Tasakatto harjakatoksi tai pulpettikatoksi on usein järkevä muutostyö katolle

Tasakatto harjakatoksi tai pulpettikatoksi? Kyllä onnistuu ja jopa suosittelemme muutostyötä, varsinkin jos katon saneeraus alkaa joka tapauksessa olla jo käsillä. Tasakatto on monestakin syystä järkevää vaihtaa kattokulmaltaan jyrkempään ratkaisuun. Alkaakin olla jo ihan yleisessä tiedossa, millaisia ongelmia tasakattoisissa rakennuksissa ilmenee ja kuinka vaativaa niiden kunnossapito voi pahimmillaan olla. Monille rakennuksen omistajillehan tämä on jo tuttuakin tutumpaa myös omalla kohdalla ja päätös rakennuksen kattomuodon muuttamisesta on puhdas järkiratkaisu. Kun muutostyönä on tasakatto harjakatoksi tai pulpettikatoksi, työ on vaativa ja se on käytännössä aina teetettävä ammattilaisilla, ellei itse lukeudu juurikin siihen porukkaan.

Tasakatto on nykyään luokiteltu riskirakenteeksi erityisesti huonon tuulettuvuutensa ja vedenpoistumisongelman vuoksi. Tasakatto on myös äärimmäisen vaikea tarkistaa ilman, että katon rakenteita avataan. Tasakaton kunnollinen tarkistaminen ja huolto on siis vaikeaa, sen lisäksi kattotyyppi on ollut hyvin herkkä kattovuodoille. Tästä onkin helppo päätellä, etteivät tasakaton mahdolliset ongelmat ole keveimmästä päästä ja katon mallin muuttaminen alkaa tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta niin asumismukavuuden kuin kukkaronkin kannalta mietittynä. Useimmiten tasakatosta tehdään harjakatto, mutta pulpettikatto on myös yleinen ja täysin sopiva uusi kattomuoto tasakaton jälkeen.

Saat meiltä katon muodon muutokset pitkällä kokemuksella ja laatutyönä avaimet käteen -palveluna. Avaimet käteen -palvelumme pitää huolen siitä, että saat aina kaiken tarvitsemasi meiltä, joutumatta esimerkiksi palkkaamaan erityisosaajia, ostamaan tai vuokraamaa työvälineitä tai edes hoitamaan työmaan siivousta ja jätteiden hävitystä itse. Kyse on siis täyden palvelun periaatteesta, jossa laadukkaasti toteutettu katon uudistus yhdistyy parhaisiin, kuhunkin kohteeseen tarkasti valittuihin materiaaleihin sekä kattavaan työtakuuseen. Kun otat meihin yhteyttä joko puhelimitse tai verkkosivujemme tarjouspyyntölomakkeella, lähdemme kartoittamaan katon tilannetta käymällä paikan päällä. Lisäksi keskustelemme kanssasi saadaksemme kartoitettua katon kunnon ja rakennuksen ympäristön lisäksi sinun ajatuksesi, toiveesi ja vaatimuksesi katon uudistamisesta. Näiden perusteella laadimme sitten suunnitelman aikatauluarvioineen sekä tarjouksineen.

Katon tarkistaminen kuuluu kuitenkin aina asiaan. Myös vaikkapa vuotokorjauksissa ja katon puhdistuksissa tai missä tahansa muissakin kattotöissä teemme tarkistuksen samaan hintaan. Mikäli korjattavaa löytyy tai suunnittelet jo diagnoosimme saatuasi katon laajempaa saneerausta, esimerkiksi niin että muutettaisiin tasakatto harjakatoksi tai pulpettikatoksi, niin vastaavasti saat tarjouksen tarvittavista toimenpiteistä tälläkin menettelyllä. Toisinaan se katon muutosprosessi todellakin lähtee rullaamaan pienemmän huoltotyön jälkeen, kun katon tarkistus osoittaa katon kunnon tuottavan paljon lisätyötä ja lisäkuluja. Vuodot on kuitenkin järkevää vähintään tukkia suurempaa saneerausta odotellessakin, ettei kattoon ehdi syntyä yhtään enempää vaurioita kuin siinä jo on. Aina voidaan minimoida vahinkoja ja ehkäistä lisävaurioiden syntymistä.

