuuden toiminnan kannalta.
Matkamme katollasi jatkuu seuraavaksi erilaisten peltilistojen, läpivientien kuten piipunjuuripellitysten ja piipunhattujen kautta harjapeltiin. Harjapellin alla tulisi olla harjatiiviste, joka estää tuiskulumen, veden ja roskien pääsyn aluskatteeseen ja muihin katon rakenteisiin. Meillä tarkistuslistaan kuuluu sadevesijärjestelmäkin, sillä pidämme sitä erittäin oleellisena osana toimivaa kattoa. Tarkastamme siis rännien kunnon, kaadon ja kiinnitykset. Tavallisia ongelmia rännien parissa ovat niiden kiinnitysten kärsiminen lumikuormien vuoksi. Myös niiden kiinnityspintana toimivat räystäslaudat voivat kärsiä vuosien saatossa luonnonilmiöistä, kuten lehtiroskan ja sen myötä veden kertymisestä räystäskouruihin.
Tarkistuksen päätteeksi saat raportin katon kunnosta. Lisäksi annamme kaikkien tarkastuksessa löytyvien ongelmien korjaamisesta tarjouksen. Meiltä saatkin sitten aivan kaikki katon kunnossapitoon liittyvät työt. Voimme tulla vaikkapa tyhjentämään rännit moskasta niin, että vesi pääsee vapaasti virtaamaan pois katolta räystäitä rasittamatta. Voimme tulla puhdistamaan katon myös roskasta, sammalkasvustoista ja levästä. Vaikka jo samalla puhdistusreissulla tiivistämme läpiviennit ja korjaamme irvistävät jiiritkin, jos on tarvetta. Silloin kun kate vaatii lisäkiinnityksiä niin lisäämme kattopeltien ja muiden katteiden kiinnikkeitä tai tarvittaessa vaihdamme naulat tai vanhat kateruuvit uusiin ruuveihin.
Jos tilanne on jo niin pitkällä, että on aika siirtyä katteenvaihdon pariin, saat meiltä myös uuden vesikaton rakennukseesi. Voimme keskustella kanssasi erilaisista katevaihtoehdoista, jotka sopisivat sinun katollesi ja tehdä sitten työsuunnitelman sekä toteuttaa sinulle uuden katon toiveidesi mukaisesti. Vielä sitäkin suuremmat saneeraukset meiltä sujuvat, jos haluat muokata kattosi uuteen muotoon, vaikkapa tasakatosta satulakattoon niin sekin onnistuu. Teemme kaikenkokoisia kattotöitä kaikille katoille katemateriaalista, katon muodosta tai rakennuksesta riippumatta.
Käymme mahdollisuuksien mukaan kurkkaamassa myös yläpohjaan
Yläpohja kertoo paljon katosta ja sen tilanteesta, siksi pyrimme aina tarkistamaan sen erityisellä huolella. Erityisesti silloin kun on minkäänlaista syytä epäillä, että vesikate on päästänyt tai päästää jatkuvasti vettä läpi, on sen alapuolisiin rakenteisiin perehdyttävä huolella. Toisinaan yläpohjaan on melko vaikea päästä ja se voikin olla syy sille, ettei sitä ole tarkistettu kovin säännöllisesti. Me emme kuitenkaan vaivoja säästele. Kun kerran olemme tarkistuksen aloittaneet niin kapuamme yläpohjaankin, yleensä sinne pääsee kiipeämään talon päädyssä olevasta huoltoluukusta. Joskus puolestaan katolla olevasta tarkastusluukusta tai jopa tapauksissa rakennuksen sisäpuolelta. Homma yleensä vaatiikin sekä tikkaita että taskulamppua. Yläpohjassa käynnin etuna on se, että sieltä aluskatteen pohjapuoli voidaan tarkistaa helposti. Silmämääräinen tarkastelu ei välttämättä paljasta kaikkea mitä katto pitää sisällään. Todennäköisesti se kuitenkin kertoo riittävästi, että pystymme määrittämään aluskatteen yleiskunnon ja mitoittamaan siihen kohdistuvia mahdollisia kunnostustoimia paremmin.
