Huopakattoremontti Rautavaara

Huopakattoremontti Rautavaara, meiltä apu myös pidemmän matkan päähän ja maakuntarajojen toiselle puolen kattoasioissa. Toisinaan laadukaskin huopakatto nimittäin vaurioituu niin vaikeasti, ettei itsepintainen korjailu tuota enää toivottua tulosta. Toisaalta katto saattaa olla myös kauttaaltaan niin ränsistynyt, että alkaa olla aika pohtia muita ratkaisuja.

Huopakattoremontin avulla voi hankkiutua kerralla eroon kaikista pitkään piinanneista vaivoista ja pistää uusiksi jopa kauttaaltaan kuluneen katteen. Se on myös ainoa keino hankkiutua eroon toimimattomasta aluskatteesta tai yläpohjan kastuneista ja huonokuntoisista eristevilloista, sekä puurakenteiden lahovaurioista. Mikäli vastaaviin ongelmiin ei puututtaisi ajoissa ja rakenteet jatkaisivat rapistumistaan, olisi pian käsillä mahdollisesti jo kookkaampi katastrofi. Tilaa siis meiltä huopakattoremontti ajoissa, niin tarjolla on vielä keinoja puuttua tilanteen kulkuun.

Jopa tilanteessa, jossa kattosi on ehtinyt vaurioitua vakavasti, meiltä löytyy vielä keinoja auttaa. Kokeneet kattoalan ammattilaisemme tietävät, kuinka toimia ja kattosi saadaan kuntoon laajan asiantuntemuksemme ansiosta. Koko Pohjois-Savo tuntee meidät palveluhenkisyydestämme ja kyvystämme mukautua asiakkaidemme tarpeisiin. Toteutamme huopakattoremontit myös muilla Rautavaaran lähipaikkakunnilla. Myös Nilsiä, Kuopio, Valtimo, Nurmes, Sonkajärvi sekä monet muut kunnat Pohjois-Savon maakuntarajojen ulkopuolella ja jopa etäisemmät saarikohteet saavat uudet katot meidän avullamme.

Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella Rautavaarassa. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää Rautavaarassa löydä.

Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme Rautavaaran alueella!

Palahuopakattoremontti Rautavaara – tarpeisiisi kustomoitu katto, joka parantaa asumismukavuuttasi

Palahuopakattoremontti Rautavaara, kun haluat tehdä huomattavan parannuksen asumismukavuuteesi, tilaa meiltä tarpeisiisi kustomoitu katto. Me paitsi päivitämme ne märät, huonosti lämpöä eristävät villat kuiviin ja korjaamme lahovauriot sisäilman laadun parantamiseksi, myös varustelemme katon toiveidesi mukaan. Koko rakennuksen ulkoinen olemus saa kaipaamansa kohennuksen, kun haalistunut kate ruostuneine ränneineen vaihdetaan uuteen. Parhaimmillaan jopa sen arvo markkinoilla nousee ehostuksemme myötä.

Kun siis tilaat meiltä palahuopakattoremontin, me haluamme kuulla sinun uutta kattoasi koskevista toiveistasi ja haaveistasi. Toivotko meidän asentavan esimerkiksi lisää lumiesteitä, uudet kattotikkaat tai muita kattotuotteita, kenties piipunpellityksen? Myös erilaisten läpivientien rakennus hoituu osana samaa projektia. Jos siis olet aina haaveillut kattoikkunasta, pyydä sitä meiltä. Kodin energiatehokkuuteen voi vaikuttaa vaikkapa lappeille remontin yhteydessä asennettavilla aurinkopaneeleilla. Meidän asiakkaanamme pääset vieläpä valitsemaan haluamasi värin niin uusille kattotuotteilleen kuin itse palahuopakatteelleenkin. Saisiko olla jokin kauniin luonnollinen ja Suomen metsämaisemaan sointuva sävy vai ennemminkin jotain pirteää ja huomiota herättävää? Sinä päätät. Tilaa siis meiltä Rautavaarassa räätälöity palahuopakattoremontti, jonka ohessa katosta tehdään monin tavoin käytännöllisempi sekä turvallisempi kokonaisuus!

Huopakaton uusiminen Rautavaara, suojaa rakenteita monelta

Huopakaton uusiminen Rautavaara, tilaa meiltä uusi, Suomen olosuhteisiin sovitettu huopakattoremontti. Pohjois-Savon olosuhteet kun voivat olla ajoittain varsin haastavia sille laadukkaimmallekin rakennelmalle. Lunta tulee toisinaan taivaan täydeltä ja vettä kuin saavista kaatamalla. Keväällä sulamisvedet ja painava loska voivat tehdä nekin monenlaista tuhoa. Vesikaton täytyy sietää ainakin jossain määrin lumikinosten painoa, kesäisin porottava aurinkoa ja kovia tuulia. Mikäli se rikkoutuu, on kosteudella suora reitti rakenteisiin. Ja niiden kautta joskus jopa sisätiloihin saakka.

