Näyttävä bitumipaanukatto rakentuu bitumista kattolaatoista

Bitumipaanut ovat bitumisia kattolaattoja, joista voimme rakentaa sinulle näyttävän ja nykyaikaisen katon lähes mihin tahansa rakennukseen. Paanut ovat pieniksi paloiksi leikattua kattohuopaa, jolloin voidaan puhua myös palahuopakatosta. Paloja eli paanuja on siron kokonsa vuoksi helppo käsitellä. Niissä on valmiiksi liimatausta, ja ne on kokonsa sekä helpon aseteltavuutensa ansioista nopea naulata kiinni. Vaikka katto muodostuu siis limittäin aseteltavista ja yksittäin naulattavista paloista, saadaan niillä kokeneen tekijän käsissä melko nopeasti katettua katon lape. Silloinkin kun paanusta tehty kate lopulta täytyy purkaa, käy palojen purkutyö yleensä yhtenäistä, sitkeää ja joustavaa rullahuopaa helpommin ja nopeammin.

Bitumipaanut soveltuvat katoille, joiden kaltevuus on 1:5 tai jyrkempi. Se ei siis oikein sovi vaikkapa tasakaton katteeksi, vaikka yhtenäiset huopakatteet niille parhaita vaihtoehtoja ovatkin. Palahuopa kuitenkin vaatii hieman jyrkkyyttä toimiakseen ihanteellisena suojana katon rakenteille. Erityisen hyvin paanut pääsevät oikeuksiinsa monimuotoisilla katoilla, joissa yksityiskohtien, kulmien ja jiirien runsas määrä asettaa kovat haasteet mille tahansa muulle katteelle. Jokaisella katteella on siis omat hyvät puolensa ja käyttöalueensa.

Nykyaikainen bitumipaanu on myös hyvin kestävä vaihtoehto katteeksi, liimapinnan ansioista se on hyvinkin vedenpitävä. Ylipäätään se on hyvin hiljainen vaihtoehto, joka vaimentaa sateen ja tuulen ääniä eikä liiemmin kolise, vaikka lämpötilat vaihtelisivat. Sen asennus ei vaadi kovin kummallisia työkaluja eikä edes suurta voimaa sillä palasten liikuttelu ja asennus on kevyttä, vaikkakin toistoa vaativaa työtä. Bitumipaanujen tuotevalikoima on markkinoilla erinomainen, värejä löytyy joka makuun punertavista ja ruskeita kuparisiin ja mustasta harmaaseen. Se siis sopii mainiosti monenlaisiin ympäristöihin, pihapiireihin ja rakennuksiin vesikatteeksi.

Me kattokorjauspalvelussa teemme bitumipaanukattoja. Niistä onkin kertynyt mukavasti työkokemusta ja tuotteet ovat erityispiirteineen tulleet tutuiksi. Voit hyödyntää osaamistamme ja tuotetuntemustamme tilaamalla kattoremontin meiltä. Toteutamme uuden bitumipaanukattosi avaimet käteen -palveluna, eli sinun ei juuri muusta tarvitse huolehtia kuin yhteydenotosta, joka starttaa uuden kattosi toteutuksen. Tarkistamme kattosi yksityiskohtaisesti kattoremontin yhteydessä, niin että saat takuulla kestävän ja hyvän katon. Tarkistamme kattosi muutenkin aina kun käymme katollasi, vaikkapa paikkauksia tekemässä. Saat aina tietoa kattosi kunnosta sekä tarjouksemme, joka perustuu katolta löydettyihin korjaustarpeisiin. Silloin kun kattosi tarvitsee vain uuden bitumipaanukatteen, teemme sellaisen. Jos tarvetta on katon alapuolisten rakenteiden kunnostamiseen, hoidamme nekin kuntoon.