Rahoitus onnistuu myös ja voit hakea kotisivujemme kautta rahoitusta kattotöiden teettämiseen, mikäli se on tarpeen. Kotitalousvähennys on puolestaan haettavissa töiden jälkeen seuraavassa henkilökohtaisessa veroilmoituksessa meillä teetetyn työn osuudesta.

Muutos tasakatosta harjakattoon tai pulpettikattoon helpottaa katon kunnossapitoa

Tasakatto on vaivalloista huoltaa ja se tarvitseekin yleensä enemmän huoltoa, kuin käytännössä mikään muu kattotyyppi. Tietysti katon kunto hieman vaikuttaa esimerkiksi korjaustarpeisiin, mutta myös katon puhtaanapito ja tarkkailu vievät aikaa. Tasakaton omistajan täytyy vahtia katolle kertyvän lumen määrää, katon roskaantuminen on myös ongelma ja varsinkin kattokaivoihin kertyvä roska aiheuttaa nopeasti ongelmia. Katteen saumaukset täytyy tarkistaa pari kertaa vuodessa, useamminkin etteivät ne ehdi alkaa vuotamaan. Mitä iäkkäämpi katto on, sitä enemmän siinä on huollettavaa ja sitä useammin sitä on käytävä tarkistamassa

Tasakatolla lumet eivät tule alas itsestään, vaan ne täytyy tarkasti kolata pois. Lumitöitä tehdessä on kuitenkin huolehdittava, ettei katon bitumikermi kärsi. Huopakatteiden suojaava sirotepinta on sangen helppo raapia rikki esimerkiksi metallisella lapiolla tai muilla työvälineillä ja liian kovakouraisella työskentelytyylillä. Tämä vaatii siis ammattitaitoa ja hieman kärsivällisyyttäkin. Turvallisinta on tietysti sekä oman terveyden että katon kannalta teettää lumityöt ammattilaisilla, kuten meillä. Meiltähän löytyy turvakoulutettu ja -varustettu henkilökunta myös kaikkiin talvikauden töihin kaikille katoille. Mutta jyrkemmän kattomuodon, ehkä katemateriaalin vaihdonkin myötä, katon lumitöiden tarve voi helpottaa.

Tasakatolla myös kattokaivot on pidettävä tarkasti puhtaana, jottei vesi jää seisomaan niihin ja niiden ympäristöön. Kattokaivo voi roskasuodattimineenkin tukkeutua syksyn lehtimassasta mutta myös muulloin, jos katolle päätyy vaikkapa kovien tuulten mukana erilaista roskaa. Kattokaivo on läpivienti siinä missä muutkin kattorakenteet läpäisevät putket ja hormit ovat, se voi alkaa ajan kanssa vuotamaan myös läpiviennin saumoista kattorakenteisiin, ellei vesi pääse tehokkaasti kaivoon ja sen kautta poistoputkeen ja pois katolta.

Katolle tulee helposti painaumia muun muassa lumitaakkojen vuoksi, joskus muutenkin, jolloin vesi kerääntyy tiettyihin kohtiin syömään katteen pintaa. Jos kosteus pääsee katteen alle, on sitä vaikea tarkastaa ja havaita. Selvä merkki vuodosta on vasta rakennuksen sisätiloissa havaittavat sisäkaton valumajäljet ja tällöinhän vuoto onkin jo ehtinyt läpäistä kaikki kattorakenteet.

