Vesikourujen puhdistus Sipoo – Rännien puhtaus vaikuttaa moneen eri asiaan
Sadevesijärjestelmien puhdistukset kuuluvat omakotitalon ja kesämökin kevät- ja syystöihin. Rännejä ei puhdisteta vain siksi, että niin kuuluu tehdä ja että niin on aina tehty. Omakotitalon, kesämökin ja muiden kiinteistöjen (kuten paritalojen, kerrostalojen, rivitalojen ja autotallien) vesikourujen puhdistamisella on myös syvällisempi merkitys. Rännien puhdistus tarkoittaa kaikkien roskien poistamista vesikouruista. Jos roskia on mennyt myös syöksyputkiin, tulee nekin puhdistaa antaumuksella.
Se, että rännit ovat puhtaat Sipoossa, vaikuttaa moneen eri asiaan. Sadevesikourut voivat ruostua normaalia nopeammin, jos ne ovat täynnä roskia. Ruoste voi ohentaa vesikourut, ja myös reikiä voi esiintyä.
Jos vesikouruja ei puhdisteta loppusyksystä Sipoossa, Helsingissä, Vantaalla, Keravalla, Tuusulassa, Järvenpäässä, Porvoossa, Pornaisissa tai esimerkiksi Mäntsälässä, voivat ne jäätyä umpeen. Jäiset rännit eivät – tietenkään – vedä. Sulamisvedet valuvat rännien yli kastellen pihan. Veden jäätyminen seuraavilla pakkasilla voi tehdä pihalla liikkumisesta hyvin vaarallista.
Jäätyneet rännit voivat aiheuttaa vaaratilanteita myös siksi, että niistä riippuu usein jääpuikkoja. Jääpuikko on painava ja terävä, joten sen putoaminen räystäältä voi olla vaarallista. Jos käy oikein huono tuuri, katolta ei putoa vain jääpuikkoja, vaan koko vesikouru jääpuikkoineen päivineen.
Rännien puhtaus vaikuttaa myös siihen, voitko alittaa räystään kastumatta sateella – ja siihen, kastelevatko katolta juoksevat vedet talon rakenteet. Sadevesijärjestelmä on olemassa juuri siksi, että sade- ja sulamisvedet saataisiin pois omakotitalon, mökin, rivitalon, kerrostalon tai esimerkiksi paritalon välittömästä läheisyydestä. Mitä lähempänä taloa kattovesien purkupaikka on, sitä todennäköisempää on kosteusvaurioiden syntyminen. Metrinkään välimatka ei riitä: välimatkan minimipituutena voidaan pitää noin kolmea metriä. Kattovesien on siis jatkettava matkaansa alastuloputkien suuaukon jälkeen, ja tässä voidaan hyödyntää vaikka loiskekouruja.
Tilaa kaikki sadevesijärjestelmiin liittyvät työt meiltä – myös korkean talon vesikourujen puhdistus tai vesikourujen jääpuikkojen poistaminen. Meillä on kalustoa ja ammattilaisia joka hommaan, ja töistämme voi hakea kotitalousvähennystä. Yhteistyökumppanimme auttaa töiden rahoituksen järjestämisessä.
Kokeneelta kattofirmaltamme saat kaikki kattotyöt parhaalla ammattitaidolla ja osaamisella. Katon korjaukset, kattohuollot ja kattoremontit toteutetaan laadukkaalla palvelulla sekä avaimet käteen pakettina. Paikkaamme vuotavat katot ja korjaamme aluskatteet. Saat meiltä kattohuollot aina sadevesikourujen puhdistuksesta, lumenpudotuksiin ja sammaleentuhokäsittelyihin. Asennamme, korjaamme ja uusimme kattoturvatuotteet sekä muut kattotuotteet, kuten kattoikkunat, kattovalokuvut ja kattoluukut. Huopa- ja palahuopakattotöihin meillä on erityisen paljon kokemusta, joten jos tarpeenasi on huopakaton korjaus tai huopakattoremontti, et parempaa tekijää löydä.
Ota yhteyttä kaikissa kattotöissä kattopalveluumme!
Rännien ja kattokaivojen puhdistaminen Sipoossa – Neljä asiaa, mitkä yhdistävät nämä kattotyöt
Vaikka tasakatot eivät ole enää kovin yleisiä, osaamme toteuttaa kaikki niiden tarvitsemat huollot ja korjaukset. Myös tasakattoremontti onnistuu turhitta tuumailuitta. Totta kai huollamme ja uusimme myös tasakaton sadevesijärjestelmän Sipoossa. Tasakatolle satavia vesiä ei ohjata pois vesikourujen ja alastuloputkien avulla: tasakatolta löydät kattokaivot eli läpiviennit, joiden tehtävä on kerätä ja kuljettaa pois katolle kertynyt vesi.