Palveluumme kuuluu kaikki, mitä kattoremonttisi vaatii. Teemme tarvittavat purkutyöt, autamme lupa-asioissa ja huolehdimme että kaikki tarvittava saapuu työmaalle silloin kun työt alkavat. Työ alkaa ympäristön suojaamiselle ja käytännönasioista kanssasi neuvottelemalla, eli esimerkiksi materiaalien sijoittaminen pihaasi odottamaan käyttöä perustuu sinun toiveisiisi. Tilaamme kattoosi tarvittavat materiaalit, tuomme työkalut, työvoiman ja tarvittavat nostimet tai telineet. Työn suorittavat parhaat, bitumipaanukattoihin erikoistuneet asentajamme. Kun työ on valmis siivoamme työmaan ja kuskaamme kaiken syntyneen jätteen asianmukaiseen jatkokäsittelyyn. Yksinkertaisesti helppoa ja huoletonta sinulle. Jos tarvitset rahoitusta, voit haka sen kauttamme tarjouksemme perusteella. Lopuksi voit hakea myös kotitalousvähennykset meillä teetetystä työstä.

Bitumipaanukatot pysyvät hyvänä säännöllisellä huollolla

Bitumipaanukatto, kuten aivan mikä tahansa muukin katto, vaatii säännöllistä huolenpitoa, johon sisältyvät tarvittavat huollot ja puhdistukset. Kaikilla katoilla on ihanne käyttöikä, joka tarkoittaakin yleensä sitä ikää, jonka katto kestää silloin kun siitä pidetään asiallisesti huolta. Katevalmistajan tuotetakuukin voi velvoittaa tiettyyn, kattoa ylläpitävään toimintaan pysyäkseen voimassa. On katon huoltotoimia, jotka olisi hyvä toteuttaa kaksikin kertaa vuodessa. Näin varmistetaan, että katto on valmis keväällä ottamaan vastaan kesän sateet ja paahtavan auringon. Syksyllä puolestaan siivotaan lehdet ja muu roska katolta ja aletaan varautua talven lumikuormiin, pakkasen aiheuttamiin olosuhteisiin sekä jään aiheuttamaan rasitukseen. Huollot on hyvä kohdistaa itse katteen ohessa katon kaikkiin yksityiskohtiin. Kuten läpivienteihin tiivisteineen, sadevesijärjestelmän osiin kuten vesikouruihin sekä katon turvatuotteisiin.

Säännöllisesti suositeltua katon ylläpitoa on katon puhdistus roskista, kuten oksista, lehdistä ja neulasista. Bitumipaanukaton sirotepinta on hieman karhea, ja siihen voi jäädä helposti kiinni roskaa. Me suoritamme puhdistuksen katteelle sopivimmalla tavalla, yleensä ilmapuhaltamalla. Ellei tämä jostain syystä ole mahdollista, voimme puhdistaa bitumipaanukatteen myös todella pehmeällä harjalla käsin harjaten. Katon puhdistukseen kuuluu oleellisesti myös rännien puhdistus sekä kiinnitysten ja kaadon tarkistus. Tutkimme ja huollamme katteen saumausten, kiinnitysten ja läpivientien sekä katon jiirien tarkastukset ja tiivistykset. Samalla käymme läpi kaikkien kattotuotteiden kiinnitykset ja toimivuuden, esimerkiksi tikkaat ja kulkusillat käydään läpi jo siinä vaiheessa, kun niitä käytetään itse katolla kulkemiseen. Lisäksi lumiesteet on hyvä tutkia ainakin kerran vuodessa. Talvella katon kuntoa ylläpidetään tarpeen mukaan lumenpudotuksilla ja jäänsulatuksella niin katolta kuin ränneistäkin.

Muita, yleensä vasta myöhemmin paanukatolla ilmeneviä huoltotarpeita voivat olla katon kattava pesu, sammaleenpoisto ja erilaiset suojakäsittelyt sekä huopakaton pinnoitus. Meillähän katon kunto tutkitaan joka kerralla, kun katolla käydään. Saat siis katon kuntokartoituksen muiden töiden, kuten puhdistusten ohessa ilman maksua. Jos pystymme, tutkimme vesikaton alapuoliset rakenteet eli yläpohjan huolellisesti katon ulkopuolen tutkimusten lisäksi. Yläpohjassa tarkastamme rakenteet ja aluskatteen sekä eristeet silmämääräisesti vuotojen ja muiden ongelmien varalle. Mikäli havaitsemme jotain epäilyttävää, tutkimme asiaa tarkemmin ja neuvottelemme kanssasi mahdollisista jatkotoimenpiteistä.