Harjakatto ja pulpettikatto vaativat samoja huoltoja kuin tasakattokin, mutta ne ovat muuten varmatoimisempia ja antavat anteeksi pieniä ongelmia. Vesi valuu sulavasti pois vähänkään jyrkemmältä katolta eivätkä roskatkaan jää niin helposti sinne maatumaan. Jyrkemmissä kattomuodoissa pienet painumat eivät yhtä helposti kerää lammikoita vettä, vaan vesi yhä jyrkkyyden avustamana pääsee katolta kohti maata. Nämä katot eivät myöskään ole kattokaivon toiminnan varassa vaan vesi poistuu ulkoisia kanavia pitkin. Katteen pinnalta siis sadevesikouruihin, joista se valuu syöksyputkiin ja rakennuksen ulkopuolelle. Sadevesijärjestelmän toimivuutta ja kuntoa on helpompi tarkastella ihan maan tasaltakin. Tietysti vesikourut ja syöksyputketkin voivat kiinnityksineen vaatia tarkistuksia, puhdistusta ja huoltoa, mutta niihin on kuitenkin suorempi näkyvyys ja pääsy kuin kattokaivojärjestelmiin tasakatolla.

Kuinka paljon tasakaton kattomuodon muuttaminen maksaa?

Tasakaton muuttaminen toiseen kattomuotoon on tietenkin työläs projekti, käytännössä se on yksi suurimmista kattotöistä rakennuksen korottamisen lisäksi. Mutta ei mitenkään mahdoton toteuttaa, tietyissä tapauksissa myös urakan koosta riippumatta kannattavakin vaihtoehto rakennuksen pitämiseksi käyttökunnossa. Katon muodon muuttaminen, esimerkiksi se tasakatto harjakatoksi muutettuna voi myös katkaista kalliiksi käyneen huoltokierteen ja lopettaa kosteusvauriot rakennuksessa.

Kokonaisuudessaan katon mallin muuttamiseen sisältyy suunnittelutyön lisäksi vanhan katon purkaminen, kattotuolien asentaminen, yläpohjan tuuletuksen hoitaminen, eristäminen sekä uuden katteen asentaminen kattotuotteineen. Pidemmällä aikavälillä uusi katto kuitenkin maksaa itsensä täysin takaisin huolloiltaan huolettomampana ratkaisuna ja bonuksena saat turvallisemman kodin, kun ei tarvitse jatkuvasti pelätä katon kosteusvaurioita. Meidän toimestamme katto pistetään kokonaisvaltaisesti kuntoon, eli tutkimme huolellisesti katon rakenteet ja kunnostamme kaiken, mikä kunnostusta vaatii. Uuden katon sisään ei jää mitään ikäviä yllätyksiä muhimaan.

Katon uusimisen hintaan vaikuttaa muun muassa se, mikä kattomuoto uudelle katolle valitaan, rakennuksen korkeus, valittu katemateriaali, katon koko, tarvittavat kattotuotteet ja muut muuttujat. Monet näistä vaikuttavat kustannuksiin sekä materiaalikulujen että työmäärän perusteella, sillä esimerkiksi erilaiset katemateriaalit ovat eri hintaisia mutta niiden asentamiseen menee myös erilaisia tuntimääriä. Uuden katon kattomateriaali voi olla peltiä, jolloin vaihtoehtoinen on muun muassa profiilipelti tai lukkosauma- ja konesaumakatteet. Peltejä valmistetaan myös eri materiaaleista erilaisilla pinnoitteilla, joten valinnanvaraa riittää. Katolle voidaan asentaa katteeksi myös huopaa, kuten bitumikermiä tai vaikkapa palahuopaa. Lisäksi vaihtoehtoihin lukeutuvat tiilikatteet kuten betonitiili ja savitiili, koska kattorakenne muuttuu, voidaan lähtökohtaisesti tehdä kyllin kestävä ja sopivaan jyrkkyyttä oleva kattomalli oikeastaan ihan mille tahansa katevaihtoehdolle. Tasakattoonhan on käytännössä yksi ainoa vaihtoehto, bitumikermi. Voikin olla vaikea päättää uusi kate, sillä käytännössä kaikki on mahdollista, kun kattoa lähdetään muokkaamaan uuteen malliin. Lisäksi uusi katto vaatii uuden sadevesijärjestelmän sekä kattoturvatuotteet, joista osa onkin sitten pakollisia yhtään jyrkemmille kattomuodoille. Luonnollisesti autamme näiden suunnittelussa ja valinnassa, sillä näissäkin valinnanvaraa riittää. Nekin vaikuttavat sitten kokonaishinnan muodostumiseen.