Kattokaivojen ja rännien puhdistamisessa on paljon samaa. Seuraavaksi paljastamme neljä tärkeintä yhdistävää asiaa kattokaivojen ja rännien puhdistamisen välillä.
Ensimmäinen asia on se, että sekä kattokaivot että rännit kuuluu puhdistaa kaksi kertaa vuodessa. Näin voidaan varmistaa sadevesijärjestelmän toiminta tulevina kuukausina. Muuta huoltoa sadevesijärjestelmät eivät yleensä tarvitsekaan kuin puolivuosittaisen puhdistuksen (minkä yhteydessä tarkastetaan niiden kunto).
Toinen yhdistävä asia on se, että jos sadevesijärjestelmää ei puhdisteta, voi rakennukseen syntyä kosteusvaurioita. Ainoa ero on siinä, mihin niitä kosteusvaurioita voidaan odottaa. Jos kattokaivo on tukossa, voi tasakatto alkaa vuotaa, ja silloin kosteusvaurioita syntyy ensiksi yläpohjaan. Jos roskat tukkivat rännit, voivat ne vuotaa niin, että talon alimmat osat kastuvat. Sokkeli ja ulkoseinät voivat kastua ja vaurioitua roiskevesien takia, mutta myös monet muut rakenteet voivat kastua. Maaperä voi nimittäin muuttua niin märäksi, että kosteus alkaa siirtyä taloa ympäröivästä maaperästä kohti talon rakenteita.
Kolmas yhdistävä asia on tietenkin se, mistä sadevesijärjestelmien puhdistukset Sipoossa kannattaa tilata. Tämä kattofirma on luotettava valinta kaikkiin sadevesijärjestelmiin liittyviin töihin, joten ota yhteyttä ja pyydä kilpailukykyinen tarjous esimerkiksi rännien puhdistamisesta tai kattokaivojen sulattamisesta kuumalla vesihöyryllä.
Neljäs yhdistävä tekijä on kaupanpäällinen. Aina kun teemme jonkin huopakattoa, peltikattoa, tiilikattoa tai niiden varusteita koskevan työn, teemme myös ilmaisen kattotarkastuksen. Veloitukseton kuntotarkastus kertoo yhtä jos toista kattokokonaisuuden kunnossa. Jos tarvetta on joillekin kattohuolloille tai korjaustoimenpiteille, annamme kyseisistä töistä hyvän tarjouksen kattotarkastuksen päätteeksi.
Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus – Meillä on tykötarpeita erilaisiin kattotöihin
Meillä on laadukkaita tykötarpeita ja niitä käyttää osaavia ammattilaisia kaikkiin erilaisiin kattotöihin – myös tukkeutuneiden alastuloputkien avaamiseen Sipoossa. Alastuloputket säilyvät yleensä puhtaina, vaikka ränneihin kertyykin roskia. On kuitenkin mahdollista, että osa roskista on päätynyt syöksyputkiin, joten tarkastamme asian rännihuoltoa tehdessämme. Jos alastuloputkissa on lehtiä tai muita roskia, puhdistamme ne yksin tein.
On tärkeää saada roskat pois omakotitalon, paritalon, mökin tai esimerkiksi rivitalon alastuloputkista, sillä näin voidaan estää muun muassa niiden jäätyminen talvella. Jos alastuloputket ovat jo menneet tukkoon jään takia, ota yhteyttä, niin tulemme avaamaan jään tukkimat syöksyputket Sipooseen. Emme ala hakata tai potkia alastuloputkia, sillä meillä on parempi keino jään poistamiseen tiilikaton, huopakaton tai peltikaton sadevesijärjestelmästä. Meidän keinomme ei uhkaa vaurioittaa alastuloputkien tai katon kuntoa. Miten oikein poistamme jään alastuloputkista tai esimerkiksi sadevesikouruista? Teemme sen kuuman veden – tarkemmin ottaen kuuman vesihöyryn – avulla. Kuuma vesihöyry saa jään sulamaan nopeasti, ekologisesti, turvallisesti ja ilman turhaa hikoilua.
Kuumaa höyryä voi hyödyntää myös kattojään poistamiseen. Etenkin huopakattoa huoltaessa on oltava tarkkana käytettyjen kemikaalien, työvälineiden ja metodien suhteen, mutta höyrysulatus on turvallinen tapa jään poistamiseen myös huopakatolta. Höyrynsulatus avaisi myös jäätyneet kattokaivot.