Yläpohjassa havainnoimme tietysti myös eristeiden kuntoa ja määrää. Se voi antaa viitteitä myös lämpövuodoista ja katon vesivuodoista. Hajonneet ja puutteelliset eristekerrokset voi havaita tarkastuksessa, mutta myös eristeen vesivaurioita voi olla näkyvissä, jos katto on vuotanut. Yläpohjassa tutkimme myös muuten viitteitä vuotoihin, eli löytyykö sieltä esimerkiksi veden aiheuttamia valumajälkiä, silmin havaittavaa kosteutta esimerkiksi puurakenteissa tai muita vuotoihin viittavia merkkejä.
Vielä yksi yläpohjan tarkistuksessa huomioitava seikka on katon tuulettuvuus. Katon tuuletus on ensiarvoisen tärkeä katon toimintoja, joka pitää rakenteet ja materiaalit terveinä ja kuivina. Ilman siis pitäisi rakenteissa päästä liikkumaan sopivassa virtauksessa niin, että ilmavirta pystyy haihduttamaan rakenteisiin luonnollisesti, myös ilman vuotoja päätyvän kosteuden. Kosteuttahan voi kattorakenteisiin päätyä höyryn muodossa ja ilmankosteuden mukana, vaikkapa pelti- ja tiilikatot kondensoivat luonteenomaisesti ilmankosteutta. Tämä tarkoittaa ilmassa olevan kosteuden tiivistymistä takaisin vedeksi katteen pinnalla, jos kosteutta on paljon, valuu tai imeytyy vesi tietysti lopulta jonnekin.
Mikä tahansa ongelma näissä tarkistuslistaamme kuuluvissa asioissa vaatii lisää tutkimista ja asiankorjaamista. Kaikkiin näihin ongelmiin voidaan onneksi puuttua tehokkaasti. Asiat kannattaakin ratkaista, ennen kuin niistä aiheutuu mitään laajempia ongelmia katolle tai rakennukselle. Me paikallistamme vuotokohdat ja paikkaamme katteet, pyrimme selvittämään tarkasti vuodon syyt, niin että ne varsinaiset ongelmat saadaan ratkaistua pelkkien oireiden hoitamisen asemesta. Tarvittaessa parantelemme yläpohjan ilmanvaihtoa tuuletusaukoin, tuuletusvälin korotuksin tai jopa koneellisesti. Jos eristeet ovat kärsineet, voimme vaihtaa nekin. Toisinaan myös eristeen lisääminen on hyvä ratkaisu, jos vanha eriste on kunnossa ja se on paloturvallista, mutta sitä vaikuttaa olevan rakennuksen tarpeisiin liian vähän. Mitoitamme toimenpiteet aina tapauskohtaisesti niin että saat sen, mitä katon ihanteellinen toimivuus sinun rakennuksessasi tarvitsee.
Katon tyypillisiä ongelmat ovat vuodot, puutteelliset turvatuotteet sekä liian heikko ilmanvaihto
Katollahan voi ilmentyä monenlaisia ongelmia, tyypillisimmät ongelmat ovat kuitenkin hyvin tavanomaisia ja yleisiä. Melko harvoin löytyy mitään erittäin erikoista tai omituista syytä katon ongelmiin vaan törmäämme saman tyyppisiin ongelmiin usein. Ehdottomasti yleisimpiin vaivoihin kuuluu kuitenkin eri syistä tapahtuvien kattovuotojen ja puutteellisten ilmanvaihtojen yhteisvaikutuksesta syntyneet mikrobivauriot. Kattovuotojen syinä ovat usein läpiviennit ja niiden tiivisteet. Vettä siis pääsee katon rakenteisiin eli vesikatteen alle muun muassa savupiippujen ja ilmanvaihtoläpivientien ympäriltä. Läpivientien lisäksi yleisiä vuotokohtia ovat myös jiirit ja muut katon ja katteen saumakohdat. Myös rikkoutunut vesikate, kuten rikkinäinen tiili tai revennyt kattohuopa päästävät veden läpi. Kaikissa vuototapauksissa toimiva aluskate on erittäin hyvä keino estää laajempien vaurioiden syntyminen. Mutta silloin kun aluskate on alun perinkin väärin asennettu tai se on vahingoittunut asennuksen yhteydessä tai muulloin, on vesivaurioiden riski suuri.