Katon korkeus, hieman myös rakennuksen lähiympäristö vaikuttavat siihen, miten kätevästi pääsemme sinne kattotuotteet siirtämään ja tarvitaanko työssä muun muassa henkilönostimia, rakennustelineitä tai erityisiä turvallisuustoimia. Me pyrimmekin huomioimaan jo tarjousvaiheessa kaikki tällaiset yksityiskohdat, sillä ne vaikuttava kuluihin, työn sujuvuuteen ja sitä kautta myös aikatauluun ja niin edelleen. Kun käymme paikan päällä tutkimassa rakennuksen kunnon, koon ja lähiympäristön, pystymme usein antamaan aika tarkat suunnitelmat, aikatauluarvioit sekä tarjoukset jo ennen työhön ryhtymistä. Parhaiten siis pääset selville sinun kattosi kunnostuksen hinnasta lähettämällä meille sen tarjouspyynnön. Hintaahan on täysin mahdoton jostain listasta heittää esimerkiksi pelkän tasakattoisen rakennuksen neliömäärän perusteella, sillä hinnan laskeminen vaatii lisätietoja, kuten valitun katemateriaalin. Katemateriaalien hinnat voivat vaihdella paljon, jonkin verran myös muiden tarvikkeiden hinnat, mutta muitakin hintaan vaikuttavia muuttujia on.

Voiko tasakaton päälle rakentaa uutta kattoa?

Periaatteessa voi rakentaa, mutta käytännössä emme tätä suosittele emmekä juuri ikinä itse toteuta tämän tyyppisiä ratkaisuita tasakatoilla. Kyllähän siinä säästyisi huimasti työaikaa, kun vanha katto jätettäisiin purkamatta, ja uusi katto perustettaisiin sen päälle. Teoriassahan uusi katto estäisi kosteuden päätymistä rakennukseen, myös vanhaan huonosti toimivaan kattoon. Asia ei kuitenkaan oli näin yksinkertainen juurikin siksi, että vanhaa tasakattoa on oikeastaan mahdoton avaamatta tutkia kunnolla, useimmiten siis tutkia ollenkaan. Vaikka vanha katto näyttäisikin päällisin puolin hyvältä, voivat katon alapuoliset rakenteet olla huonossa kunnossa ja katto on joka tapauksessa pakko saada tarkistettua läpikotaisin, jos se ollaan aikeissa jättää uuden katon alle. Jotta katon kunto saadaan selville, se on sitten avattava. Eli suomeksi sanottuna siis purettava, jolloin samalla vaivalla poistetaan koko katto ja kaikki vanhat katteet ja eristeet.