Kun bitumipaanukattoa ei voi enää huoltaa, uusimme katon

Bitumipaanukattoa voidaan huoltaa ja ylläpitää, kuten mitä tahansa muitakin kattoja. Ja aivan kuten minkä tahansa muunkin katon kohdalla käy, saavuttaa bitumipaanukattokin pisteen, jonka jälkeen korjaaminen alkaa muuttua rahan ja energia tuhlaamiseksi. On aika tehdä uusi katto! Bitumipaanukaton käyttöikä on hoidosta ja muista muuttujista riippuen alle viisikymmentä vuotta. Useinkaan palahuopakatto ei kestä yli sitä vaikka mitä sille tehtäisiin. Mutta ei hätää, me teemme uuden bitumipaanukaton vanhan tilalle kädenkäänteessä.

Sitten kun on aika laittaa bitumipaanukatto uuteen loistoon, remontoimme kattosi kaikki kunnostusta vaativat yksityiskohdat. Samallahan on hyvä käydä läpi kaikki muutkin toiveesi uuden katon varalle. Oletko aiemmin epäillyt esimerkiksi katon lämpövuotoa, ja haluaisit nyt varmistua, ettei siitä tarvitse jatkossa kärsiä? Olisiko muuten vain kiinnostavaa parannella uuden katon myötä rakennuksen energiatehokkuutta? Ongelman ratkaiseminen ja katon toimintojen optimointi onnistuvat meiltä kattosaneerauksen yhteydessä.

Uuden katon myötä voidaan katolle tehdä paljon muutakin

Missä kunnossa savupiippusi ovat, olisiko kattosaneerauksen yhteydessä mukavaa saada vaikkapa piippua suojaavat piipunpellitykset sekä piipunhattu? Saat nekin meiltä kattoremontin yhteydessä. Samoin modernit ja kestävät kattoturvatuotteet uusista tikkaista lumiesteisiin ja tukeviin kulkusiltoihin vaikkapa katon harjalla. Saat siis sekä vaaditut, että vapaavalintaiset kattotuotteet asennettuna katollesi ihan tavallisen kattokorjauksen yhteydessä. Samallahan voimme asentaa myös kaikki muut kattotuotteet, kuten kattokuvut tai kattoikkunat, sekä luukut ja vaikka aurinkopaneelitkin. Käymme läpi myös seikkoja, jotka eivät välttämättä tule edes mieleen, esimerkiksi tarpeelliset pieneläinesteet tulevat asennettua lähes samalla vaivalla. Mikäli katon alapuolisista rakenteista tai eristeistä löytyy jotain puutteita tai vikoja, voimme korjata kaiken kuntoon.

Remontoimme kaikki rakennukset bitumipaanukattoiset rakennukset kesämökistä omakotitaloon ja piharakennukseen sekä autotalliin. Samalla reissulla laitetaan yhtenäiset katteet vaikka leikkimökkiin ja pihasaunaankin. Kattokorjauspalvelun kattoremonttiin kuuluu aina parhaiden ammattilaistemme tekemä kattotarkastus. Samalla kun katon kunto ja korjaustarpeet kartoitetaan, kartoitetaan myös sinun toiveesi uuden katon suhteen. Näihin perustuukin sitten kattosi työsuunnitelma jotta saat takuulla kaiken sen mitä tarvitset ja haluat. Kattoremontti toteutetaan avaimet käteen -palveluna ja meidän työhömme sisältyy takuu. Lopetamme vasta sitten, kun työmaa on siivottu ja viimeinenkin roskasäkki viety pois. Tosin, siitä alkaa usein vuosien yhteistyö, sillä tulemmehan me mielellämme hoitamaan kattoasi jatkossakin vaikkapa lumitöiden ja kausisiivousten merkeissä!