Toinen puutteita ja ongelmia sisältävä kokonaisuus suomaisilla katoilla on yhä puutteellinen kattoturva. Rakennuksenomistajahan on vastuussa siitä, että katto on turvallinen paikka työskennellä muun muassa nuohoojille ja lumenpudottajille. Hän on loppujen lopuksi katon omistajana vastuussa sekä katolla työskentelevien ihmisten terveydestä, että talon ympärillä liikkuvien ihmisten turvallisuudesta ja omaisuudesta. Yksi tavallinen tilanne on katolta putoavan lumen ja jään aiheuttamat henkilö- ja omaisuusvahingot, joita puidaan lähes kaikkina vähänkään runsaslumisempina talvina niin mediassa kuin oikeudessakin. Rakennuksen omista siis vastaa esimerkiksi siitä, jos katolta putoava lumi rusikoi alla olevaa autoa.
Meiltä saat tarkistuskierroksemme päätteeksi ehdotuksen siitä, mitä kaikkea kattoturvassa voisi parantaa. Nykyään hyviä tuotteita on helposti ja runsaasti saatavilla, hinnat eivät enää päätä huimaa. Me asennamme kaikki katon turvatuotteet lumiesteistä lapetikkaisiin ja kattosiltoihin. Osaamme kertoa tarkasti sen, mikä on pakollista ja mikä kaikki vapaaehtoista, mutta suotavaa. Jos olemassa olevien kattotuotteiden kunto tai kiinnitys on puutteellinen, korjaamme asian kattosaneerauksen yhteydessä. Tulemme tilauksesta tekemään myös katon turvapäivityksen ihan varta vasten.
Säännölliset tarkastukset auttavat ennakoimaan ja ennaltaehkäisemään kattovaurioita
Säännölliset katon tarkastukset ovat kannattava rutiini. Ne paljastavat katon ongelmat heti alkuvaiheessa ja niihin voidaan puuttua ennen kuin varsinaisia vahinkoja on ehtinyt syntyä. Esimerkiksi pieni katon vuoto ei ole yleensä vielä ehtinyt synnyttää vakavia vaurioita. Vesi on todennäköisesti vasta vesikatteen saumassa ja aluskatteessa. Tällainen tilanne saadaan vielä korjattua kädenkäänteessä, kun siihen puututaan heti ongelman paljastuessa. Säännöllisen tarkistuksen etuhan on juuri siinä, ettei ongelma ehdi muhia rauhassa esimerkiksi viittä vuotta.
Vuosien kuluessa vesi tekee tehtävänsä ja lopulta huomaat veden tavoittelevan jo asuintilojasi. Eli muutaman vuoden kuluttua sen yhden pienen vuodon aiheuttamat ongelmat ovat vieneet tilanteen aivan uudelle tasolle. Edessä voi olla mittava kattosaneeraus, homevaurioiden hoito ja terveysriskit. Pienillä vuodoilla on tapana jatkua. Ne eivät häviä ja lopu itsestään vaan vesi jopa kovertaa auki lisää kulkutilaa, kun se on kerran päässyt läpi. Varsinkin pakkasen ja lämpötilavaihteluiden kanssa vesi syö tiivisteet, saumaukset ja lopulta katteenkin rikki. Pitkään jatkunut vuoto lahottaa ja homehduttaa sitten rakenteita aina vain syvemmältä, pilaa eristeet ja lopulta kotisikin.
Kattotuotteiden osalta ongelmat eivät yleensä heijastu yhtä voimakkaasti asumistiloihin, kuin vesivahingot. Vaikkapa lumiesteen heikko kiinnitys voi vielä mennä seuraavan talven irtoamatta, mutta ei sekään kiinnity kattoon paremmin itsestään. Sitä seuraavana keväänä tuleekin sitten lumen mukana lumieste, rännit tai molemmat alas. Parin lisäruuvin ruuvaamisen asemesta edessä onkin jo isompi ja kalliimpi työmaa. Esimerkiksi kerran tippunut räystäskouru voi vääntyä käyttökelvottomaksi. Todella harvoin ne siis kokonaan kerralla irtoavat, vaan juurikin eniten rasitusta kärsinyt kohta tippuu ensin ja repii mukanaan pitkän pätkän kourua, jopa syöksyputket vääntäen ne pilalle. Tästä kävikin jo ilmi, että ennalta ehkäisevä toiminta tai pienten vaurioiden ajantasaiset korjaukset kannattavat. Työ tulee aina edullisemmaksi varhaisessa vaiheessa, kuin pikkuongelmaa mahdollisesti seuranneen suuremman vaurion korjaus.