Mikäli kattorakenteisiin jäisi vuotojen vuoksi kostuneita rakenteita ja eristeitä, olisi riski melkoinen. Kostuneet aluskattorakenteet voivat aiheuttaa sisäilmaongelmia ja lahovaurioiden jatkuvaa leviämistä. Niitä olisi myös vielä vaikeampi hoitaa kuntoon, kun vanhan pilaantuneen katon päälle olisi tehty vielä kokonaan uusi katto. Juuri tällaisia ongelmia pyrimme jokaisessa kattotyössä välttelemään riippumatta työn koosta tai katon mallista. Emme halua korjata ehjää ja myydä tarpeetonta, mutta kattotöissä kolikon toinen puoli on se, että työt hoidettaisiin jotenkin puolivillaisesti ja asiakas sitten maksaisi seurausten kulut. Toisinaan hieman kalliimpi hankintahinta uudelle katolle todellakin kannattaa ennemmin kuin pieni säästö purkutyössä. Jos olet kamppaillut jo vanhan katon kanssa muun muassa vuotojen, toimimattoman vedenpoiston sekä tuuletuksen kanssa niin usko meitä, et halua ottaa riskiä, että teetät uuden katon ja pistät siihen aimo summan rahaa kiinni etkä pääse eroon ongelmista. Ne jopa muuttuvat vielä vaikeammin huollettaviksi ja lopulta edessä on kahden katon purku sekä taas uuden rakentaminen, jolloin hintalappu onkin moninkertainen.

Kattomuodon muutos voi vaatia toimenpidelupaa

Kattomuodon muutos on sen verran suuri rakennuksen ulkoasuun vaikuttava muutostyö, että se voi vaatia toimenpideluvan. Virallisen määritelmän mukaan toimenpidelupaa tarvitaan, mikäli muutetaan rakennuksen julkisivua, muutetaan rakennusosaa tai vaihdetaan rakennuksen teknistä järjestelmää. Aika kapulakielistä, mutta kattoasioissa kattoon kohdistuvat muutokset kuten kattomuodon, katemateriaalin tai sen värityksen vaihtaminen vaativat yleensä toimenpidelupaa. Muutokset muokkaavat katon ja koko rakennuksen ulkonäköä eli julkisivua.

Toimenpidelupaa on haettava myös silloin kun rakennukseen tehtävällä muutostyöllä vaikutetaan merkittävästi energiatehokkuuteen. Tällöin kyseessä voi olla esimerkiksi maalämmön asentaminen rakennuksen lämmitysjärjestelmäksi. Katolla puolestaan energiatehokkuuteen vaikuttavia elementtejä voivat olla aurinkopaneelit, joita mekin asennamme sekä kattosaneerausten yhteydessä että erillisasennuksina asiakkaiden katoille. Aurinkopaneeleissa lupien tarve voi vaihdella aika paljon riippuen siitä millainen rakennus on kyseessä ja mihin niitä paneeleita ollaan asentamassa. Mikäli aurinkopaneelijärjestelmä on jollain tapaa suuri, rakennus on suojeltu tai ratkaisu muuten näkyvä, voi lupaa tarvita. Asia kannattaa ainakin selvittää varalta, ettei myöhemmin tule ikäviä yllätyksiä. Suojelukohteissa asuvat ihmiset yleensä hyvin ovatkin perillä siitä, mitä rakennuksiin voi ja ei voi tehdä, näissä asioissa apua saa myös pyytämällä.

Rakennuslupa on suurempien hankkeiden kohdalla välttämätön, esimerkiksi silloin kun asuinrakennukseen tehdään kattoa korottamalla uusi asuinkerros. Muissa lähinnä kattoon keskittyvissä töissä ei yleensä rakennuslupia tarvita, vaan kyseessä on yleisemmin toimenpidelupa. Niissä tapauksissa, joissa on epäselvää, tarvitaanko lupa ja millainen lupa, eli onko kyseessä kevyempi toimenpidelupa vai hieman raskaamman luokan rakennuslupa, autamme asian kanssa. Me yleensä tiedämme, millaisia lupatarpeita minkäkin kokoisen urakan kohdalla on ja osaamme auttaa selvittelyssä. Pääosin lupaprosessi on sujuva, kun suunnitelmat ovat järkeviä ja perusteltuja. Mutta lupa-asiat kannattaa selvittää ja hoitaa aina etukäteen. Jälkikäteen asioiden selvittely viranomaisten kanssa on aina hieman ankeaa hommaa, kun työt on jo hoidettu eikä kattoa oikein kannattaisi purkamaankaan ryhtyä, jos jokin meni vikaan viranomaisten mielestä.