Ei kutienkaan riitä, että huonokuntoisen huopakaton uusii, kun sen aika koittaa, vaan uudesta katteestaan on myös pidettävä huolta. Säännöllisillä kattohuolloilla pääsee jo pitkälle. Kun katolla käy puolivuosittain tarkkaavainen, katon kunnon tarkasteluun tottunut silmäpari, vauriot tavataan huomata usein ajoissa. Ja jos katon pitää puhtaana roskista, läpivientien tiiveys varmistetaan riittävän usein eikä kattotuotteiden kiinnitteitä päästetä ruostumaan, voidaan välttää vuodoille otollisten olosuhteiden syntyminen.

Toki huopakatto saattaa vaurioitua esimerkiksi myrskyn kaataessa puun sen lapetta vasten huolimatta siitä, paljonko kattoa on huollatettu. Onneksi moniosaajamme taitavat kuitenkin kattohuoltojen lisäksi myös myrskyvauriopaikkaukset. Halusit siis tiputtaa lappeilta kinokset tai uusia ne kokonaan, Rautavaarassa saat kattosi kaipaaman avun poikkeuksetta meidän kattomme alta!

Palahuopakaton uusiminen Rautavaara, kaikenlaiset katot kuntoon meidän tehotiimimme avulla

Palahuopakaton uusiminen Rautavaara, meidän avullamme katto kuntoon sen koosta, mallista tai käyttötarkoituksesta riippumatta. Palahuopa tarjoaa monenlaiset mahdollisuudet rakentamiseen. Kevyt, hiljainen ja edullinen katemateriaali on suosittu paitsi asuinrakennusten, myös piharakennusten suojana. Siitä saa rakennettua eri mallisia kattoja aina pulpettikatosta harjakattoon ja satulakatosta mansardikattoon. Ulkonäkönsä puolesta palahuopa sopii sekä klassisiin että modernimpiinkin kohteisiin. Mikäli siis palahuopakaton uusiminen kiinnostaa, voit harkita myös katon mallinmuutosta.

Monipuolista palahuopakatetta suositaan asuinrakennusten lisäksi monien piharakennusten suojana. Ehkä sinunkin pihastasi Rautavaarassa löytyy pihasauna, autotalli, varasto tai grillikatos, jonka katto on palahuopaa? Kenties se jopa kaipaa kunnostusta, joka on päässyt unohtumaan viime aikoina?

Me emme karta minkään kokoisen tai näköisen palahuopakaton uusimista. Meiltä saat uuden palahuopakatteen niin asuinrakennuksen kuin piharakennuksenkin suojaksi. Laitamme pitkällä kokemuksella kuntoon jopa ne pihan perän leikkimökkien katot. Älä siis lähde etsimään apua pienempien kattojen ongelmiin pidemmän matkan päästä – olet tullut jo oikeaan paikkaan!

Meillä huopakattoremontin hinta ja laatu kulkevat käsikkäin

Kukaan tuskin on valmis investoimaan rahaa kattoremonttiin, jos ei voi varmistua laadustaan. Meillä lupaukset laadusta kuitenkin lunastetaan. Kattoremonttipalvelumme toteuttaa koko remonttiprojektin alusta loppuun avaimet käteen -periaatteella ja poistuu paikalta vasta, kun koko homma on purkissa – loppusiivouksia ja purkujätteiden hävitystä myöten. Palvelustamme emme velota lisämaksuja, vaan meillä kaikki kuuluu hintaan.

Kattotöiden hinnoittelu perustuu katon tarpeisiin ja sille tehtäviin muutoksiin. Isomman katon kunnostaminen vaatii enemmän aikaa sekä materiaaleja kuin pienemmän. Vaikeakulkuisemman katon korjailuun vie enemmän resursseja kuin helppokulkuisemman. Kartanon remontti, jonka aikana tehdään paljon muutoksia sekä asennetaan erilaisia kattotuotteita, maksaa enemmän kuin esimerkiksi autotallin huopakatteen uusiminen ja niin edelleen. Mikäli siis kaipaat realistista arviota huopakattoremontin hinnasta, kutsu meidät käymään Rautavaaraan kurkistamaan, millaisesta katosta oikein on kyse.

Jos olet joutunut viime aikoina tekemään suurempia sijoituksia tai elämässä on riittänyt muuta maksettavaa ja budjetissa pysyminen huolettaa, voit hakea huopakattoremonttia varten rahoitusta helposti verkkosivujamme kautta. Kaikki tarjoamamme kattotyöt ovat myös kotitalousvähennyskelpoisia. Älä siis jää kärvistelemään vuotavan tai huonokuntoisen huopakaton alle, vaan tilaa kaipaamasi kattotyöt Rautavaarassa meiltä!