Tasakaton lyhyt oppimäärä ja pahimmat riskit

Tasakatto oli väliaikainen trendi 1960-luvun lopulta aina 1980-luvun alkuun, useammastakin syystä tasakatot nousivat muotiin ja niitä pidettiin sekä arkkitehtonisesti että teknisesti edistyksellisinä, Suomeen hyvin sopivina kattoratkaisuina, vaikka perinteinen rakennusmuotohan meillä on ollut enemmän tai vähemmän harjakattoista mallia suosiva. Vanha kansa tiesi paremmin, tasakattotrendin seurauksia korjaillaan jatkuvasti tänäkin päivänä eikä se työmaa ole vielä hetkeen loppumassakaan.

Tasakattojen katemateriaali oli alun perin niin sanottua rättihuopaa, jonka oletettu elinikä oli vain 20 vuotta. Suurin osa näistä katoista on jo remontoitu kestävämmällä bitumikermillä ja hyvä niin, sillä se on luultavasti pelastanut useimpien rakennusten käyttökunnon tähän saakka. Siltikin tasakatto on kaukana ihanteellisesta kattomuodosta esimerkiksi huonon tuulettuvuutensa ja vesivaurioriskinsä vuoksi. Suurena ongelmana tasakatossa on kosteuden tiivistyminen yläpohjan rakenteisiin, eikä riittävää tuuletusta helposti saa toteutettua paraskaan katontekijä. Toinen suuri ongelma on se, että tasakatolle vesi ja lumi jää seisomaan ja niitä on vaikea saada pois katolta muuten kuin jatkuvasti lihasvoimin työtä tekemällä. Katto painuu lommoille helposti ja pienikin painauma kerää vettä seisomaan joka syö katetta tehokkaasti.

Tasakattoa on ei myöskään kovin helposti kuntotarkasteta, tämä konkretisoituu hyvin usein meidän työpanoksemme osalta. Tasakattorakenteen sisään ei pääse näkemään ennen kuin kattorakenteita avataan. Rakenteita voi joutua avaamaan asunnon sisäpuolelta, sillä itse vesikatteen avaaminen rikkoisi vedeneristeen. Lisäksi tällä tavalla saadaan katon kunto selville vain paikkakohtaisesti. Koko katon katsastaminen vaatisi samalla koko katon avaamista. Usein tasakaton todellinen kunto onkin arvoitus, kunnes joko jotain vikoja ja vaivoja ilmenee tai katto syystä tai toisesta avataan tai puretaan. Käytännössä kaikilla muilla kattomuodoilla katon kunnon tarkistaminen onnistuu, vaikka se ei aina olekaan helppoa.

Mutta pääosassa muita kattotyyppejä, kuten harja- ja pulpettikatoilla sekä mansardikatoilla on kuitenkin olemassa jonkinlainen yläpohja. Se sekä auttaa katon tuuletuksessa, että mahdollistaa katon säännöllisen tarkistuksen, vaikka välillä yläpohjaan kipuaminen voikin olla haastavaa. Me pyrimme aina siellä käymään katon kuntoa kartoittaessamme ja ammattilaisen näkökulma onkin se, että yläpohja on erittäin käytännöllinen katon ja koko rakennuksen kunnossa pitämistä ajatellen. Tuuletus on helppo järjestää, mutta sitä voidaan suhteellisen helposti myös parannella, kun rakennuksessa on yläpohja. Myös eristeitä voi helposti purkaan, vaihtaa ja lisätä tarpeen vaatiessa. Lisäksi katon vuodot, aluskatteen kunnon ja monta muutakin katon toimivuuden kannalta keskeistä seikkaa on mahdollista tarkistaa ja hoitaa yläpohjan kautta. Kun kattoa ollaan uusimassa, suosittelemme aina sellaista kattomallia, johon saamme toteutettua hyvän yläpohjan.